Belgian turkistarhaajat keskeyttävät minkkitarhauksen koronavirusriskin vuoksi

Kaikki Belgian minkkitarhaajat ovat keskeyttäneet toimintansa koronaviruspandemian aiheuttaman terveysriskin sekä minkinnahkojen alhaisten hintojen vuoksi.  

Minkit ovat hyvin alttiita koronavirukselle. Ne levittävät virusta tehokkaasti sekä muihin minkkeihin että ihmisiin. Belgian turkistarhoilta ei ole löydetty virusta, mutta muiden maiden esimerkit ovat saaneet maan tarhaajat toimimaan. Kaikki Belgian jäljellä olevat turkistarhat sijaitsevan Flanderin alueella. 

Esimerkiksi Tanskassa virusta, myös muuntunutta virusta, löydettiin lukuisilla minkkitarhoilta. Tanskassa päädyttiin tappamaan koko minkkikanta ja maa myös kielsi tarhauksen väliaikaisesti. Tämän seurauksena maailman suurin turkisten huutokauppayhtiö, tanskalainen Kopenhagen Fur, ilmoitti lopettavansa toimintansa muutaman vuoden sisään.  Minkkien kasvatus kiellettiin väliaikaisesti lisäksi Ruotsissa. Hollanti nopeutti turkistarhauskieltonsa voimaantuloa, ja siellä on turkistarhaus ollut kiellettyä vuoden alusta saakka.  

Uutiset koronavirusepidemian aiheuttamista vahingoista sekä turkisten alhainen hinta vaikuttivat turkistarhaajien päätökseen ajaa toimintansa itse alas. Vaikka päätös on väliaikainen, on Belgia jo kieltänyt turkistarhauksen siirtymäajalla, joka päättyy vuonna 2023.  

Koronaviruspandemian vaikutukset turkistarhoilla 

  • Hollanti nopeutti turkistarhauskiellon voimaantuloa. Maassa oli siirtymäaikaa vuoteen 2024, mutta tarhat suljettiin 1.3.2021. 
  • Ranska kielsi turkistarhauksen syyskuussa 2020.  
  • Unkari kielsi turkistarhauksen marraskuussa 2020.  
  • Ruotsi keskeytti turkistarhauksen väliaikaisesti vuodeksi 2021.  
  • Tanska tappoi koko minkkikantansa ja kielsi turkistarhauksen väliaikaisesti. Tanskassa on kettujen turkistarhaus kielletty jo aiemmin siirtymäajalla, joka päättyy 2024.  
  • Belgian turkistarhaajat Flanderin alueella päättivät vapaaehtoisesti ajaa toimintansa alas väliaikaisesti helmikuussa 2021. 
  • Koronavirusta on löydetty minkkitarhoilta Hollannissa, Liettuassa, Puolassa, Espanjassa, Ruotsissa, Italiassa, Kreikassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. 

Lähteet  (muualla verkossa)

Vilt.be 1.2.2021. Coronavirus dwingt Vlaamse nertsenhouders tot (tijdelijke) stopzetting

Four Paws 10.2.2021. Covid-19 in Fur Farms 

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: