Suomessa toimii muutama tuotantoeläimiin erikoistunut eläinten turvakoti, joista esittelemme tässä kaksi: vanhimman ja nuorimman.
Liian pieni. Liian vanha. Liian hidas. Väärää sukupuolta.
Jos toislajinen ei täytä ihmisen sille asettamia vaatimuksia, vaihtoehdot ovat vähissä, etenkin jos se on luokiteltu ”tuotantoeläimeksi”. Vain ani harva saa mahdollisuuden, jota voi hyvällä syyllä sanoa lottovoitoksi yhteiskunnassamme, jossa ihmisen oikeutta päättää toislajisten elämästä ja kuolemasta ei laajemmalti kyseenalaisteta. Näille onnekkaille sateenkaaren päässä häämöttää Tuulispään tai Saparomäen kaltainen tuotantoeläinten turvakoti.
Tuulispään idea lähti Kanadasta
Kun tanssijanuransa päättänyt Piia Anttonen vuonna 2006 osti maatilan Somerolta, ei hänellä ollut vielä mielessä eläinten turvakodin perustaminen. Ajatus heräsi vasta loppuvuodesta 2012, kun Anttonen tutustui netissä kanadalaiseen tuotantoeläinten turvakotiin. Parin kuukauden päästä pidettiin yhdistyksen perustamiskokous, ja niin syntyi Eläinsuojelukeskus Tuulispää.
”Olin alkanut miettiä ihmisen suhdetta muihin eläimiin, kun katselin tallissani vuokrapaikalla ollutta hevosta, jolle sen omistajilla ei tuntunut olevan enää paljon aikaa. Mikä sen kohtalo olisi, jos omistajat kyllästyisivät lopullisesti? Minulla oli jo kodinvaihtajahevonen, rescuekoiria, kanoja ja pari vuohta, ja olin ryhtynyt vegaaniksi, koska en halunnut tukea eläintuotantoa. Kaikesta tästä iti idea omasta turvakodista ei-toivotuille eläimille”, Anttonen muistelee Tuulispään syntyvaiheita.
Seitsemässä vuodessa on päästy pitkälle. Asukkaiden määrä on kasvanut kymmeniin, ja Tuulispäässä on jo muutama työntekijäkin, sillä laajentunutta toimintaa ei pysty pyörittämään pelkästään vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisiakin silti tarvitaan, ja tulijoita olisi tungokseen asti.
”Olisi ihanaa, jos pystyisimme ottamaan kaikki vapaaehtoisiksi haluavat, mutta resurssit eivät anna periksi erityisohjausta vaativille henkilöille. Otamme vain täysi-ikäisiä. Työ on fyysistä, välillä nopeatempoista, ja siinä pitää olla kaikki aistit valppaina”, Anttonen kertoo.
Anselmi-vuohen pökkäyksiä väistelleet voivat varmasti allekirjoittaa tämän!
Tuulispää laajenee yhä
Vielä enemmän kuin vapaaehtoisia Tuulispäähän on tyrkyllä uusia asukkaita. Etenkin hevosia tarjotaan paljon, samoin kukkoja ja ”kesäkanoja”. Myös minipossuja on paljon vailla pysyvää kotia, mutta Tuulispäässä niitä asustaa toistaiseksi neljä: Sulo, Fanni, Stella ja Frank.
Tuulispää kerää parhaillaan varoja hankkiakseen lisää laidunmaata ja rakennuksia. Laajeneminen antaa mahdollisuuden auttaa yhä useampia eläimiä ja rakentaa paremmat tilat.
Eläinten lisäksi suunnitelmia on myös ihmisten varalle.
”Olemme rakentamassa koulutuskeskusta, jossa on tarkoitus järjestää eläinten suojeluun, oikeuksiin, hoitoon ja kouluttamiseen liittyviä luentoja. Kasvatamme myös koululaisten vierailijamääriä ja haluamme opettaa nuorille empatiaa eläimiä kohtaan. Suunnitelmissa on myös museo, jossa voi tutustua eläinten suojelun ja eläinten oikeuksien historiaan ja tulevaisuuteen Suomessa”, Anttonen kertoo.
Saparomäki keskittyy erityisesti koulutukseen
Eveliina Lundqvist ehti suunnitella eläinten turvakodin perustamista kauan, ennen kuin haave alkoi toteutua – mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Eläinten turvakoti Saparomäki ry perustettiin vuonna 2014. Maatila saatiin hankittua Porvoosta vuonna 2018, ja tänä keväänä Saparomäkeen saatiin ensimmäiset toislajiset asukkaat.
”Vierailin 2000-luvun alussa Englannissa tuotantoeläinten turvakodissa ja siellä päätin perustaa samanlaisen. Olin ollut mukana eläinoikeustoiminnassa jo teinitytöstä, mutta halusin auttaa eläimiä myös konkreettisesti”, Lundqvist kertoo.
Hän on sittemmin käynyt useissa turvakodeissa ja ottanut niiden parhaista puolista ideoita Saparomäkeen.
Tarkoitus on keskittyä erityisesti tiedotus- ja koulutustoimintaan. Saparomäessä aiotaan järjestää muun muassa kasvisruokakursseja ja koululaiset voivat tutustua eläimiin ympäristössä, jossa ne saavat elää tuotanto-oloja lajityypillisemmin. Jotta totuus ei unohtuisi, turvakotiin rakennetaan myös tehosikalan porsitusosastoa matkiva installaatio, joka tehdään äänimaailmaa myöten mahdollisimman autenttiseksi – toki ilman eläimiä.
Tätä kirjoitettaessa Saparomäessä asustavat löytökanat Sylvesteri ja Hilda-Elviira sekä neljä entistä tuotantokanaa Peppilotta, Sikuriina, Rullakartiina ja Kissanminttu. Isoa eläinsuojaa on rakennettu kesän ja syksyn mittaan, ja se on viittä vaille valmis. Kesällä keskitytään aitausten rakentamiseen, jotta eläimillä on tilaa temmeltää.
Työtä, työtä ja työtä
Moni tämänkin lehden lukijoista unelmoinee oman turvakodin perustamisesta. Mitä neuvoja Tuulispään ja Saparomäen perustajilla on heille? Ainakaan he eivät täysin rinnoin rohkaise ketään ryhtymään hommaan.
”Turvakoti vaatii uhrauksia. Vastuu on valtava, ja työhön sisältyy paljon muutakin kuin eläinten hoitamista, kuten toimistotöitä, yhteistyökuvioiden luomista, huolto- ja rakennustöitä, byrokratiaa, somekanavien ylläpitoa ja niin edelleen. Rahaa ei vain tupsahda tilille, vaan sen eteen on tehtävä töitä. On järjestettävä tukitapahtumia ja mietittävä uusia rahoituslähteitä”, Anttonen kertoo.
Kuin yhdestä suusta sekä Anttonen että Lundqvist painottavat, että julkisuus on edellytys lahjoituksille ja vapaaehtoisille, jotka ovat toiminnan elinehtoja. Onneksi kumpikaan ei ole ujoimmasta päästä.
”Kannattaa miettiä, kuinka monta yhdistyspohjaista turvakotia Suomeen mahtuu. Maailmalla turvakoteja perustetaan samaa tahtia kuin toiset lopettavat resurssien puutteeseen. Sitten on surullista, kun eläimille ei välttämättä löydykään sijoituspaikkoja”, Anttonen harmittelee.
Kun koti on samalla työpaikka ja työpaikalla liuta eläimiä, joiden sairastuminen tai muu kriisi ei kelloa katso, elämä on paljolti sidottu tilan arkeen. Sekä oman jaksamisen että turvakodin pitkäjänteisen toiminnan kannalta on elintärkeää, että välillä pääsee irti maatilan kuvioista, sanoo kumpikin turvakodin perustaja. Ilman luotettavia vapaaehtoisia se ei onnistuisi.
Turvakodin joulu ja uusi vuosi
Joulukuun alussa Tuulispäässä juhlitaan syntymäpäivää perinteisesti possujen jouluaterialla. Muuten joulu ei juuri näy rutiineissa, sillä eläimet on hoidettava vuoden jokaisena päivänä, naiset kertovat. Kumpikaan ei myöskään toivo lahjoja itselleen, mutta lahjoitukset turvakodille sen sijaan ovat erittäin tervetulleita. Molemmilla turvakodeilla on nettisivuillaan verkkokauppa, josta löytyy muun muassa aineettomia lahjoja.
Vuosi 2020 on jännittävää aikaa niin Somerolla kuin Porvoossakin. Tuulispään toiminta ottaa uusia kierroksia laajentumisen myötä, ja Saparomäen toiminta pääsee kunnolla alkuun. Myös animalialaiset seuraavat turvakotien vaiheita ja asukkaiden edesottamuksia mielenkiinnolla.
Piia Anttonen on kiitollinen tuesta ja haluaa toivottaa tsemppiä kaikille eläinten puolesta puhujille.
”Ei ole helppoa olla vähemmistössä. Meidän kaikkien työpanosta tarvitaan, jotta maailma olisi joskus parempi paikka niin eläimille kuin ihmisille.”
Sitä odotellessa maailmassa on ainakin kaksi eläimille parempaa paikkaa. Hyvää joulua, Saparomäki ja Tuulispää!
Kuvat: Eläinsuojelukeskus Tuulispää & Erika Lindström (artikkelikuva & Saparomäen kana-asukkaiden kuvat).
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2019. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
