Animalian reseptit: Satokauden makeat herkut

Tiina & Kirppu

Urbaani vegenda

Alkusyksyn iltahämärissä on mukava kääriytyä viltin alle kaakaokupin ja kirjan kanssa. Mokka-valkosuklaakaakao lämmittää mieltä ja kehoa. Luumu-mantelipiiras ja puolukkauunijäätelö leivotaan kätevästi kauden hedelmistä ja marjoista. Nämä ovat takuuvarmoja ja helppoja leivontareseptejä!

Täyteläinen luumu-mantelipiiras.

Luumu-mantelipiiras

Pohja:
1/2 dl omenasosetta
3/4 dl öljyä
2 dl soijajogurttia
3 dl vehnäjauhoa
2 dl sokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Päälle:
4 isoa luumua
1 dl mantelilastuja

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Paahda mantelilastut kuumalla, kuivalla pannulla kullanruskeiksi. Leikkaa luumut siivuiksi.

Tee pohja: Sekoita kulhossa omenasose, öljy ja soijajogurtti. Yhdistä toisessa kulhossa kuivat aineet ja kaada ne sitten märkien aineiden joukkoon. Sekoita hyvin. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Asettele päälle luumut ja ripottele pinnalle mantelilastut.

Paista uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes hammastikulla kokeillessa tikkuun ei jää enää raakaa taikinaa.

Mokka-valkosuklaakaakao

2 annosta.

150 g vegaanista valkosuklaata
4 dl kasvimaitoa
1 tl pikaespressojauhetta
1 dl kasvikermavaahtoa vatkattuna

Pilko valkosuklaa kulhoon. Kuumenna kattilassa kasvimaito, vaniljasokeri ja espressojauhe juuri ja juuri kiehuvaksi. Kaada valkosuklaan päälle ja anna seistä hetki. Sekoita tasaiseksi. Siirrä takaisin kattilaan ja kuumenna uudelleen, jolloin kaakao paksuuntuu entisestään. Kaada kahteen mukiin, lusikoi päälle kermavaahtoa ja koristele espressojauheella. 

Nautiskele retrolla uunijäätelöllä.

Puolukkauunijäätelö

16 cm irtopohjavuokaan.

Pohja:
100 g digestivekeksejä  
2 rkl vegaanista sulaa margariinia

Jäätelö:
2 prk (à 750 ml) soijavaniljajäätelöä  
1 pss (à 200 g) pakastepuolukoita  
1 tl vettä  
1 rkl sokeria  
1,5 dl aquafabaa (säilykekikherneiden lientä) + 2 dl sokeria

Murskaa keksit ja lisää sula margariini. Painele keksipohja leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.   

Ota jäätelöpaketit pehmenemään huoneenlämpöön. Mittaa puolukat, vesi ja sokeri kattilaan ja keitä noin 10 minuuttia, kunnes puolukat ovat pehmenneet ja hieman rikkoontuneet. Soseuta puolukoita nopeasti blenderissä tai sauvasekoittimella. Sekaan saa jäädä sattumia. Anna jäähtyä hetki. Ota ensimmäinen pehmennyt paketti jäätelöä ja painele se tiiviisti keksipohjan päälle.

Sekoita puolukkasurvos toiseen pakettiin jäätelöä ja kaada se sitten vaniljajäätelön päälle. Laita pohja jäätelöineen pakkaseen siksi aikaa, kun valmistat marengin.

Vatkaa aquafabaa kovalla teholla pari minuuttia, kunnes se on vaahtoutunut hieman. Lisää vähitellen sokeri ja jatka vatkaamista viiden minuutin ajan, kunnes sinulla on kova ja kiiltävä vaahto.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Irrota jäätelökakku vuoasta ja pursota tai levitä marenki kakun päälle kauttaaltaan niin, ettei paljaita kohtia jää näkyviin. Tämä estää jäätelön sulamisen paiston aikana. Laita koko komeus kuumaan uuniin ja anna marengin ottaa pintaan kaunis väri. Tarjoile saman tien.

Löydät lisää reseptejä Urbaani vegendan blogista ja Instagram-tililtä (linkit aukeavat uusissa välilehdissä).

Reseptit ja kuvat: Tiina & Kirppu / Urbaani vegenda.

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 3/2017. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: