Hollannin parlamentti kannattaa minkkitarhojen sulkemista koronan vuoksi

Turkistarhaus on kielletty Hollannissa siirtymäajalla. Kansanedustajat äänestivät nyt turkistarhauksen aikaisemman lopettamisen puolesta sekä kompensaatioista tarhauksesta aikaisemmin luopuville tarhaajille. Hollannissa on tällä hetkellä todettu COVID-19-virusta 17 minkkitarhalla.

Turkistarhauskiellon siirtymäaika päättyy 31.12.2023. Parlamentin selkeä enemmistö kannattaa turkistarhojen aikasempaa sulkemista. Parlamentin äänestys asettaa Hollannin hallitukselle paineita sulkea minkkitarhat, sillä niiden tiedetään olevan alttiita koronaviruksille ja toimivan virusten varastoina.

Parlamentti hyväksyi äänestyksessä neljä ehdotusta:

– Kaikkien koronaviruksille alttiiden eläinten kasvattamisen kielto.
– Kompensaatiojärjestelmä, joka houkuttelee lopettamaan turkistarhauksen.
– Toiminnan uudelleen käynnistämisen kielto niille tiloille, joiden minkit on jouduttu tappamaan koronaviruksen takia.
– Minkkien kuljetuksen kielto.

Hollantilaisen eläinoikeusjärjestö Bont voor Dierenin johtaja Sandra Schoenmakersin mielestä olisi vastuutonta jatkaa minkkitarhausta.

”Vihdoin enemmistö kansanedustajista ymmärtää sen, että eläinten tehotuotanto johtaa sekä eläinten että ihmisten kärsimykseen. Turkistarhaus pitää ajaa alas välittömästi eläinten ja ihmisten terveyden suojelemiseksi”, Schoenmakers sanoo.

Parlamentin hyväksymässä esityksessä kiellettäisiin kaikkien niiden eläinten kasvatus, jotka ovat alttiita koronaviruksille. Vielä on epäselvää, mitkä kasvatettavat eläinlajit kuuluvat kiellettyjen listalle, jos hallitus hyväksyy esityksen. 

Hollannissa on jäljellä 128 minkkitarhaa.

Kuva: Andrew Skowron

Lähteet (muualla verkossa)

Partij voor de Dieren 23.6.2020. Over­winning: fokverbod voor nertsen! 

Fur Free Alliance 24.6.2020. Dutch MPs voted overhelmingly in favour of shutting down mink farms in the Netherlands 

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: