Kaikki haluavat eroon turkiksista

Kansainvälisillä muotiviikoilla kävi syksyn aikana kuhina. Ensimmäiseksi niiden aikana ilmoitti Burberry, että se aikoo luopua aidoista turkiksista.

Burberryn ensimmäinen turkiton näytös oli yrityksen uuden suunnittelijan Riccardo Tiscin debyyttinäytös syyskuussa.  Burberry on ollut suomalaisomisteisen Saga Fursin asiakas. Myös muun muassa Versace, Gucci ja Michael Kors ovat olleet Saga Fursin asiakkaita, mutta luopuneet nykyisin turkisten käytöstä.

Burberry on ollut vuosia kansainvälisen eläinoikeustyön keskipisteessä, sillä sen on toivottu liittyvän turkittomien luksusmuotiyritysten joukkoon. Burberryn ilmoitus oli siis myös suuri saavutus eläinoikeusjärjestöjen työlle.

Lokakuussa Burberryn esimerkkiä seurasi toinen luksusmuotiyritys, sillä Coach ilmoitti, että syksystä 2019 alkaen yritys jättää kaikki turkikset pois tuotteistaan. Ja marraskuussa tuli lisää hyviä uutisia, kun ranskalainen muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier ilmoitti, ettei hänen mallistoissaan enää nähdä aitoja turkiksia. Tällä hetkellä huomio onkin siirretty Pradaan, jonka toivotaan olevan seuraava turkittomuuteen sitoutuva suuryritys.

Lontoosta Los Angelesiin

Kansainvälisten muotiviikkojen aikana myös Lontoon muotiviikko ilmoitti uudesta turkittomuuslinjauksestaan. Turkisten näytöskielto astui voimaan heti. Lontoon muotiviikko on ensimmäinen suurista muotiviikoista, joka on kieltänyt turkisten käytön näytöksissään. 

Turkiseläinten ystävät saivat jatkaa riemuitsemistaan vielä tämänkin jälkeen, sillä Los Angeles ilmoitti heti perään kieltävänsä turkisten myynnin koko kaupungissa. Los Angelesista tulee samalla maailman suurin turkisten myynnin kieltänyt kaupunki. Kielto astuu voimaan vuonna 2020.

Äänestystulos oli Los Angelesin kaupunginvaltuustossa yksimielinen. Yhdysvaltojen kaupungeista aitojen turkisten myynnin ovat aiemmin kieltäneet San Francisco, West Hollywood sekä Berkeley.

Los Angeles ilmoitti tiedotuksessaan, että päätöstä vauhdittivat lukuisten tunnettujen brändien, kuten Michael Korsin, Burberryn, Versacen ja Guccin julistautuminen turkittomiksi.

Kuva: Leevi Kontula.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: