Euroopan komissio sitoutui häkkikasvatuksen kieltoon

Euroopan komissio haluaa vuoteen 2027 mennessä voimaan lain, joka kieltää tuotantoeläinten häkkikasvatuksen EU-alueella.

Häkkikasvatuksen kielto tulee koskemaan vuosittain yli 300 miljoonaa kanaa, sikaa, vasikkaa, kania, ankkaa, hanhea ja muuta tuotantoeläintä.

Euroopan unionin terveydestä ja elintarviketurvallisuudesta vastaava komissaari Stella Kyriakides ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Věra Jourová kertoivat asiasta tiedotustilaisuudessa, jossa komissio vastasi End the Cage Age -kansalaisaloitteeseen. Aloitteen oli allekirjoittanut 1,4 miljoonaa EU-kansalaista.

Aiemmin kesäkuussa Euroopan parlamentti asettui tukemaan aloitetta murskaenemmistöllä. Aloitetta puolsi 558 meppiä, kun vastustajia oli 37. Komissio kertoi nyt sitoutuvansa aloitteen edistämiseen niin, että laki esitellään vuonna 2023 ja se tulee voimaan 2027. Laki tarvitsee vielä Euroopan parlamentin ja EU-maiden hyväksynnän ennen voimaantuloaan. Tuottajat voivat hakea muutokseen EU-tukia.

Laki tulee puuttumaan myös tuontiin Euroopan unionin ulkopuolelta. Tulevaisuudessa kaikkien EU:ssa myytävien tuotteiden tulisi todennäköisesti olla tuotettu tavoilla, joissa eläimiä ei ole pidetty häkeissä.

Ehdotus ei koske turkiseläimiä, mutta useiden lähteiden mukaan on vielä epäselvää, miten se tulee vaikuttamaan turkistarhaukseen. Vähintään laki tulee nostamaan turkistarhauksen oikeutuksen keskusteluun entistä voimakkaammin.

Lähteet ja lisätietoa (avautuu uuteen ikkunaan):

Animalia-media: Euroopan parlamentti haluaa kieltää eläinten häkkikasvatuksen

Eurogroup for Animals: European Commission announces historic commitment to ban cages for farmed animals

Reuters: Caged animal farming must end in EU, European Commission says

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: