Kreikan makuja ja rahkapullaa

Liisa Soultanis

Liisa Soultanis laittaa Vege it -blogissaan ekologista ruokaa lapsiperheen arkeen. Talveen sopivien makujen inspiraationa on ollut niin Kreikka, Intia kuin Suomikin. Katso myös menun kylkeen sopivien naan-leipien ohje! 

Kreikkalainen sitruuna-tofuvuoka 

4–6 hengelle

Kreikkalainen tofuvuoka400–600 g tofua  
2 rkl oliiviöljyä 
1 sitruuna 
2 murskattua valkosipulin kynttä 
½ tl suolaa 
½ tl pippuria 

Kauralisuke 

6 dl Kaura-ateriajyviä 
9 dl kasvislientä 
2 rkl oliiviöljyä 
1–2 punasipulia 
2–4 valkosipulinkynttä 
1 rkl kuivattua oreganoa 
1 tl kuivattua basilikaa 
mustapippuria 

Lisäksi 

200 g kirsikkatomaatteja 
1 sitruuna 
vihreitä oliiveja 
1–2 dl vegaanisia salaattijuustokuutioita (esim. Porlammin, Violife, Rainbow) 
tuoretta tilliä ja lehtipersiljaa 

  1. Raasta sitruuna ja purista mehu. Sekoita oliiviöljy, sitruunamehu, murskattu valkosipuli ja mausteet keskenään. Leikkaa tofut ja hiero marinadia paloihin. 
  2. Pilko punasipuli ja kuullota öljyssä, kunnes se on läpikuultavaa. Lisää murskattu valkosipuli sekä mausteet. Sekoittele vielä n. 2 min. Lisää joukkoon ateriajyvät ja kasvisliemi. Anna kypsyä. 
  3. Paista tofut. 
  4. Kaada kauralisuke uunivuokaan. Asettele päälle tofut sekä tomaatit. Rouhi päälle mustapippuria. Kypsennä keskitasolla 35–45 min, kunnes kaura on imenyt nesteet. 
  5. Asettele ohuita sitruunanviipaleita padan päälle. Kypsennä grillivastuksen alla 5-10 minuuttia. 
  6. Hienonna päälle yrtit, ripottele vegejuusto ja oliivit. 

 
Tomaattinen linssikeitto 

2 hengelle

Linssikeitto ja naanleipä1 peruna 
1/2 sipuli 
2 valkosipulin kynttä 
2 rkl öljyä 
3 dl vettä 
1/2 dl kuivattuja punaisia linssejä 
2 1/2 dl tomaattimurskaa 
1/2 tl suolaa 
1/2 tl paprikajauhetta 
ripaus mustapippuria 
ripaus sokeria 
1 tl kuivattua basilikaa 
 

  1. Pese, kuori ja lohko peruna. Kuori ja hienonna sipulit. 
  2. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota perunat ja sipulit. 
  3. Lisää vesi, huuhdellut linssit sekä tomaattimurska. Keitä kypsäksi, n. 20 min. 
  4. Soseuta sauvasekoittimella. 
  5. Lisää mausteet ja vettä tarvittaessa. 
  6. Kuumenna kiehuvaksi ja tarkista maku. 

 

Naanleipä 

 
4 leipää 

1 1/2 dl lämmintä vettä 
5 dl vehnäjauhoja + lisää käsittelyyn 
2 tl kuivahiivaa 
ripaus suolaa 
1–2 rkl soijajogurttia (tai öljyä) 

Taikina on tahmaisempaa kuin tavallinen sämpylätaikina. Kostuta halutessasi kädet öljyllä käsittelyn helpottamiseksi. 
 

  1. Sekoita jauhot, suola ja kuivahiiva keskenään.
  2. Vaivaa joukkoon lämmin vesi ja jogurtti.
  3. Aseta kohoamaan vedottomaan paikkaan ainakin 30 minuutiksi.
  4. Jaa taikina neljään osaan. Kuumenna pannu ja litistä taikina jauhotetuin käsin litteäksi leiväksi.
  5. Pudistele ylimääräinen jauho pois, ettei se pala pannulla.
  6. Paista leivät ilman öljyä pannulla molemmin puolin keskilämmöllä kypsäksi. 

Helppo naanleipä sopii täydellisesti tomaattisen linssikeiton pariksi. Taikinan voi tehdä jääkaappiin jo edellisenä iltana ja jättää kohoamaan. 

 

Rahkapullat 

6–8 pullaa 

Pullataikina 

Vegaaniset rahkapullat2 1/2 dl kasvimaitoa 
1 pss kuivahiivaa 
1 dl sokeria 
1 tl suolaa 
2 tl kardemummaa 
7–8 dl vehnäjauhoja 
1 dl öljyä 

Täyte 

1/2 prk Greek style ’’rahkaa’’ 
1 tl vaniljaa 
1 rkl maizenaa tai perunajauhoja 
2 rkl sokeria  

  1. Lämmitä kasvimaito kädenlämpöiseksi.
  2. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää maito. Sekoita tasaiseksi ja lisää öljy.
  3. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja on kimmoisa. Kohota vedottomassa paikassa 30-45 minuuttia.
  4. Sekoita täytteen ainekset keskenään.
  5. Vaivaa taikinaa vielä hetken. Jaa taikina 6-8 osaan ja pyöritä palloiksi. Siirrä pellille.
  6. Paina jauhotetulla lasilla pullan keskelle syvennys ja täytä se rahkatäytteellä. Voitele pullat kahvilla tai aquafaballa.
  7. Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia.  

Lisää reseptejä muualla verkossa

Vegeit.com 
Instagram: vege.it 
Facebook: vegeit 

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2022. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Reseptit ja kuvat: Liisa Soultanis

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: