Sika on kesytetty eri puolilla maailmaa villisian alalajeista. Nykyinen lähes karvaton kesysika eroaa ulkonäöltään villistä kantamuodostaan, mutta se käyttäytyy luonnonoloissa pitkälti samoin kuin esi-isänsä.
Sika on erittäin sosiaalinen ja perheuskollinen eläin verrattuna moniin muihin saaliseläimiin. Luonnossa siat eivät vaihda laumaa, vaan tiivis perheyhtymä koostuu muutamasta emakosta jälkeläisineen. Nuoret urokset elävät omissa ryhmissään, mutta sukukypsät karjut liittyvät laumoihin paritteluaikana.
Tutut yksilöt tunnistetaan laumassa pääasiassa hajun perusteella. Myös kuuloaisti ja äänimaailma ovat sialle tärkeitä. Villi- ja kesysikojen äänivarastoon kuuluu lukuisia erilaisia ääniä, joilla perheenjäsenet viestivät keskenään.
Lauma antaa sian elämälle rytmin
Luonnossa sika käyttää ruuan etsimiseen, tonkimiseen ja ruokailuun jopa 10 tuntia päivässä. Se ruokailee ja nukkuu yhtä aikaa muiden ryhmän jäsenten kanssa. Myös leikki ja liikunta kuuluvat sikojen tarpeisiin.
”Etenkin nuoret siat harrastavat liikunnallisia ja motorisia leikkejä – esimerkiksi toinen jahtaa edellä menijää, jolla on korsi suussa”, sanoo kotieläinten hyvinvointitieteen professori Anna Valros Helsingin yliopistosta.
Perheryhmässä sosiaaliset suhteet ovat suhteellisen vakaita, ja siat ovatkin luonnonoloissa vain harvoin aggressiivisia toisiaan kohtaan. Toisin on tuotanto-olosuhteissa, joissa ahtaat tilat ja laumarakenteen sekoittuminen aiheuttavat usein kinaa ja tappeluita.
Kaikki yhden possun puolesta
Pesänrakennus on luontaista niin villi- kuin kesysialle. Pesä rakennetaan lauman yhteiseksi öiseksi nukkumapaikaksi sekä erikseen porsimista varten.
Luonnossa emakko hakeutuu ennen porsimista pois ryhmästä pesänrakennuspuuhiin. Risuista, oksista ja heinistä rakennettu suuri pesä suojaa porsaita petoja, kylmää ja auringonpaahdetta vastaan sekä ehkäisee niitä jäämästä vahingossa emakon alle.
Omassa pesässä porsaat ja emakko saavat leimautua rauhassa ennen palaamista laumaan noin viikon – kahden kuluttua synnytyksestä. Laumasta tulee niiden koti ainakin vuodeksi eteenpäin. Tuotanto-oloissa porsaat vieroitetaan jo neljän viikon ikäisinä, eikä elämä omassa laumassa yleensä jatku tämän jälkeen.
”Laumassa kaikki ovat toisilleen sukua ja siten tämän perheyhtymän hyvinvointiin satsataan. Tutkimustilalla, jossa kokeiltiin ryhmäporsitusta, emakko meni imettämään toisen yksilön porsaita. Ristiin imettäminen on myös luonnossa yleistä – kaikki puolustavat yhtä porsasta”, kertoo Valros.
Teksti perustuu Hannele Ahposen artikkeliin ”Utelias sika luottaa lauman voimaan”. Lue juttu kokonaisuudessaan täältä (linkki aukeaa samaan välilehteen).
Kuvat: Wilhelmiina Keränen.
