Muunlajisten eläinten ja eri ihmisryhmien hyväksikäyttö ja syrjiminen kietoutuvat toisiinsa mutkikkailla tavoilla. Jos halutaan ajaa eläinten asiaa, on hyvä ottaa selvää myös asiaan liittyvistä ihmisoikeuksista – ja päinvastoin.
Kun alkaa perehtyä yhteen kaltoinkohdeltuun ryhmään, voi päätyä vertaamaan sitä toisiin. Muunlajisten eläinten hyväksikäyttö tuskin nykyisessä mittakaavassa onnistuisi, ellemme yleisesti pitäisi heitä erilaisina ja huonompina kuin ihmisiä. Mutta ihmiset toiseuttavat myös oman lajinsa sisällä.
Luen saamelaisista, joita on eläimellistetty Euroopassa pitkään ja esitelty jopa eläintarhoissa. Kun kirjoitan neuroepätyypillisyydestä, kohtaan toiseuttavan puheen sekä lääketieteessä että arjessa. Historiallisesti autisteilta on evätty jopa mielen teoria eli ymmärrys siitä, että kaikilla yksilöillä on oma tietoisuus ja tunteet. Se on yksi ominaisuuksista, joilla on pyritty erottamaan ihmiset eläimistä.
Mitä tekemistä ihmisryhmien toiseuttamisella on muunlajisten eläinten kanssa? Kysyn sitä Helsingin yliopiston lehtorilta Kuura Irniltä.
“Länsimaisen ajattelun pitkässä historiassa ihmisyyden käsite ei ole kattanut kaikkia ihmisiä, vaan se liittyi valkoisiin yläluokkaisiin miehiin. Orjuuskin oikeutettiin toisten eläimellistämisellä. Siitä tulee mahdollista muun muassa siksi, että eläimen arvo on huono”, Irni sanoo.
Länsimainen ajatteluperinne on mieltänyt erot hierarkkisiksi vastinpareiksi: sivistys vastaan luonto, ihminen vastaan eläin, mies vastaan nainen. Aktivismin piirissä tätä arvottamista kyseenalaistetaan. Tieteessä ja ihmisoikeuskysymyksissä eläinten näkökulma on perinteisesti loistanut poissaolollaan, mutta nykytutkimuksessa pidetään tärkeänä, että myös eläimen arvo pyritään nostamaan. Eri ryhmien toiseuttamiset liittyvät usein toisiinsa.
Irni kuitenkin varoittaa vertaamasta sorron eri muotoja suoraviivaisesti. Muuten niiden erityispiirteet jäävät huomioimatta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen eläinoikeusjärjestö PETA on kampanjoinut naisen kehoa halventavalla tavalla, ja se on herättänyt vastareaktioita. Kun jotakin toiseutta pyritään purkamaan, täytyisi ottaa huomioon myös muut.
“Kolonialismin tunnistaminen on tärkeää, jottei tule itse osaksi sitä. Se vaara on esimerkiksi valtakulttuurin suomalaisella, joka kritisoi saamelaisten poronhoitoa ymmärtämättä, kuinka suomalaisten vallankäyttö ja rasismi kohdistuvat saamelaisiin.”
Irni ei tietenkään vastusta ongelmista puhumista.
“Mutta ilman kontekstin ja valtasuhteen huomioimista eläinten oikeuksiin liittyvästä kritiikistä tuskin on eläinten aseman kannalta hyötyä. Sen sijaan on riski, että kritiikki tulee tulkituksi osaksi suomalaisten saamelaisiin kohdistamaa vallankäyttöä.”
Eläinten syömisen ja syömättömyyden monet kasvot
Åbo Akademin väitöskirjatutkija Freja Högback kuuluu Irnin tavoin kriittisen eläintutkimuksen verkostoon. Hän kertoo, että ala on määritelty intersektionaalisena. Suomessa sen painopiste on kuitenkin muunlajisissa eläimissä. Högback ajattelee, että antikolonialismi voisi näkyä vielä vahvemmin tutkimuksessa. Voisi esimerkiksi pohtia valkoisuutta ja yrittää vahvemmin purkaa valtarakennelmia ihmisten välissä.
“Valkoisissa eläinoikeusliikkeissä usein ei olla herkkiä sille, että on olemassa ihmisiä, joiden arki merkitsee eläimenä kohdelluksi tulemista.”
Hän tähdentää, että vaikkapa rasismista tai seksismistä puhuminen ei tarkoita fokuksen viemistä pois eläimistä. Sillä huomioidaan hierarkia, jota ei kata yksinkertainen kahtiajako ihmiseen ja eläimeen.
Nationalismi kietoutuu sekä eläimellistämiseen että eläinten kohteluun. Saamelaisten ”alemmuudella” oikeutettiin kolonialisointia ja sulauttamista. Lihansyönnin ja teollisen eläintuotannon valtava lisääminen oli 1900-luvun alussa osa kansallisen suomalaisuuden ja modernin yhteiskunnan rakennusprojektia. Högback tutkii veganismia ja sitä, mitä eläintensyöntinormiin sopeutumattomuudesta voi seurata.
“Eetos on, että punaista lihaa pitää syödä, jotta rakennetaan vahva kansa erotukseksi niistä toisista, heikoista riisinsyöjistä.”
Tutkimus perustuu transinklusiiviseen ekofeminismiin ja kriittiseen rotututkimukseen. Eurooppalaisessa kolonialistisessa kulttuurissa eläinten tappaminen ja myös muuta väkivaltaa on normalisoitu. Eniten ”ihmisenä” pidetään valkoista miestä, sen jälkeen tulevat valkoiset naiset, hulluiksi määritellyt, sitten bipoc-ihmiset ja viimeisenä eläimet.
“1990-luvulla alkanut eläinoikeusliike kytkeytyi radikaaliin suoraan toimintaan, jossa nuoret valkoiset naiset eivät käyttäytyneet patriarkaatin odotusten mukaan. Tämän perintönä eettinen veganismi provosoi vieläkin Suomessa erityisen paljon. Jos taas mies on vegaani, hän ikään kuin tuntee liikaa ja muuttuu naismaiseksi.”
Högback kertoo, että lajismi on kytkeytynyt rasismiin esimerkiksi yhdysvaltalaisissa teurastamoissa, joissa on käytetty työvoimana siirtolaislapsia. Myös sodissa ja kansanmurhissa pyritään luomaan viholliskuvaa epäinhimillistämällä ihmisiä ja vertaamalla heitä eläimiin, usein nimenomaan kulttuurisesti vastenmielisinä, haitallisina tai pahoina pidettyihin eläimiin. Valtio saattaa myös harjoittaa kyynistä vegaanipesua. Silloin suuren yleisön huomio kohdistetaan eettisen kulutusvalinnan mahdollistaviin toimiin, kun samaan aikaan toiseutettuja ihmisiä kohdellaan epäeettisesti – eikä eläintenkään oikeuksia tosiasiallisesti laajassa mittakaavassa lainkaan edistetä.
Toiseuttamisen purkaminen ei ole nollasummapeliä
Olisiko sellainen maailma sitten mahdollinen, jossa ”elukka” ei kävisi haukkumasanasta? Högback toivoo, että kriittinen eläintutkimus ja alkuperäiskansatutkimus lähenisivät toisiaan. Eri kulttuureissa ihmisyys ja eläimyys käsitetään eri tavoin kuin länsimaisessa arvottavassa järjestelmässä.
Myös Irni peräänkuuluttaa solidaarisuutta eri liikkeiden välillä. Jos jonkin ihmisryhmän eläimellistämistä kyseenalaistetaan huomioimatta eläinten asemaa, voidaan päätyä painamaan eläimiä alas. Ekofeminismissä toiseudet risteävät.
Eläinten oikeudet eivät ole transihmisiltä, köyhiltä, vammaisilta tai rasistisesti syrjityiltä pois. Eriarvoisuutta pitäisi Irnin mukaan tarkastella myös ei-ihmisten keskuudessa: Villieläintä saatetaan ihailla ja suojella samalla kun tuotantoeläintä pidetään tyhmänä ja arvottomana.
Lisälukemiseksi Irni suosittelee Claire Jean Kimin kirjoituksia siitä, kuinka ottaa huomioon sekä rasismi että muunlajisiin eläimiin kohdistuva sorto. Veli-Pekka Lehtolan tekstit taas valottavat kolonialismia suomalaisessa kontekstissa suhteessa saamelaisiin.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2026. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Kuva: Arseny Togulev / Unsplash
