Politiikassa riidellään usein rahasta. Vaikkapa siitä, leikataanko toimeentulotukea tai nostetaanko terveyskeskusmaksuja. Valtion budjetin lisäykset tai leikkaukset ovat yleensä joltakin pois ja toisinaan myös hyödyttävät joitakuita.
Politiikassa on myös toisentyyppisiä kiistakapuloita, kuten tasa-arvoinen avioliittolaki. Sen säätäminen ei ole materiaalisella tasolla keneltäkään pois. Kukaan ei tienaa vähemmän sen takia, että samansukupuoliset saavat mennä naimisiin, se ei vie keneltäkään kattoa pään päältä. Silti monen mielestä avioliittolaki on se kaikkein tärkein poliittinen kysymys.
Kysymys eläinten itseisarvon kirjaamisesta lakiin on samantyyppinen kysymys kuin tasa-arvoinen avioliittolaki. Se on symbolinen kirjaus, jolla ei ole suoria konkreettisia vaikutuksia tuotantoeläinten oloihin. Se ei lisää tuottajien kustannuksia. Siinä on ylipäätään kyse vain sen sanomisesta ääneen, että eläimet eivät ole pelkkiä esineitä, joita kohdellaan välineinä. Käytännössä laki myös jatkossa mahdollistaa eläinten kohtelemisen esineiden kaltaisina: tuotantoeläimet eivät päätä omista asioistaan, niillä on käytännössä hyvin vähän mahdollista toimia omien halujensa ja käyttäytymistarpeidensa mukaisesti.
Siitä huolimatta, että itseisarvossa on kyse symbolisesta kirjauksesta, siitä on muodostunut yksi uuden eläinsuojelulain kynnyskysymyksistä, jota tuottajajärjestöt vastustavat tiukasti. Tuo vastustus kertoo yhden asian: eläinasiat ovat lukkiutuneet tilanteeseen, jossa kaikki parannukseen viittaavakin koetaan vakavana uhkana.
Kun ajattelee, että esimerkiksi sika on joidenkin arvioiden mukaan 5-vuotiaan lapsen tasolla, näyttää hyvin omituiselta, että sen arvokkuutta ei voisi myöntää laissa. Varsinkin, kun tiedetään, että laissa käytännössä edelleen kohdellaan tuotantoeläimiä ikään kuin niillä ei olisi itseisarvoa, vaikka se muodollisesti myönnettäisiinkin. Kirjauksia, joissa erotetaan eläin esineestä, löytyy useista maista, esimerkiksi Norjasta, Sveitsistä, Hollannista, Itävallasta, Espanjasta ja Saksasta.
Eläinten itseisarvo on tärkeä kysymys, koska lakiin kirjattuna siihen voitaisiin jatkossa vedota muita lakeja, asetuksia ja toimenpiteitä muotoillessa. Eräällä tavalla itseisarvo sanoisi ääneen sen, minkä jo yhteiskuntana tunnistamme: että älykkäät ja tuntevat eläimet ympärillämme eivät tietenkään ole rinnastettavissa elottomiin esineisiin.
Kirjaukseen kohdistuva vastustus on masentavaa ja paljastaa politiikan raadollisen puolen: Tehotuotannon lobbaajat eivät anna yhtään myönnytystä ilman taistelua, eläinten oikeudet saavutetaan vain jatkuvan kampanjoinnin ja kovan työn tuloksena. Juuri nyt tilanne on sellainen, että mitään varsinaista yhteiskunnallista keskustelua eläinten oikeuksista ei olla halukkaita käymään. Laista haluttaisiin tehdä maton alle lakaistava ja tuottajien ehdoilla tehty torso.
Juuri tällaisessa tilanteessa tarvitaan eläinoikeusjärjestöjä enemmän kuin koskaan.
