Jalostus ei muuta käyttäytymistä – kanat kaipaavat tilaa ja tutkittavaa

Kanat ja broilerit ovat ehdottomasti suurin tuotantoeläinryhmämme. Niiden yksilöllisyys ja käyttäytymistarpeet unohdetaan kuitenkin helposti. 

Puheessa kanat ja broilerit mainitaan usein massana, ja esimerkiksi eläinsuojelulaissa broilereihin viitataan elopainokiloina – yksilöt lukujen takana unohdetaan kokonaan. Eikä munijakanan tai broilerin henki ole käytännössä koskaan niin arvokas, että tuotantotilalle kutsuttaisiin eläinlääkäri hoitamaan yhtä sairastunutta yksilöä. Lähtökohtaisesti lopettaminen on näille eläimille ainoa vaihtoehto. Kanat ovat kuitenkin monipuolisia eläimiä, jotka hämmästyttävät muun muassa oppimiskyvyllään ja sosiaalisuudellaan, jos niille vain annetaan siihen mahdollisuus.

Kanat voittavat oppimisnopeudessa koirat mennen tullen. Kanojen oppimiskyky ei rajoitu vain yksinkertaisiin tehtäviin, vaan ne voidaan opettaa suorittamaan hyvinkin monimutkaisia ja pitkäkestoisia tehtäviä. Harvalla kananpitäjällä on tähän kuitenkaan tarvetta tai kiinnostusta, vaikka palkitsemiseen perustuva koulutus olisi virikkeellistämistä kanoille siinä kuin koirillekin.

Kesystä takaisin villiksi 

Kesykanojen esi-isiä viidakkokanoja elää yhä muutama laji luonnonvaraisena Aasiassa. Ihmisten ja kanojen yhteinen historia ulottuu kuitenkin yli 2000 vuoden päähän. Aluksi kanat olivat ilmeisesti uhrieläimiä, ja niiden kasvatus lihan- ja munantuotantoa varten alkoi paljon myöhemmin. Nykyiset tehotuotannossa käytetyt kana- ja broilerirodut ovat vain muutaman vuosikymmenen jalostuksen tulos.

Lämpimissä ilmastoissa kanojen kesyyntyminen on lähtenyt osittain purkautumaan, kun pihoilla vapaina eläneistä kanoista on syntynyt jälleen villejä populaatioita, jotka alkavat muistuttaa viidakkokanoja niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltäänkin. Nämä linnut ovat kuitenkin viidakkokanoja tehokkaampia lisääntymään, ja esimerkiksi Havaijilla villiintyneet kanaparvet aiheuttavat jo suurta päänvaivaa paikallisille. Nopea paluu luonnossa pärjääväksi eläinkannaksi kertookin siitä, miten vähän jalostus on lopulta pystynyt muuttamaan eläimiä.


Laumaeläiminä kanat pyrkivät tekemään asioita yhtä aikaa, ja kun resursseista ei ole pulaa, ei niistä tarvitse myöskään kiistellä.

Kesykanoilla on jäljellä kaikki samat käyttäytymistarpeet kuin viidakkokanoilla. Erityisen tärkeää kanoille on esimerkiksi nukkuminen korkealla oksalla, muniminen hämärään pesään, ruuan etsiminen nokkimalla ja maata kuopsuttelemalla sekä hiekkakylpyjen ottaminen irtonaisessa maa-aineksessa.

Kenties ainoa käyttäytymistarve, joka on jalostuksen myötä hiipunut pois osalta kanoista, on tarve hautoa.

Nokkimisjärjestys – totta vai tarua? 

Kanojen sosiaalinen käyttäytyminen on monipuolista. Kanat kykenevät tunnistamaan joitain kymmeniä lajitovereitaan yksilöllisesti, ja tuhansien lintujen kanaloissa linnut pyrkivätkin usein muodostamaan pieniä alalaumoja, joissa ne viettävät aikaa tuttujen lintujen kanssa. Tämä ehkäisee jonkin verran konflikteja, vaikkei se teekään isoissa parvissa elämisestä lainkaan ongelmatonta.

Kanoja käytetään usein esimerkkilajina, kun puhutaan hierarkioista ja eläinmaailman suoraviivaisesta nokkimisjärjestyksestä. Käsitys nokkimisjärjestyksestä muodostettiin ahtaissa oloissa eläviä kanoja tarkkailemalla, ja niukat resurssit ja ahtaat olosuhteet saivat kanat käyttäytymään korostetun aggressiivisesti toisiaan kohtaan.

Nykytutkimuksen perusteella ollaan kuitenkin sillä kannalla, että kanojen voimakas nokkimisjärjestys on yhtä vanhentunut käsite kuin koirien keskinäinen suoraviivainen dominanssi. Väljissä olosuhteissa ja pienissä parvissa elävillä kanoilla ei ole niin selkeää nokkimisjärjestystä, että sen pystyisi ilman pitkää tarkkailua huomaamaan. Laumaeläiminä kanat pyrkivät tekemään asioita yhtä aikaa, ja kun resursseista ei ole pulaa, ei niistä tarvitse myöskään kiistellä.

Kana myös käyttää nokkaansa kuin ihminen käsiään: nokalla on iso rooli kanan tutkimuskäyttäytymisessä. Nokan kärki on erityisen herkkä alue, ja sillä kana tutkii, onko ruoka syötäväksi kelpaavaa. Koska kanan tutkimuskäyttäytyminen on sille hyvin voimakas käyttäytymistarve, suuntaa kana sen tuotanto-olosuhteissa herkästi vääriin kohteisiin. Jos kanoilla ei ole mahdollisuutta tutkia ja kuopia esimerkiksi kuivikkeita, ja lähes ainoaksi muokattavaksi materiaaliksi sen elinympäristössä osoittautuu toinen kanan höyhenistö, voi kana alkaa suunnata nokkimiskäytöstään siihen. Myös stressi lisää nokkimiskäyttäytymisen suuntaamista lajitovereihin.

Kuva: Laura Uotila.

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2018. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: