Kreikkalaisista 80 % vastustaa turkistarhausta

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kahdeksan kreikkalaista kymmenestä vastustaa eläinten kasvattamista ja tappamista niiden turkkien vuoksi.

Samassa tutkimuksessa kävi ilmi, etteivät kreikkalaiset hyväksy sitä, että hallitus käyttää veronmaksajien varoja turkisalan rahoittamiseen. Sekä kyselytulos että kansalaisten ja järjestöjen lisääntyvät protestit ovat osoitus siitä, että vastustus turkistarhausta ja Kreikan hallituksen turkistarhaukselle antamaan tukea kohtaan kasvaa. Kyselyn tulos on linjassa muiden eurooppalaisten mielipidemittausten kanssa. Suurin osa eurooppalaisista tuomitsee eläinten julman kohtelun, jonka ainoa syy on tuottaa tarpeettomia tuotteita muotiteollisuuden tarpeisiin.

Viime vuosina turkistarhojen ja turkisalan yritysten määrä on Kreikassa kasvanut. Tämä on seurausta Kreikan hallituksen turkisalalle antamasta taloudellisesta tuesta. Alalle on annettu sekä kansallisia että EU-tukia.

Kreikan turkisala on pyrkinyt saamaan turkiksen sisällytettyä maan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Siinä se ei ole kuitenkaan onnistunut. Tuore kysely on myös tätä pyrkimystä vastaan. Kreikkalaisten mielestä turkistarhausta ei pidä suojella, vaan se tulee kokonaan lakkauttaa.

Kreikan päättäjät ovat puolustelleet alan tukemista muun muassa sillä, että turkistarhaus on laillinen elinkeino. Tämä sama argumentti on tiuhaan käytössä myös Suomessa. Se ei kuitenkaan ole estänyt lukusia EU-maita kuuntelemasta kansalaisiaan ja kieltämästä turkistarhausta eettisin syihin perustuen. Näissä maissa on ymmärretty, että eläinten hyväksikäyttö vain muodin vuoksi ei ole hyväksyttävää nykyaikaisessa yhteiskunnassa.

Suomessa Animalia teetti Taloustutkimuksella marraskuussa 2018 mielipidekyselyn, jonka mukaan suurin osa suomalaista ei hyväksy nykymuotoista turkistarhausta ilman huomattavia hyvinvointiparannuksia eläimille. Vain 17 % suomalaisista kannattaa nykyisen tarhauksen jatkamista ilman mitään muutoksia.

Kreikassa tehdyn kyselytutkimuksen toteutti Metron Analysis, sen tilasi VeGaia-eläinjärjestö ja rahoitti Fur Free Alliance. Tutkimus tehtiin joulukuussa 2018 ja siihen vastasi 1 200 henkilöä.

Fur Free Alliance on kansainvälinen turkistenvastainen yhteenliittymä, jonka jäsen Animalia on. Fur Free Allianceen kuuluu 40 eläinjärjestöä yli 30 maassa.

Lähteet (muualla verkossa)

Animalia 2018: Suomalaisista valtaosa vastustaa nykymuotoista turkistarhausta.
Vegaia 2019: Opinion poll: 8 Out of 10 Greek Citizens Oppose the Breeding and Killing of Animals for Their Fur (englanniksi).

Kuva: Salla Tuomivaara.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: