Etelä-Afrikka haluaa kieltää leijonien kasvatuksen trofeemetsästystä varten

Etelä-Afrikan hallitus ehdottaa leijonien kasvatuksen kieltoa, joka perustuu uuteen kaksi vuotta kestäneeseen selvitykseen. Asiantuntijoiden mukaan leijonien kasvatus ei edistä villieläinten hyvinvointia tai niiden suojelua. 

Etelä-Afrikan ympäristöministeri Barbara Creecy kertoo BBC:llä, että vankeudessa tapahtuvaa leijonien kasvatusta, metsästystä ja ns. hoivamatkailua esitetään kiellettäväksi. Esityksen odotetaan aiheuttavan voimakasta vastustusta alalla, jolle vankeudessa tapahtuva eläinten kasvatus metsästystä varten on tärkeää ja tuottavaa liiketoimintaa.  

Vankeudessa kasvatettujen eläinten metsästystä kutsutaan usein trofeemetsästykseksi, jossa metsästysturistit maksavat korkean hinnan valitsemastaan eläimestä. Metsästysmuistoksi, eli trofeeksi, otetaan jokin eläimen osa, esimerkiksi eläimen pää, nahka tai sarvet.  

Vankeudessa kasvatetut leijonanpennut tilojen vetonauloina  

Eläinten metsästäminen metsästysmuiston vuoksi lisää eläinlajien häviämistä. Trofeemetsästykseen liittyy myös ns. hoivamatkailu, jossa matkoja myydään vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille sekä perheille opettavaisina retkinä. Tiloilla saa silitellä esimerkiksi leijonanpentuja tai kävellä varttuneempien eläinten kanssa. Kun eläimestä tulee liian iso ja vaarallinen, se myydään metsästystilalle tai siirretään muualle.  

Suomessa toimiva Trofeeton EU -työryhmä on vuosien ajan nostanut niin kansalaisten kuin kansanedustajienkin tietoisuuteen trofeemetsästykseen linkittyvän liiketoiminnan eettisiä, lainsäädännöllisiä, luonnonsuojelullisia ja globaaleja näkökulmia.  

Trofeeton EU -työryhmä pyrkii vaikuttamaan muun muassa siihen, että metsästysmuistojen maahantuonti Suomeen kielletään. 

Lue lisää (muualla verkossa)

BBC 2.5.2021. South Africa to ban lion breeding for cub petting  

Animalia-media 30.3.2021. Metsästysmuistojen tuonnin kieltävä aloite eduskuntaan

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: