Suomalaiset juovat maitoa yhä vähemmän, kasvispohjaisten juomien menekki on rajussa nousussa

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ravintotaseen ennakko vuodelta 2018 kertoo, että maidon kulutus jatkaa jyrkkää laskuaan. Kaupparyhmiltä saatujen tietojen ja Sitran uuden kuluttajatutkimuksen mukaan kasvispohjaisten maitojuomien kulutus sen sijaan on nousussa.

Luken ravintotase kertoo, että maidon kulutus väheni vuonna 2018 lähes viisi prosenttia verrattuna vuoteen 2017. Rasvattoman maidon kulutus väheni lähes 9 prosenttia. Ravintotaseessa ei toistaiseksi seurata kasvispohjaisten juomien tai muiden uusien kasvistuotteiden kulutusta. Keskolta ja S-ryhmästä kuitenkin kerrotaan, että näiden kulutus on viime vuosina kasvanut kiihtyvällä tahdilla.

K-ruokakaupoissa kasvispohjaisten juomien osuus kaikista maitojuomista oli hieman alle 10 prosenttia vuonna 2018. Kauramaidot ovat maitoa korvaavista juomista suosituin tuoteryhmä yli 40 prosentin osuudellaan. Alkuvuonna 2019 kasvispohjaisten maitojuomien myynti on K-ruokakaupoissa kehittynyt noin 30 prosenttia. S-ryhmässä kasvispohjaiset maitojuomat ovat vegetuotteiden ostetuin tuoteryhmä, ja niiden menekkiin on pelkästään tänä vuonna tullut neljänneksen lisäys.

Luken ravintotaseesta selviää, että suomalaisten ruokatottumuksista juuri maidon kulutuksessa on yksi suurimmista muutoksista. Kun 1950-luvulla maitoa kulutettiin vuosittain noin 300-400 kiloa per henkilö, vuonna 2000 kulutus oli hieman vajaa 150 kiloa. Viimeisen viiden vuoden aikana vuosittainen kulutus on pudonnut 4–6 kilon vuosivauhtia.

Lihan kulutuksen kasvu pysähtynyt, vegetuotteiden suosio kasvaa

Ravintotaseen mukaan lihan kokonaiskulutus pysyi noin 81 kilossa henkilöä kohden. Sianlihan kulutus laski 0,9 kilolla viime vuodesta. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,7 kilolla. Kananmunia syötiin suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna, lähes 12 kiloa per henkilö. Kalan kulutus laski hieman, noin 15 kiloon henkilöä kohden.

Vaikka kasvisruokabuumi näkyy ravintotaseessa ehkä vain maidon kulutuksen vähenemisenä, kauppojen myynnissä luvut ovat selvät.

Keskolta kerrotaan, että vegetrendi alkoi voimistua K-ruokakaupoissa vuonna 2016. Nykyisten valikoimassa olevien vegetuotteiden myynti on kehittynyt K-ruokakaupoissa 154 prosenttia vuodesta 2015 vuoteen 2018. Vuonna 2017 kasvispohjaisten tuotteiden kasvu oli 46 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, ja vuonna 2018 myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna jälleen 33,6 prosenttia. S-ryhmässä tiettyjen ryhmien kasvisperäisten tuotteiden menekki on suurin piirtein kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa.

K-ruokakaupoissa alkuvuonna 2019 erityisen hyvin menestyviä vegetuotteita ovat olleet erilaiset valmisruuat, jauhelihaa korvaavat tuotteet, leikkeleet ja makkarat, kasvispohjaiset juomat, jugurtit ja vanukkaat. Vaikka myyntiluvut ovat vielä suhteellisen pieniä, kehitys on nopeaa. Suosituimpia tuotteita ovat erilaiset härkäpapu- ja kaurapohjaiset tuotteet. S-ryhmässä lihavalmisteiden joukossa myytävät kasvispohjaiset tuotteet, eli niin sanotut lihaa korvaavat tuotteet, ovat olleet alkuvuoden aikana yli 20 prosentin kasvussa.

Ilmastokysymykset vaikuttavat myös kuluttamiseen

Sitran tuore Resurssiviisas kansalainen 2019 -tutkimus kertoo, että 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että kulutukseen liittyvillä valinnoilla on vaikutusta ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tämä näkyy myös ostoskorissa, erityisesti juuri kasvispohjaisten maitojuomien kohdalla.

Kasvispohjaisten maitotuotteiden käytössä on kuuden prosenttiyksikön nousu verrattuna vuoteen 2017. Erilaisia kasvimaitojuomia käyttää jo 25 prosenttia suomalaisista. Suurinta nousu on alle 30-vuotiaiden kohdalla (+14 %) ja lapsiperheissä (+13 %). Vuonna 2019 vegaaneja tai kasvissyöjiä oli kaikista suomalaista 4 prosenttia ja 5 prosenttia ilmoitti, ettei syö punaista lihaa. Alle 30-vuotiaissa vegaaneja tai kasvissyöjiä oli 9 prosenttia, ja punaisesta lihasta kieltäytyi 7 prosenttia. Kasvispainotteista ruokavaliota suosi erittäin tai melko paljon 37 prosenttia suomalaisista. Alle 30-vuotiaissa tämä luku oli 43 prosenttia.

Lähteet (muualla verkossa)

Luonnonvarakeskus: Ravintotase 2018 ennakko ja 2017 lopulliset tiedot.
Sitra: Resurssiviisas kansalainen 2019 -kyselytutkimuksen tulokset (pdf).
Sitra: Resurssiviisas kansalainen: 100 tekoa -kyselyn tulokset (pdf).
Kesko-kotisivut.
SOK-kotisivut.

Kuva: Alexas Fotos / Pexels.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: