Loistavat juurekset

Heidi Perämäki

On taas juuresten aika. Kausiruokaan ja villivihanneksiin erikoistunut Kun ketunleivät kukkivat -blogin Heidi Perämäki suunnitteli Animalialle satokauteen sopivan menun, jossa lempeä keitto saa potkua chilisiemenistä ja ihanat ruusukaalit maustetaan sinapilla. Pirteä porkkana-rakuunahillo sopii tuoreen leivän tai vegejuustojen kylkeen.  

Papu-juureskeitto & paahdetut chilisiemenet 

Papu-juureskeitto on tarjoilla ruskealla lautasella.

1 kg jauhoista perunaa
500 g lanttua 
2 purkkia (yht. 460 g) käyttövalmiita, isoja valkoisia papuja 
1 l vettä 
2,5 dl kasvipohjaista ruokakermaa 
2 tl suolaa 
1 rkl sipulijauhetta 
1 tl valkosipulijauhetta 

Lisäksi 

0,5 dl kurpitsansiemeniä 
0,5 dl auringonkukansiemeniä 
1 rkl oliiviöljyä 
1–2 tl chilihiutaleita 

  1. Kuori ja paloittele perunat sekä lantut. Lantut kypsyvät perunoita hitaammin, joten paloittele ne perunoita pienemmiksi.  
  1. Laita lanttupalat kattilan pohjalle, perunat niiden päälle ja kaada vesi päälle. Mausta suolalla. Keitä kasvikset kypsiksi. 
  1. Ota keitinvesi talteen. Lisää perunoiden ja lanttujen joukkoon valutetut ja huuhdellut pavut sekä kasvikerma. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella. Lorauttele samalla joukkoon keitinvettä, kunnes saat keitosta halutun paksuista. Mausta valkosipuli- ja sipulijauheella sekä lisää vielä tarvittaessa suolaa. 
  1. Lisää siemenet kuumalle, kuivalle pannulle ja paahda niihin kaunis väri. Kun siemenissä on haluttu paahde, lisää oliiviöljy ja chilihiutaleet. Nosta pannu pois liedeltä ja sekoittele chilisiemeniä pannulla vielä hetki. 
  1. Ripottele valmiita chilisiemeniä keittoannoksen päälle. 

Sinappihunnussa paahdetut ruusukaalit 

Paahdettuja ruusukaaleja astiassa.400 g ruusukaalia 
0,5 dl makeahkoa sinappia 
0,5 dl oliiviöljyä 
1 rkl seesaminsiemeniä 
suolaa & mustapippuria maun mukaan 

  1. Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet. Leikkaa kannat pois ja halkaise kerät. 
  1. Sekoita kaalit, öljy ja sinappi keskenään kulhossa, mausta suolalla ja mustapippurilla ja kaada uunivuokaan. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.  
  1. Paahda 200 asteisen uunin ylätasolla noin 20 minuuttia (voit sekoittaa kerran puolivälissä), kunnes kaalit ovat saaneet kauniin pinnan. 

Rakuuna-porkkanahillo 

Porkkahillo on lasikipossa.250 g porkkanaa kuorittuna ja paloiteltuna 
1 appelsiinin mehu hedelmälihoineen (n. 1 dl) 
1/2 sitruunan mehu (n. 0,5 dl) 
1,5 dl hillosokeria 
2 tl kuivattua rakuunaa 

  1. Keitä kuoritut, pieneksi paloitellut porkkanat vähässä vedessä (noin 2 dl) täysin kypsiksi ja kaada ylimääräinen vesi pois. Soseuta porkkanat. 
  1. Purista appelsiinista mehu, ota myös hedelmäliha talteen ja sekoita se mehuun.  
  1. Purista sitruunasta mehu. Lisää mehut, hillosokeri sekä rakuuna porkkanasoseeseen ja keitä miedolla lämmöllä 10 minuuttia. 

Tarjoa hilloa esim. vegaanisten juustojen ja maalaisleivän kera. 

Reseptit ja niiden kuvat: Heidi Perämäki.

Kun ketunleivät kukkivat -verkkosivut (linkki avautuu uuteen välilehteen).
Facebook (linkki avautuu uuteen välilehteen).
Instagram (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 3/2023. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kuva: Unsplash / Sebastian Coman Photography.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: