Lihan- ja maidontuotannon metaanipäästöt suuremmat kuin monilla suurilla valtioilla

Tuoreen tutkimusraportin mukaan 15 maailman suurinta liha- ja maitoyhtiötä tuottavat vuosittain yhteensä noin 12,8 miljoonaa tonnia metaania. Luku vastaa yli 80 prosenttia koko EU:n metaanipäästöistä

Kansainvälinen tutkimusjärjestön Institute for Agriculture and Trade Policyn (IATP) marraskuussa julkaiseman raportin mukaan liha- ja maitoyhtiöiden tuottavat enemmän metaania kuin mitä useat maailman suurimmat valtiot, kuten esimerkiksi Venäjä, Kanada tai Australia.  

Tarkasteltujen yhtiöiden päästöt kattavat noin 11 prosenttia maailman karjatalouden kaikista metaanipäästöistä. Näistä yhtiöistä viisi on lihayhtiötä ja kymmenen maitoyhtiötä. Mukana ovat esimerkiksi Arla, Danone ja Nestlé.  

IATP:n raportin mukaan yhtiöiden ilmastomerkitys on niin suuri, että jos ne muodostaisivat valtion, sen ilmastopäästöt olisivat maailman kymmenenneksi suurimmat. Raportissa tarkasteltujen liha- ja maitoyhtiöiden päästöt ovat suuremmat kuin maailman suurimmilla öljy-yhtiöillä.  

Metaanipäästöjä on vähennettävä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi 

Metaani on kasvihuonekaasu, joka on kymmenen kertaa hiilidioksidia voimakkaampi. Metaania syntyy muun muassa eläinten ruuansulatuksen ja lannan käsittelyn kautta. Ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä jopa kolmasosa johtuu metaanipäästöistä, josta tuotantoeläimet tuottavat 32 prosenttia. 

YK:n mukaan maailman metaanipäästöjä on vähennettävä ainakin 40–45 prosenttia tämän vuosikymmenen aikana. IATP:n raportissa ehdotetaan keinoja päästöjen hillitsemiseksi. Järjestön mukaan valtioiden tulisi tukea tuotantotilojen siirtymistä pois tehotuotannosta esimerkiksi tuotantoeläinten määrää vähentämällä.  

Lue lisää (muualla verkossa)

Helsingin Sanomat. 15.11.2022. Maailman suurimmat liha- ja maitoyhtiöt tuottavat lähes yhtä suuret metaanipäästöt kuin koko EU.

The Guardian. 15.11.2022. Methane emissions from 15 meat and dairy companies rival those of the EU.

IATP – Institute for Agriculture & Trade Policy. 15.11.2022. Emissions Impossible: Methane Edition.

UN Environment programme. Methane emissions are driving climate change. Here’s how to reduce them.

Kuva: Carolien van Oijen / Unsplash

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: