Bulgaria kieltää minkkien kasvatuksen ja tuonnin

Elävien minkkien kasvatus- ja tuontikielto Bulgariassa on nyt totta. Ympäristöministeri Borislav Sandov on allekirjoittanut määräyksen kieltää minkkien tuonti ja kasvatus Bulgariassa.

Ministeri allekirjoitti määräyksen 1.6.2022 biodiversiteettilain perusteella. Tällä päätöksellä pyritään vähentämään amerikkalaisten minkkiyksilöiden kokonaismäärää, jotta voidaan rajoittaa minkkien luontoon päätymisen riskiä ja vähentää biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvaa suoraa uhkaa Bulgariassa.

Maan ainoa minkkitila ei siis enää pysty kasvattamaan tai tuomaan uusia minkkejä, mikä tarkoittaa minkkitarhauksen loppua tämän vuoden aikana Bulgariassa. Maan eläinjärjestöaktiivit tekevät yhteistyötä poliittisten puolueiden ja yksittäisten kansanedustajien kanssa, jotta myös muiden lajien tarhaaminen tultaisiin kieltämään.

Bulgaria mukana turkistarhattoman Euroopan tavoittelussa

Vuonna 2020 Bulgariassa luovutettiin yli 51 000 allekirjoitusta kerännyt turkistarhauskieltoa vaativa kansalaisaloite parlamentille. Vuonna 2021 useat EU-maat vaativat Euroopan komissiota kieltämään turkistarhauksen täysin. EU:n jäsenmaista tätä Hollannin ja Itävallan aloitetta tukivat Belgia, Saksa, Slovakia, Italia, Ranska, Irlanti, Puola, Slovenia, Luxemburg sekä Bulgaria.

Bulgaria osallistuu myös eurooppalaiseen Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen.

Lue lisää (muualla verkossa)

Bulgarian ympäristöministeriö 1.6.2022. Министър Борислав Сандов забрани вноса и развъждането на норки заради вредата върху биоразнообразието.

Bulgarian News Agency 1.6.2022. Environment Minister Says Ban on Mink Breeding, Import Is Now in Effect.

CAAI 9.4.2022. МОСВ забранява вноса и развъждането на американски норки в България.

Eurooppalainen kansalaisaloite Fur Free Europe

Kuva: Andrew Skowron

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: