Koronavirus aiheuttaa ahdinkoa sappikarhujen turvakodeissa Kiinassa

Jill Robinson & Päivi Tiittula

Kiinassa, Vietnamissa ja Koreassa tarhataan tuhansia sepelkarhuja, joiden sappinestettä käytetään kiinalaisen kansanlääkinnän tarpeisiin. Sappikarhujen hyväksi tehdään töitä kansainvälisin voimin. Suomessa karhujen asiaa ajaa Animalian karhuryhmä.  

Vuonna 2000 eläinsuojelujärjestö Animals Asia Foundation (AAF) sai kiinalaisviranomaiset allekirjoittamaan sopimuksen 500 Sichuanin maakunnassa vangitun tarhakarhun vapauttamisesta. Jopa 247 karhua on pelastettu Animals Asian ylläpitämään turvakotiin. Useat tuhannet karhut odottavat kuitenkin yhä apua. Nyt turvakotien tulevaisuutta uhkaa koronavirus. 

Kaikesta on pulaa: ruuasta, vedestä, lääkkeistä, tarvikkeista 

Animals Asian sappikarhujen pelastuskeskus Chengussa ja Nanningin turvakoti sijaitsevat lähellä Wuhania, mistä koronavirusepidemia sai alkunsa. 

Animals Asian karhujen turvakodit sijaitsevat lähellä Wuhania Kiinassa.

Liikennettä ja liikkumista on rajoitettu, minkä seurauksena pulaa alkaa olla kaikesta: kasvosuojista, antiseptisesta saippuasta, kirurgisista käsineistä, ruiskuista, karhujen lääkkeistä, mutta myös enenevässä määrin ruoasta ja vedestä. Koska torit ovat kiinni, myöskään paikallisesti tuotettuja hedelmiä ja kasviksia ei ole tarjolla. Epävarmuuden jatkuessa hinnat nousevat ja ruokatarpeiden tarjonta vähenee. Animals Asia on aloittanut eläinlääkinnällisten tarvikkeiden tuomisen ulkomailta pitääkseen karhut ja henkilökunnan turvassa. Tuonti on kuitenkin erittäin kallista. 

Animals Asian tiimi jatkaa karhujen auttamista vaikeuksista huolimatta 

Viruksen leviämisestä huolimatta Animals Asian henkilökunta ja vapaaehtoiset jatkavat työtään pelastuskeskuksissa. Koska julkinen liikenne ei toimi, monet vapaaehtoiset joutuvat kävelemään pitkiäkin matkoja tullakseen töihin. Kaupungit ja kylät ympäri Kiinaa pyrkivät estämään viruksen leviämistä. Myös pelastuskeskusten lähellä paikalliset kyläläiset ovat pystyttäneet omia tarkastuspisteitä, joissa mitataan ohikulkijoiden lämpötila infrapunalämpömittarilla. 

Lemmikkien tilanne on erityisen vaikea Wuhanissa. Ihmiset joutuvat sairaalaan tai eivät pääse takaisin kotiin kiinalaisen uudenvuoden jälkeen. Naapurikin on saattanut joutua lähtemään virusta pakoon. Animals Asian tiimi pyrkii auttamaan paikallisia ryhmiä ruokkimalla yksin jääneitä koiria ja kissoja. Vaarallisten huhujen mukaan koirat ja kissat levittäisivät koronavirusta. Maailman terveysjärjestö WHO on todennut kategorisesti, ettei väitteessä ole perää. 

Valitettavasti myös Animals Asian sappikarhujen pelastuskeskus Vietnamissa on myrskyn silmässä. Keskus sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Tam Daon kaupungista, jossa on todettu Vietnamin viidestoista tartuntaepäily. Vietnamin neljästätoista sairastuneesta yhdeksän on tässä provinssissa. 

Animals Asia perustajan Jill Robinsonin mukaan pahinta on epävarmuus. Joka tapauksessa kriisi tulee jatkumaan viikkoja – jopa kuukausia.  

Tilanteen helpottamiseksi Animals Asia on perustanut kriisirahaston karhujen hyväksi. Linkki keräykseen löytyy alta.

Kuvat: Animals Asia

Kirjoittajista: Jill Robinson on Animals Asian perustaja ja toiminnanjohtaja. Päivi Tiittula on Animalian karhuryhmän aktiivi.

Lähteet (muualla verkossa)

Animals Asian keräys sappikarhujen hyväksi (englanniksi) 

Animalian karhuryhmä

 

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: