Koe-eläinlaissa huomioitava paremmin eläinkokeettomat tutkimusmenetelmät

Suomen koe-eläinlaki- ja asetus ovat parhaillaan uudistettavina. Animalia vaatii, että lainsäädännössä painotetaan aiempaa selvemmin eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien edistämistä ja vaatimuksia niihin liittyvästä osaamisesta.

Suomi sai viime vuonna EU-komissiolta huomautuksen siitä, että koe-eläindirektiivi oli puutteellisesti sisällytetty kansalliseen lainsäädäntöömme. Tästä johtuen kansallinen laki avattiin vaadittavia muutoksia varten. Samalla lakiin esitetään tehtäväksi muutamia muitakin muutoksia, kuten soveltamisalan laajentamista sekä eläinkoeluvat myöntävän lautakunnan järjestäytymistä.

Koe-eläindirektiivin lopulliseksi tavoitteeksi on kirjattu eläinkokeista luopuminen heti, kun se on tieteellisesti mahdollista. Tätä tavoitetta kohden myös Suomen olisi otettava selkeitä askelia nyt, kun lakia ollaan muokkaamassa.

Koska EU:n koe-eläindirektiivi on täysharmonisointidirektiivi, ei Suomi voi kansallisesti säätää tiukempia vaatimuksia kuin niistä asioista, joista direktiivissä ei säädellä. Säätelyn ulkopuolelle jää osittain esimerkiksi soveltamisala eli se, mitä eläinryhmiä koe-eläinlainsäädäntö koskee. Tähän asti kansallinen lainsäädäntömme on kattanut selkärankaiset ja pääjalkaiset sekä itsenäiset ruokailevat toukkamuodot ja nisäkkään sikiöt raskauden viimeisen kolmanneksen aikana. Siten ulkopuolelle ovat jääneet mm. lintujen munat, vaikka poikaset voivat olla hyvin pitkälle kehittyneitä ja kivuntuntoisia jo ennen kuoriutumista.

Animalia ehdottaa lausunnossaan, että lintujen ja matelijoiden kuoriutumattomien munien lisäksi soveltamisalaa laajennettaisiin koskemaan myös niveljalkaisia, kuten hyönteisiä, sekä muitakin nilviäisiä kuin pääjalkaisia. Erityisesti hyönteisillä tehdään Suomessa runsaasti tutkimusta. Hyönteisten ja nilviäisten kivuntuntokyvystä sekä kognitiosta saadaan jatkuvasti uusia viitteitä ja tämän valossa olisi tarpeellista, että myös näillä tehtävää tieteellistä tutkimusta valvottaisiin ja säädeltäisiin kuten muutakin koe-eläintoimintaa.

Eläinkokeiden valvontaa olisi parannettava

Animalian lausunnossa painotetaan selkeästi sitä, että eläinkokeita tekevillä tutkijoilla tulee olla osaamista oman alansa eläinkokeettomasta tutkimuksesta, jotta he pystyvät mahdollisimman kattavasti selvittämään sen, olisiko koe mahdollista suorittaa kokonaan tai osittain ilman eläinkokeita. Tutkijalla tulisi olla velvollisuus selvittää tämä. Myös tutkijoiden etiikkakoulutusta olisi lisättävä.

Animalia peräänkuuluttaa lausunnossaan myös eläinkokeiden parempaa valvontaa. Luvan myöntävän viranomaisen tulisi varmistua siitä, että toimiluvan haltijalla tai hankkeen suunnittelijalla ei ole eläintenpitokieltoa tai valvovan viranomaisen havaitsemaa vakavaa rikkomusta eläinten kohtelusta. Tämän vuoksi tulisi varmistaa, aettä valvontaviranomaisen antamat määräykset ja kiellot koe-eläinlaitoksille tulisivat aina luvat myöntävän lautakunnan tietoon, jotta parempi eläinten suojelu olisi jatkossa mahdollista. Laissa olisi myös määriteltävä, kuinka iso osuus laitoksiin tehtävistä tarkastuksista tulee tehdä yllätystarkastuksina.

Lakiluonnokseen on lisätty vaatimuksia eläinten virikkeellistämisestä. Vaatimukset ovat kannatettavia, mutta käytännössä ne ovat tällä hetkellä vaikeita toteuttaa, koska varsinkin hiirten ja rottien häkit ovat hyvin pieniä. Tämän vuoksi Animalian lausunnossa vaaditaan myös sitä, että koe-eläinten häkkikokoja olisi kasvatettava huomattavasti.

Animalian lopullisena tavoitteena on kuitenkin eläinkokeista luopuminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Animalia kerää nimiä vetoomukseen, jossa vaaditaan eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien rahoituksen lisäämistä Suomessa. Löydät linkin vetoomukseen alta.

Kuva: Kim Green / Unsplash

Lähteet (muualla verkossa)

Animalian vetoomus eläinkokeettoman tutkimuksen edistämiseksi  

Animalian lausunto koe-eläinlaista 15.5.2020 

Laki tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta 

Asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta 

Lausuntopyyntö tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettäviä eläimiä koskevan lain ja asetuksen muutoksista 

EU-direktiivi (2010/63/EU) tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta 

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: