Kuluvan vuoden viimeinen turkishuutokauppa on päättynyt. Kettutarhaajien tappioputki jatkuu, sillä kettuturkikset menevät kaupaksi vain, jos ne myydään huomattavan halvalla.
Suomalainen turkishuutokauppayhtiö Saga Furs päätti huutokauppavuoden tarjoamalla huudettavaksi 3,5 miljoonaa minkinnahkaa ja 277 000 ketun- ja supinkoirannahkaa. Minkkien turkeista myytiin 95 prosenttia ja kettujen sekä supikoirien turkeista 90 prosenttia.
Myyntiprosentit eivät kuitenkaan kerro siitä, onko turkisten tuotanto kannattavaa.
Siniketuista suurimman väriryhmän (Blue fox) keskihinnaksi jäi 47 euroa. Se on kaksi euroa vähemmän kuin toukokuun huutokaupassa ja peräti kuusi euroa vähemmän kuin maaliskuun huutokaupassa. Kun yhden kettuturkiksen tuotantokustannus on 80–100 euroa, jatkuu kettutarhaus Suomessa erittäin suurella tappiolla. Suomi on enää ainoa maa Euroopassa, jossa kasvatetaan kettuja merkittävässä määrin.
Minkkitarhaajatkaan eivät pääse vielä omilleen. Suurimman muunnosryhmän eli ruskeiden minkkien (Brown velvet) keskihinta päättyneessä huutokaupassa oli 35 euroa urosminkin turkiksesta ja 24 euroa naarasminkin turkiksesta. Keskihinta nousi parilla eurolla keväältä. Kuitenkin minkin tuotantokustannus on ainakin 35 euroa yhtä turkista kohden, joten minkinkasvatuskaan ei ole kannattavaa.
Suurin osa myynnin arvosta tulee ulkomaisista nahoista
Saga Furs ilmoitti huutokaupan jälkeen, että tällä kaudella on myyty 9,6 miljoonaa minkinnahkaa, 0,8 miljoonaa ketunnahkaa ja 45 000 supinkoirannahkaa. Edelliseen kauteen verrattuna nahkoja myytiin huomattavasti vähemmän: myytyjen minkinnahkojen kappalemäärä väheni 1,2 miljoonaa, ketunnahkojen 200 000 ja supikoirien noin 55 000. Kuluvan tilikauden välitysmyynnin arvo on syyskuun huutokaupan jälkeen 343 miljoonaa euroa, kun edellisellä kaudella välitysmyynnin arvo oli tässä vaiheessa vuotta 349 miljoonaa euroa.
Välitysmyynnin arvoa tarkastellessa kannattaa huomioida, että siitä suurin osa muodostuu Suomeen ulkomailta myytäviksi tuoduista nahoista. Esimerkiksi vuonna 2023 turkisten vienti Suomesta tuotti 304 miljoonaa euroa, mutta samaan aikaan turkisten tuonnin arvo oli 179 miljoonaa euroa. Todellisuudessa vienti tuotti siis noin 125 miljoonaa euroa.
Lue lisää Animalia-mediassa
Kettujen kasvatus romahtanut 70 prosenttia muutamassa vuodessa
Turkistarhoille maksettu tänä vuonna jo lähes 37 miljoonaa euroa korvauksia
Lue lisää (muualla verkossa)
Saga Fursin syyskuun 2024 huutokaupan raportit ja pörssitiedotteet
Animalia. Turkistarhaus.
Kuva: Jo-Anne McArthur / The Ghosts In Our Machine / We Animals Media