Media valmistaa broilerista ruokaa ja tuotteita

Animalia-media selvitti, millaiselta broilerin mediajulkisuus näytti keväällä 2026. Analyysin perusteella broileri näkyy medioissa yhä eniten ruokana ja tuotantohyödykkeenä. Broileriyksilön elämä jää medioissa pimentoon.

Animalia-mediassa julkaistiin 26.1.2026 juttu siitä, miten broileri näkyy mediassa. Tuolloin tarkastelussa oli kevään 2024 ja kevään 2025 uutiset, jotka mainitsivat broilerin. Nyt broilerin medianäkyvyyttä tarkasteltiin uudestaan: tarkastellussa aineistossa oli yhteensä 71 juttua keväältä 2026. Jutuista 47 oli Maaseudun Tulevaisuudesta, 11 Helsingin Sanomista, 7 Yleltä ja 6 Satakunnan Kansasta. Aineisto jaettiin sen mukaan, esiintyikö broileri tekstissä ruokana, eläimenä vai samassa jutussa sekä ruokana että eläimenä ja mainitsiko juttu broilerin hyvinvointia vai ei. Kaksi juttua luokiteltiin hyvinvoinnin mainitsemisen muu-kategoriaan. Joukosta poistettiin kolme uutista, jossa broilerimaininta viittasi poliittisiin broilereihin, siis ihmisiin.

Maaseudun Tulevaisuudessa kirjoitettiin edelleen eniten broilereita käsitteleviä artikkeleita. Lehdessä kirjoitetaan lihantuotannosta, eläintaudeista, taloudesta, rakentamisesta ja elintarviketeollisuudesta.

Helsingin Sanomissa kirjoitettiin resepteistä ja ravitsemussuosituksista. Yhdessäkään HS:n jutussa broileria ei käsitelty eläimenä.

Yle käsittelee broileria ennen kaikkea yhteiskunnallisena ilmiönä. Mainintoja tulee eläinten tehotuotannosta, broilerikasvattamon laajennuksesta ja ympäristövaikutuksista. Satakunnan Kansassa broileri näyttäytyy enemmän paikallisena elinkeinona. Ylellä broileriaihe näkyi myös Ylen aamussa ja Areenassa, jossa keskusteltiin Broilerin tarina -tietokirjan pohjalta tuotannon ongelmista. Yleltä aineistossa on mukana vain uutispuolen hakutulokset, joten televisio-ohjelmat eivät ole tässä analyysissä mukana.

Broileri on ruokaa ja tuotantohyödyke

Tammi–toukokuun 2026 aineistossa broileri esiintyy pääasiassa ruokana, tuotantohyödykkeenä tai maatalouden tuotantosuuntana. Broileri oli ruokaa 42 jutussa. 19 jutussa broileria käsiteltiin eläimenä. Kymmenessä jutussa broileri oli sekä ruokaa että eläin.

Eläinten hyvinvointiin liittyvä näkökulma on aineistossa selvästi marginaalinen: vain 6 juttua 71:stä (8,5 %) käsittelee broilerin hyvinvointia suoraan. 63 juttua (88,7 %) sijoittuu kategoriaan, jossa ei mainita mitään broilerien hyvinvoinnista. Kevään 2024 aineistossa broilerien hyvinvoinnista kirjoitetettiin viidessä jutussa, ja kevään 2025 aineistossa 14:ssä jutussa. Verrattuna vuosien 2024 ja 2025 aineistoon median puhe broilereista ei ole muuttunut. Vuonna 2025 broilereista kirjoitettiin enemmän, ja siten myös hyvinvoinnin mainitsevia osumia tuli enemmän.

Broileri esiintyy useimmiten siis valmiina ruokana tai ruoanvalmistuksen osana, ei eläimenä. Näissä broilerimaininnat kohdistuvat yksinomaan ruokaan, makuun, resepteihin tai ravitsemukseen. Lintu katoaa lähes kokonaan näkyvistä ja on olemassa vain lihatuotteena. Näissä aineiston esimerkeissä kirjoitetaan siis broilerin paistileikkeistä, broilerikeitosta, broilerimarinadista ja niin edelleen.

Kun broileri näkyy uutisessa eläimenä, se näkyy ennen kaikkea tuotantojärjestelmän osana, tuotantobroilerina ja tuotantoyksikkönä. Näissä uutisissa mainitaan halleja, kasvattamoita ja tuotantoketjun osia. Broileri näyttäytyy silloin taloudellisena ja tuotannollisena resurssina.

Media rakentaa broilerista ensisijaisesti kahta roolia: Broileri on ruokaa ja broileri on tuotantohyödyke. Kolmas ja pienin rooli on broileri eläimenä, jolla on mahdollisuus hyvinvointiin tai jolla on hyvinvointiongelmia.

Broilerin hyvinvointi mediassa

Nyt tarkasteltu aineisto viittaa myös siihen, että eläinnäkökulma ei suoraan johda hyvinvointinäkökulmaan. Vaikka 29 jutussa broileri esiintyy ainakin osittain eläimenä, mainitaan broilerin hyvinvointi vain kuudessa jutussa. Vaikka broilerista kirjoitetaan eläimenä, aiheet liittyvät tuotantoon, tautitilanteisiin, investointeihin, kasvatukseen tai maatalouden rakenteisiin, ei siis esimerkiksi eläinten omiin kokemuksiin tai elinolosuhteisiin.

Silloinkin, kun hyvinvointi mainitaan, se tulee esiin ylätasolla. Broileriyksilön hyvinvoinnista tai elämästä ei kirjoiteta. Hyvinvointiongelmat liitetään ennen kaikkea jalostukseen ja kasvunopeuteen. Hyvinvointimaininta toimii osassa tekstejä laatupuheena, jolla perustellaan kotimaisen broilerin asemaa markkinoilla. Linnun käyttäytymistarpeista, olosuhteista ja elämän eri vaiheista ei sen sijaan kirjoiteta.

Animalia-media 26.1.2026. Broilerin ristiriitainen mediajulkisuus.

Lue lisää muualla verkossa

Animalia. Tuhotuotetut.

Kuva: Christian Schröter / Pexels

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: