Suomeen perustetaan koirarekisteri

Selvitys koira- ja kissarekisterin perustamisesta Suomeen on valmistunut. Koirarekisteri perustetaan ja otetaan käyttöön näillä näkymin aikaisintaan vuonna 2022. Tässä vaiheessa rekisteröinti ei koske kissoja.

Hallitus esitti viime syksynä uuden eläinlakiesityksensä yhteydessä kissa- ja koirarekisterin selvitystä. Eläinjärjestöt ovat eläinlakiuudistuksen aikana kampanjoineet koirien ja kissojen pakollisen rekisteröinnin puolesta, sillä rekisteröintien avulla voitaisiin valvoa paremmin muun muassa pentutehtailua ja eläinten salakuljetuksia. Rekisteröinti edistäisi myös vastuullista eläimenpitoa.

”Rekisteröityä eläintä ei voisi enää nimettömästi hylätä, kun hylätyn eläimen omistajan tiedot löytyisivät rekisteristä ja omistaja saataisiin myös rikosvastuuseen. Suomessa hylätään vuosittain noin 20 000 kissaa, joten erityisesti kissojen kohdalla rekisterin tarve on akuutti. On kuitenkin hienoa, että rekisteri saadaan tässä vaiheessa edes koirille”, sanoo Animalian eläinsuojeluasiantuntija Laura Uotila.

Ministeriön tiedotteessa kerrotaan, että koirarekisteri ja koirien pakollinen tunnistusmerkintä luovat pohjaa lainsäädännön laajentamiseen myöhemmin myös kissoille.

”Suomen on jo korkea aika edetä asiassa, sillä koirien tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä on jo säädetty useissa Euroopan maissa”, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo ministeriön tiedotteessa.

Rekisterin edellyttämä lainsäädäntötyö käynnistetään tämän vuoden aikana. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan rekisterin perustamisessa tullaan ensisijaisesti käyttämään apuna yksityistä toimijaa, joka huolehtisi sekä tietojärjestelmästä että tietokannasta. Virallinen rekisterinpitäjä olisi Ruokavirasto.

Lisätietoa (muualla verkossa)

Maa- ja metsätalousministeriö: Selvitys kissa- ja koirarekisterin perustamisesta (pdf).
Maa- ja metsätalousministeriön tiedote: Selvitys valmistunut – koirien rekisteröinti tulossa pakolliseksi 2022.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: