Norjan hallitus kirjasi vuonna 2018 hallitusohjelmaansa, että turkistarhaus kielletään maassa vuoteen 2025 mennessä. Nyt hallitus on tehnyt lakiesityksen kiellosta, joka etenee suurkäräjien äänestykseen. Norjalaisen eläinjärjestö NOAHin mukaan kiellon puolella on selkeä enemmistö kansanedustajista.
Juuri julkaistu lakiesitys pohjaa selkeästi eettisiin syihin. Norjan hallitus kertoo tulleensa siihen johtopäätökseen, että turkiseläinten pito aiheuttaa eläimille haittaa, jota ei voi oikeuttaa eläintuotannon päämäärillä. Siksi hallitus tähtää alan hallittuun alasajoon kieltämällä turkiseläinten pitämisen. Norjassa on turkistarhoja tällä hetkellä yli 200. Siirtymäaikaa on annettu esityksessä 1.2.2025 saakka.
”Suomeen valitaan uusi eduskunta ensi sunnuntaina, joten kielto on mahdollinen myös Suomessa. Suomen tulevat hallituspuolueet voivat seurata Norjan esimerkkiä ja kirjata turkistarhauskiellon hallitusohjelmaansa. Tällä hetkellä neljä ehdokkaita asettaneesta puolueesta on kirjauksen kannalla. Lisäksi eläinpoliittiseen vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista yli 80 % on turkistarhauksen kiellon kannalla”, kertoo Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila.
Norjan hallituksen lakiesityksessä todetaan, että turkistarhaus on herättänyt maassa pitkään ristiriitoja. Vuonna 2013 Norjan hallitus nimitti komitean selvittämään turkistarhausta. Komitean työn tuloksena Norjan suurkäräjät pyysi jo vuonna 2014 hallitusta harkitsemaan turkistarhauksen kieltoa.
”Suomen ensimmäinen kansalaisaloite oli Animalian ja muiden eläinjärjestöjen yhteinen aloite turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Eduskunta äänesti vuonna 2013 aloitetta vastaan. Samalla eduskunta totesi, että turkiseläinten elinolosuhteet kaipaavat pikaista parantamista ja lupasi, että tähän puututaan välittömästi. Turkisasetustyöryhmä nimettiin työhön, mutta sen työ hyllytettiin, eikä turkiseläinten hyväksi ole tehty mitään”, Uotila sanoo.
Norjan hallituksen lakiesityksessä ehdotetaan tarhaajille enintään 50 miljoonan Norjan kruunun (n. 5,2 miljoonan euron) korvausta sekä lisäksi 50 miljoonan Norjan kruunun suuruista rakenneuudistuspakettia, jolla tuettaisiin tuottajien siirtymistä muille maatalouden aloille.
Turkistarhauskieltoja on tehty Euroopassa viime vuosina useita. Viimeisimpinä tarhauksen ovat kieltäneet muun muassa Belgia, Luxemburg ja Tšekki. Saksa tiukensi viime vuonna eläinsuojelulakiaan niin, ettei turkistarhaus ole enää käytännössä mahdollista. Saksan viimeinen turkistarha lopetti toimintansa maaliskuun lopussa. Viime syksynä toteutetun mielipidetutkimuksen perusteella 69 % suomalaisista haluaisi kieltää nykymuotoisen turkistarhauksen.
Lähteet (tässä palvelussa)
Animalia-media: Lähes 70 % suomalaisista vastustaa nykyisenkaltaista turkistarhausta.
Lähteet (muualla verkossa)
Animalia: Avoin kirje puolueille: Seuraavaan hallitusohjelmaan saatava tarhauskielto.
Animalian ja SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton eläinpoliittinen vaalikone.
Norjan hallituksen esitys: Lov om forbud mot hold av pelsdyr (norjaksi).