Belgian viimeiset turkistarhat sulkeutuvat

Kaikki Belgian 14 turkistarhaa on päättänyt lopettaa toimintansa lopullisesti. Belgia kielsi turkistarhauksen vuonna 2018 siirtymäajalla, joka päättyy vuonna 2023.

Kaikki maan turkistarhat ovat päättäneet lopettaa toimintansa ennen turkistarhauskiellon määräaikaa, kertoo De Standaard -lehti. Belgia on myöntänyt parempia kompensaatioita yrittäjille, jotka ajavat toimintansa alas etuajassa. Tuen määrä putoaa määrävälein 10 prosenttia.

Belgian minkkitarhaajat keskeyttivät jo aiemmin toimintansa koronaviruspandemian aiheuttaman terveysriskin sekä minkinnahkojen alhaisten hintojen vuoksi.

Kaikki turkistarhat sijaitsevat Flanderin alueella. Flanderin eläinten hyvinvoinnista vastaava ministeri Ben Weyts kertoo De Standaard -lehdessä, että eläinten tarhaus niiden turkkien vuoksi on vanhanaikaista. Weytsin mukaan on parempi sekä yrityksille että erityisesti eläimille, että turkistarhaus loppuu nyt.

Turkistarhauskiellot etenevät myös muualla Euroopassa

Irlannissa pitkään jatkunut keskustelu turkistarhauksen tulevaisuudesta edistyi jälleen, kun maan hallitus hyväksyi turkistarhauksen kieltävän lain etenemisen. Turkistarhauskielto tulee näillä näkymin voimaan 2022 loppuun mennessä.

Virossa turkistarhauskiellosta päätettiin kesäkuun alussa. Virossa turkistarhauskieltoa oli käsitelty jo kaksi kertaa aiemmin huonolla menestyksellä. Koronavirustilanne sekä asennemuutos kuitenkin mahdollistivat kiellon läpimenon.

Euroopan neuvostossa keskusteltiin turkistarhauskiellosta kesäkuun lopulla. Itävalta ja Hollanti esittivät maatalous- ja kalastusneuvoston tapaamisessa Euroopan laajuista turkistarhauskieltoa ja vaativat Euroopan komissiota selvittämään mahdollisuudet turkistarhauksesta luopumiseksi. Useat ministerit asettuivat puoltamaan kieltoa. Animalia seuraa ehdotuksen etenemistä.

Kuva: Istockphoto.com

Lisätietoa ja lähteet (avautuu uuteen välilehteen):

Animalia 2.6.2021: Viro kieltää turkistarhauksen vuodesta 2026 alkaen

Animalia-media 23.2.2021: Belgian turkistarhaajat keskeyttävät minkkitarhauksen koronavirusriskin vuoksi

De Standaard 15.6.2021: Laatste Vlaamse pelsdierkwekerijen stoppen ermee

Euroopan unionin neuvosto 28.6.2021: Agriculture and Fisheries Council, 28.–29. kesäkuuta 2021

RTE 22.6.2021: Cabinet approves introduction of legislation to ban fur farming


Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: