Berkeleyn kaupunki puolittaa tarjoamansa lihan määrän – tavoitteena vegaanitarjonta

Jere Ollila

Kaliforniassa sijaitsevan Berkeleyn kaupunginvaltuusto päätti heinäkuussa, että puolet kaupungin tarjoamasta ruoasta tulee olla vegaanista vuoteen 2024 mennessä. Hyväksytyssä aloitteessa myös linjattiin, että kaupungin pitkän aikavälin tavoitteena on tarjota ainoastaan täysin vegaanista ruokaa. Tärkeimpinä syinä päätökselle pidettiin ilmastovastuuta, kestävää kehitystä ja eläinten oikeuksia.

Eläinperäinen ruoka on merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Jotta ilmastonmuutosta ja luontokatoa voidaan torjua, täytyy muutoksen tapahtua liikenteen ja teollisuuden ohella myös ruokailussa. Tämä edellyttää siirtymää eläinperäisestä ruokavaliosta kohti kasviperäistä syömistä.

Berkeleyn kaupunki Yhdysvaltain Kaliforniassa päätti ryhtyä toimeen ja linjasi, että puolet julkisesti tarjotusta ruoasta tulee olemaan kasviperäistä vuoteen 2024 mennessä. Tämä tarkoittaa muutoksia esimerkiksi vankiloissa, vanhainkodeissa ja nuorisopalveluissa tarjottaviin ruokiin. Hyväksytty aloite ei koske kouluissa tarjottavaa ruokaa.

Aloitteen taustalla on eläinoikeusjärjestö Direct Action Everywhere, joka on jo vuosien ajan pitänyt kaupungissa yllä keskustelua eläinten asemasta ja siirtymästä kohti kasvipohjaisempaa yhteiskuntaa. Lopulta aloitteen vegaanisen ruoan merkittävästä lisäämisestä julkisissa hankinnoissa kirjoittivat Berkeleyn pormestari Jesse Arreguín ja valtuutettu Sophie Hahn.

Muu maailma voi seurata esimerkkiä

Julkiseen ruokailuun liittyvät kysymykset herättävät tunteita ja kasvisruoan lisääminen kohtaa joskus vastustusta. Berkeleyn aloitteen hyväksyminen on kuitenkin innostava esimerkki ja kirittäjä myös muille kaupungeille, kunnille ja yhteisöille.

Suomessa on keskusteltu aktiivisesti kuntien tarjoaman ruoan muuttamisesta kasvispainotteisemmaksi jo useamman vuoden. Esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 2019 aloitteen lihan ja maidon määrän puolittamisesta ja korvaamisesta kasviperäisillä vaihtoehdoilla tietyin reunaehdoin. Hyväksytty esitys ei sido esityksessä mainittuja toimialoja noudattamaan puolittamista täysin, vaan enemmänkin kehottaa pyrkimään kohti sitä.

Samoin Seinäjoella nuorisovaltuusto esitti tänä vuonna, että vegaanista ruokaa olisi saatavilla kaikissa kunnan kouluissa, eikä sen saamiseksi tarvittaisi erillisiä lupalappuja tai hoitohenkilökunnan lausuntoja. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi aloitteen.

Julkisilla ruokahankinnoilla on merkitystä, sillä pelkästään Suomessa syödään vuodessa noin 420 miljoona julkisin varoin kustannettua ateriaa. Näiden aterioiden elintarvikehankintojen kustannus on arviolta noin 350 miljoonaa euroa.

Kuva: Maddi Bazzocco / Unsplash

Lähteet (muualla verkossa)

Berkeleyside 28.7.2021. Berkeley could make city-provided meals vegan, but questions abound

Yle 1.6.2021. Seinäjoen valtuusto torppasi vegaanisen ruuan tarjoamisen kouluissa

Yle 25.9.2019. Kiistelty aloite saatiin päätökseen – Helsingin kaupunki aikoo jatkossa ottaa huomioon valtuutetun ehdotuksen lihan ja maidon vähentämisestä

 

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: