Eläineettinen, yhteiskunnallinen keskustelu on lisääntynyt merkittävästi. Yhä useampi pohtii esimerkiksi sitä, onko oikein lastata lihaa lautaselleen. Eläinkokeiden osalta eettinen keskustelu kuitenkin puuttuu.
Eläinkokeet pelastavat lastemme hengen.
Jos emme uhraisi eläimiä tieteelle, uhraisimme ihmishenkiä.
Nämä ovat tuttuja lauseita, joilla eläinkokeet halutaan oikeuttaa ja perustella. Harvoin kyse on kuitenkaan näin yksioikoisesta tilanteesta, eikä tällaista vastakkainasettelua luomalla saisi torpata eläinkokeista käytävää eettistä keskustelua.
Suomessa käytetään vuosittain 100 000–300 000 eläintä eläinkokeissa tai kasvatetaan koe-eläinlaitoksissa muuhun tutkimuskäyttöön. Koko EU:ssa vuotuinen määrä nousee noin 11,5 miljoonaan eläinyksilöön. Suurin osa näistä tieteen uhreista on hiiriä. Muita paljon käytettyjä eläinryhmiä ovat muun muassa rotat ja kalat, mutta myös esimerkiksi hevosia, koiria ja sikoja käytetään eläinkokeissa.
Kun tutkitaan syövän etenemistä hiiressä, saadaan tarkka kuva siitä, miten syöpä kehittyy hiiressä. Mutta se, kuinka sovellettavissa tämä tieto on ihmisen biologiaan, onkin sitten arpapeliä.
Yli puolet koe-eläimistä käytetään perustutkimuksessa. Perustutkimus itsessään ei tuota esimerkiksi uusia lääkkeitä, vaan perustutkimukseen kuuluu esimerkiksi syöpä-, hermosto- ja käyttäytymistutkimuksia, joiden toivotaan tuovan selvyyttä esimerkiksi eri sairauksien kehittymiseen ja sairauksien taustalla olevien biologisten prosessien ymmärtämiseen. Eläimistä on tämän vuoksi yritetty luoda geneettisesti mahdollisimman yhtenäisiä kantoja ja ihmisen kaltaisia malleja, mutta aina kun tutkitaan hiirtä, tutkitaan hiirtä – ei ihmistä.
Ristiriitojen maailma
Pohjimmainen ongelma eläinkoetutkimuksessa on juuri edellä mainittu. Hiiri ei ole ihminen. Myöskään rotta, koira eikä edes simpanssi ole ihminen. Kun tutkitaan syövän etenemistä hiiressä, saadaan tarkka kuva siitä, miten syöpä kehittyy hiiressä. Ja voidaan jopa löytää lääke, joka pysäyttää syövän leviämisen. Mutta se, kuinka sovellettavissa tämä tieto on ihmisen biologiaan, onkin sitten arpapeliä.
Esimerkiksi MS-tautiin on kehitetty yli 1 000 lääkettä, jotka hoitavat siihen sairastuneita hiiriä. MS-tautiin sairastuneita ihmisiä auttavia lääkkeitä on kuitenkin saatu kehitettyä vain muutamia, eikä yhtäkään sellaista lääkettä ole löydetty, joka pysäyttäisi kokonaan taudin etenemisen ihmisessä. Ja vastaavasti taas monet ihmisille sopivat lääkkeet ovat haitallisia eläimille. Parasetamoli aiheuttaa syöpää hiirissä ja rotissa, aspiriini on kuolettavan myrkyllistä rotille ja penisilliini taas marsuille ja hamstereille. Ihmisten käytössä nämä lääkkeet ovat kuitenkin varsin turvallisia.
Jotta eläinkokeet voidaan eettisesti perustella, on korostettava niiden sovellettavuutta ihmisiin. Ja sitten toisaalta, jotta eläinten altistaminen kipua ja kärsimystä aiheuttaviin kokeisiin voidaan eettisesti perustella, on korostettava eläinten erilaisuutta ihmisiin. Elämmekin melkoisessa ristiriitojen maailmassa, jossa saadaan jatkuvasti lisää tietoa eri eläinlajien kyvyistä ja kognitiosta ja jossa rajanveto ihmisen ja muiden eläinten välillä on siten yhä häilyvämpi.
Haittaa kyllä, hyötyä ehkä?
Ennen kuin eläinkoe saadaan suorittaa, on sille haettava lupa. Luvat myöntää Suomessa hankelupalautalunta. Lupaa myönnettäessä on tehtävä niin sanottu hyöty-haitta-arviointi, jossa tulisi punnita eläinkokeen eettinen hyväksyttävyys sen aiheuttamien haittojen ja mahdollisesti saavutettavissa olevien hyötyjen kautta. Hyöty-haitta-arviointi on kuitenkin hyvin ihmislähtöinen. Se antaa paljon enemmän painoarvoa ihmisen intresseille verrattuna eläinten intresseihin. Kuitenkin totuus on se, että haittojen toteutuminen eläimelle on aina varmaa, kun taas hyötyjen toteutuminen on lopulta hyvin epävarmaa. Lupaa myönnettäessä pyritään toki tarkoin haittojen minimointiin eläimille, mutta hyötyjen arviointi ja hyötyjen ja haittojen välinen punninta jää usein puutteelliseksi. Ongelma on todettu EU:n laajuiseksi.
Eläinkoealan sisältä annetaan myös mielellään ymmärtää, että yhteiskunnallista keskustelua eläinkokeiden eettisyydestä ei edes tarvita – koska kuka nyt haluaisi, ettei sairauksiin löydetä hoitoja.
Niin sanotun tavallisen kansalaisen on käytännössä vaikeaa kyseenalaistaa eläinkokeita, koska niistä on äärimmäisen vaikea saada tietoa. Netistä löytyvät tällä hetkellä yleistajuiset tiivistelmät myönnetyistä koe-eläinluvista, mutta tiivistelmistä on mahdotonta saada käsitystä siitä, mitä eläimille todellisuudessa tehdään kokeen aikana. Niiden kautta ei myöskään saa kokeesta niin kattavaa kuvaa, että sen perusteella voisi tehdä minkään tason hyöty-haitta-arviointia. Eläinkoealan sisältä annetaan myös mielellään ymmärtää, että yhteiskunnallista keskustelua eläinkokeiden eettisyydestä ei juuri tarvita – koska kuka nyt haluaisi, ettei sairauksiin löydetä hoitoja. Keskustelun estäminen onkin helppoa, kun kenellä tahansa ei ole pääsyä sen tiedon äärelle, joka mahdollistaisi eläinkokeiden perusteellisen eettisen arvioinnin.
Päämäärä hyvä, keinot vaillinaiset
Eläinkokeet ovat yhteiskunnallinen asia. Ne ovat sitä siksi, että niiden rahoitus tulee pitkälti valtioilta ja muilta yhteiskunnallisilta tahoilta. Samaan aikaan kun eläinsuhteemme tuntuu muuten syvenevän ja ymmärryksemme eläinten tarpeista ja tunteista lisääntyy, jatkuu kuitenkin eläinten käyttö eläinkokeissa. Ja vaikka eläinkokeettomaan tutkimukseen yritetään myös lisätä panoksia, pysyy epäsuhta aivan liian suurena. Rahoitus suunnataan sinne, mihin sitä on perinteisesti totuttu jakamaan, eikä sinne mistä tulevaisuuden ratkaisut tulevat löytymään.
Jotta keskustelu eläinkokeista ja niihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä vauhdittuisi, julkaistiin tänä vuonna kirja Eläinkokeet Suomessa.
EU:ssa kuitenkin periaatteessa halutaan eroon eläinkokeista. Eläinkoetoimintaa säätelevään direktiiviin on kirjattu, että lopullisen tavoitteen tulee olla eläinkokeista luopuminen tieteellisessä tutkimuksessa. Jäsenmaat on myös velvoitettu osallistumaan eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien kehittämiseen ja validointiin. Silti eläinkokeettoman tutkimuksen kehitystyö tuntuu olevan hidasta – siihen suunnattu rahoitus on vain murto-osa eläinkoetutkimukseen upotetuista miljoonista euroista. Myös kehitysprosessit itsessään ovat hitaita, jotta menetelmistä saadaan tieteellisesti luotettavia.
Huomattava ongelma on myös se, että vaikka EU:n päämäärä on määritelty, puuttuvat askelmerkit sen saavuttamiseksi. Näin suuren tavoitteen saavuttaminen ilman kunnollista suunnittelua ja selkeitä välitavoitteita on vaarassa jäädä pelkäksi sanahelinäksi.
Eläinkokeeton tutkimus vaatii rahaa
Eläinkoetutkimuksella on vuosisataiset, historialliset perinteet. Suomessakin on suuri joukko arvostettuja tutkijoita, jotka ovat rakentaneet koko uransa eläinkokeilla tehtävän tutkimuksen varaan. On selvä, että uusien tutkimustapojen omaksuminen ei ole silloin helppoa, eikä varsinkaan ole helppoa myöntää sitä, että oma tutkimusmenetelmä vaatisi kriittistä, eettistä arviointia. Jälleen kerran voikin todeta, että nuorissa on tulevaisuus. Vähintä mitä voidaan tehdä, on kouluttaa sellaisia uusia tutkijoita, jotka näkevät muiden tutkimusmenetelmien mahdollisuudet. Ja tukea tätä kouluttautumista, sillä valitettavasti ilman rahoitusta ei eläinkokeettoman tutkimuksen ole mahdollista kehittyä. Avaimet tutkimusmenetelmien muutokseen voisivat olla lopulta hyvinkin lähellä, kunhan vain uskaltaisimme muuttaa tutkimusten ja rahoituksen painopisteitä.
Jotta keskustelu eläinkokeista ja niihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä vauhdittuisi, julkaistiin tänä vuonna kirja Eläinkokeet Suomessa. Aiheesta ei ole julkaistu Suomessa kirjallisuutta yli kymmeneen vuoteen. Kirjassa on artikkeleita yli kymmeneltä suomalaista eläinkoetoimintaa läheltä tuntevalta henkilöltä, kuten tutkijoilta, eläinlääkäreiltä sekä eetikoilta. Suurin osa kirjoittajista on tai on ollut hankelupalautakunnan jäseniä. Kirjan kautta pääsee sukeltamaan eläinkokeiden ongelmallisuuteen sekä myös eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien tilanteeseen monipuolisesti.
Kuva: iStock.
