Hallitusohjelma unohti tuotantoeläimet — onko kaikki toivo menetetty?

Hallitusohjelma oli eläinoikeusväelle pettymys, jopa tyrmistys. Ohjelmassa luvataan ensi riveillä muka uutuuksina asioita, jotka olivat jo edellisen hallituksen lakiesityksessä, kuten itseisarvon tunnustaminen lain perusteluosassa ja lajityypillinen käyttäytyminen. Sitten on selvittämistä ja edistämistä, mutta ei lainsäädäntöä, jolla asioista oikeasti päätetään. Ei emakkohäkkikieltoa, ei parsinavetoiden täyskieltoa, ei sanaakaan turkistarhauksesta.

Moni asetti toiveita vallan vaihtumiseen, kun eläinystävällisiksi mielletyt puolueet sdp, vihreät ja vasemmistoliitto tulivat mukaan hallitusneuvotteluihin. Toivo oli kuitenkin turha. Tuottajajärjestöjä kuuntelevat ja edustavat puolueet ovat saaneet tahtonsa läpi, eikä suuria muutoksia tule. Hallitusohjelmat ovat kompromisseja, ja tällä kertaa kompromissin uhriksi joutuivat tuotantoeläimet.

Mitä pitäisi tehdä nyt? Onko luovutettava, heitettävä toivo politiikkaan ja keskityttävä vaikka vain edistämään veganismia ihmisten kulutusvalintojen kautta?

Eläinoikeustyön lähtökohta on nähdäkseni, että työtä on tehtävä aina, sekä kun tilanne vaikuttaa lupaavalta että kun se vaikuttaa toivottomalta. Hallitukset vaihtuvat, mutta tietoisuus asian tärkeydestä lisääntyy koko ajan. Asiat etenevät hitaasti, mutta varmasti.

Suomalaisten asenteet tuotantoeläimiä kohtaan olivat vuoden 2016 Eurobarometrissä muuttuneet kaikista EU-maista eniten positiiviseen suuntaan kymmenessä vuodessa. Jopa 90 prosenttia suomalaisista haluaa, että tuotantoeläimiä suojellaan paremmin. Tämä muutos on jos ei kokonaan, niin ainakin merkittävältä osin eläinoikeusliikkeen ansiota ja osoitus, että työtä tulee jatkaa, satoi tai paistoi. 90 prosenttia on luku, joka osoittaa, että tulevaisuus on eläinten oikeuksien aikaa, vaikka puolueet vielä toistaiseksi kuuntelevatkin tehotuotannon lobbaajia enemmän kuin eläinten oikeuksien ajajia.

Hallitusohjelma tarjoaa myös toivoa. Eläinten hyvinvointia luvataan parantaa otsikosta saakka. Lajityypillisen käyttäytymisen toteutuminen luvataan turvata. Näihin kohtiin voimme vedota, ja tulemme vetoamaan, jokaisen eläimiä koskevan päätöksen kohdalla seuraavien neljän vuoden aikana. Koska turkistarhausta ei mainita ohjelmassa, yksikään puolue ei voi jarruttaa turkiseläimiä koskevia päätöksiä vedoten hallitusohjelmaan.

Ohjelmasta on myös kuulunut soraääniä merkittäviltä tahoilta. Sekä vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto, vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson että vasemmiston kansanedustaja Mai Kivelä ja kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ovat viitanneet julkisuudessa hallitusohjelman tuotantoeläimiä koskevien kohtien puutteellisuuteen. Peli ei ole menetetty, vaan vasta alussa.

Me eläinten oikeuksien ajajat tulemme nyt tekemään kaiken minkä voimme pitääksemme eläinasiaa näkyvillä. Turkistarhaukseen puuttuminen ja emakkohäkkien kielto ovat listallamme korkealla asioissa, joita uuden hallituksen tulisi ajaa. Hallitusohjelmassa ei onneksi päätetä kaikesta, joten meillä on paljon voitettavaa seuraavien neljän vuoden aikana.

Eläinten oikeudet tarvitsevat meitä joka päivä, koska eduskuntavaalien jälkeen on selvää että voimme viime kädessä luottaa vain omaan työhömme. Voit auttaa tässä esimerkiksi ryhtymällä Animalian jäseneksi, tulemalla mielenosoituksiimme tai alkamalla vapaaehtoiseksi. Suuri apu on kuitenkin jo se, että tiedämme ihmisten ajattelevan samalla tavalla kuin me. Siihen riittää ihan vaikka tsemppaava peukku tai hymiö silloin tällöin. Jatketaan taistelua yhdessä!

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: