Israel kieltää turkisten myynnin

Israel teki historiaa kesäkuun alussa, kun maassa hyväksyttiin laki, joka kieltää aitojen turkisten myynnin ensimmäisenä koko maailmassa. Lain perusteluina käytettiin turkistuotannon aiheuttamaa julmuutta ja kärsimystä eläimille.

Turkisten myyntikielto astuu voimaan puolen vuoden kuluttua eli vuoden 2022 alussa.

Israelin ympäristöministeri Gila Gamliel totesi lain allekirjoittamisen yhteydessä, että eläinten turkisten käyttö muotiteollisuudessa on moraalitonta ja tarpeetonta. Lain voimaansaattaminen tekee Israelin muotimarkkinoista eläin- ja ympäristöystävällisemmät.

Laki nytkähti liikkeelle viime syksynä israelilaisten eläinoikeusjärjestöjen vuosien taistelun seurauksena. Tänä aikana turkisten vastustus on kasvanut maassa ja nykyisin jo 86 % israelilaisista kannattaa turkisten myyntikieltoa.

Lakiin jätettiin kuitenkin pieni poikkeamisen mahdollisuus. Turkisten käytölle voidaan myöntää poikkeuslupa vain tieteelliseen tutkimukseen, koulutukseen, opetukseen sekä uskonnollisiin tarkoituksiin ja perinteisiin liittyvissä tapauksissa.

Kuva: Unsplash / Federido Di Dio

Lue lisää

Jerusalem Post 10.6.2021. Israel bans sale of fur to fashion industry, first country to do so (aukeaa uuteen välilehteen)

Animalia-media 6.10.2020. Israel kieltämässä turkiskaupan.

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: