Fur Free Europe -aloite vaatii turkistarhatonta Eurooppaa

Eurooppalaiset eläinjärjestöt käynnistivät kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on kieltää turkistarhaus ja turkisten myynti EU-alueella. Aloitteen tulee kerätä yli miljoona allekirjoitusta, jotta se etenee EU-komission käsittelyyn. 

Eurooppalainen kansalaisaloite Fur Free Europe vaatii Euroopan unionia kieltämään turkistarhauksen ja turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynnin EU:ssa. Aloitteen perusteluissa todetaan, että luonnonvaraisten eläinlajien, kuten kettujen ja minkkien, lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ei voida turkistarhoilla tyydyttää. Turkistarhaus on epäeettistä riippumatta siitä, missä sitä harjoitetaan, ja siksi aloitteessa vaaditaan myös kieltämään turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynti kaikkialla EU:ssa.  

Euroopan komissio arvioi parhaillaan EU:n eläinten hyvinvointia koskevaa lainsäädäntöä. Arviointi tarjoaa tilaisuuden kieltää sekä turkistarhaus että turkistarhoilta peräisin olevien turkistuotteiden myynti. “Sadat tuotemerkit ovat jo hylänneet turkikset vastatakseen asiakkaidensa eettisiin vaatimuksiin. Lisäksi 12 jäsenmaata on hiljattain kehottanut Euroopan komissiota tutkimaan vaihtoehtoja turkistarhauksen kieltämiseksi EU:ssa ja tekemään lakiesityksen tavoitteen saavuttamiseksi. Ajankohta kansalaisaloitteelle on nyt siis erittäin hyvä”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo. 

Aloitteessa todetaan, että turkistarhaus aiheuttaa lisäksi huomattavia ympäristöhaittoja ja se on vakava uhka luonnon monimuotoisuudelle. Turkistarhaus on myös riski ihmisten terveydelle. COVID-19 on aiheuttanut turkisalalle taloudellisen ja eläinten terveyteen liittyvän kriisin, sillä pandemian aikana koronavirus levisi sadoilla minkkitarhoilla, ja SARS-CoV-2-viruksen uusien varianttien havaittiin tarttuneen ihmisiin eläimistä. 

Maakohtaiset tarhauskiellot yleistyvät 

Turkistarhauksen on kieltänyt kokonaan EU:n 27 jäsenmaasta 11: Alankomaat, Belgia, Irlanti, Italia, Itävalta, Kroatia, Luxemburg, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Viro. Tiukat rajoitukset ovat lopettaneet Saksassa kaikkien lajien tarhauksen ja Ruotsissa kettujen ja chinchillojen tarhauksen. Tanskassa, Ranskassa ja Unkarissa on voimassa kiellot, jotka kieltävät osan lajeista tarhaamisen. Lisäksi Tanskassa minkkien kasvatus on tällä hetkellä kiellettyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Espanjassa uusia minkkitarhoja ei saa enää perustaa. Jäsenmaita, joissa turkistarhauskielto on parlamentaarisessa käsittelyssä, ovat Bulgaria, Latvia, Liettua, Puola ja Espanja. 

Suomessa on jäljellä hieman yli 600 turkistarhaa, joissa kasvatetaan vuosittain noin kaksi miljoonaa minkkiä, kettua, naalia ja supikoiraa. Tarhojen lukumäärä on laskenut viidessä vuodessa noin 30 prosenttia. “Suomessa ei käydä parlamentaarista keskustelua turkistarhauksen kieltämisestä, vaikka kiellot muualla Euroopassa ovat yleisiä. Lupauksista huolimatta turkiseläinten olosuhteisiin ei ole meillä puututtu lainkaan, joten EU:n laajuisen kiellon kautta saamme toivottavasti pisteen turkiseläinten kasvatukselle myös Suomessa”, Heidi Kivekäs toteaa. 

Aloitteessa on mukana kymmeniä eläinjärjestöjä. Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs on yksi aloitteentekijöistä. Suomesta allekirjoituksia keräävät Animalian lisäksi SEY Suomen Eläinsuojelu ja Oikeutta eläimille. Järjestöjen tavoitteena on saada vähintään 100 000 suomalaista allekirjoittamaan aloite. 

Lue lisää (muualla verkossa) 

Allekirjoita FurFreeEurope-kansalaisaloite 

Animalian tiedote 18.5.2022. Eläinjärjestöt vaativat kansalaisaloitteella turkistarhauskieltoa koko EU:n alueelle.

 

Kuva: Andrew Skowron

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: