Kosmetiikkalista auttaa sampoo-ostoksilla

Senni Puustinen

Animalian hallituksen jäsen senni.puustinen@animalia.fi

Eläinten ystävä valitsee pupumerkittyä kosmetiikkaa. Se on entistä helpompaa, sillä eläinkoekiellot etenevät maailmalla.

Kosmetiikkateollisuuden suorittamat eläinkokeet ovat epäeettisyytensä lisäksi kyseenalaisia. Eläinkokeet voidaan korvata eläinkokeettomilla menetelmillä, jotka ovat usein luotettavampia ja edullisempia. Eläinkokeita kuitenkin rahoitetaan huomattavasti enemmän kuin vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä.

Maailmanlaajuisesti eläimiä hyödynnetään kokeissa vielä valtavia määriä. Eläinkokeita koskevat direktiivit ja esimerkiksi sallitut eläinlajit vaihtelevat maittain, mutta esimerkiksi hiiriä, rottia ja kaneja käytetään paljon. Monet kokeet aiheuttavat eläimille kroonista, pitkäaikaista kipua tai voivat johtaa jopa kuolemaan. Erilaisten kemikaalien myrkyllisyyttä ja vaikutuksia ihmisiin arvioitaessa eläimelle annetaan tutkittavaa ainetta. Eläin kärsii mahdollisista myrkytysoireista ja voi jopa kokea erittäin kivuliaan myrkytyskuoleman.

Edistyksellinen EU:n eläinkoekielto johtaa myös harhaan

EU:n kosmetiikan ja hygieniatuotteiden eläinkoekielto tuli voimaan vuonna 2013, eikä eläinkokeilla saa enää testata kosmetiikkaa tai sen ainesosia. Kielto oli suuri edistysaskel ja suunnannäyttäjä koko maailmalla. Se ei kuitenkaan ole aukoton, eikä sitä valvota riittävästi. Tämä aiheuttaa epäselvyyttä niin kuluttajien kuin kosmetiikkamyyjienkin parissa. Moni on siinä luulossa, ettei eläimillä testattua kosmetiikkaa ole Euroopan markkinoilla. Kosmetiikkayhtiöiden käyttämiä ainesosia voidaan kuitenkin yhä testata eläimillä esimerkiksi kemian- tai lääketeollisuuden tarpeisiin, eli kieltoa voidaan kiertää. Vain sertifiointi takaa eläinystävällisyyden.

Kuvituskuvassa hiiri ja huulipuna. Kuvitus: Heta Kasurinen.

Hyviä uutisia ympäri maailmaa

EU:n historiallisen esimerkin jälkeen moni muu maa on seurannut perässä. Viimeisimpinä kosmetiikan eläinkokeet on kielletty Guatemalassa ja Sveitsissä. Australiassa kielto astuu voimaan tulevana kesänä ja Etelä-Koreassa ensi vuonna. Myös Taiwanissa kosmetiikan eläinkokeet on kielletty vuodesta 2019 eteenpäin. EU-maiden lisäksi eläinkoekielto on jo aiemmin ollut voimassa Intiassa, Israelissa ja Uudessa-Seelannissa.

Valtaosa, eli noin 80 prosenttia, maailman valtioista sallii kuitenkin yhä kosmetiikan eläinkokeet. Kaikki Kiinan markkinoille vietävät kosmetiikkatuotteet testataan poikkeuksetta eläinkokein. Jos yritys myy tuotteitaan Kiinaan, se ei voi saada Leaping Bunny -sertifikaattia, vaikkei käyttäisikään eläinkokeita itse tuotteen valmistuksessa. Eläinkokeettoman maailman eteen töitä tekevä Cruelty Free International -järjestö kampanjoi kuitenkin jatkuvasti Kiinassa. Alkuvuodesta 2017 Kiinassa otettiinkin mahdollisesti askel kohti parempaa, kun ruoka- ja lääkeministeriö esitti, että osalle uusista markkinoille tulevista kosmetiikkatuotteista voitaisiin suorittaa yksinkertaistettu rekisteröimisprosessi. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa, ettei tuontikosmetiikkaa olisi enää pakko testata Kiinassa eläimillä.

Vaikuta valinnoilla – suosi sertifioitua

Leaping Bunny -tunnus tuotteessa on osoitus sitoutumisesta eläinkokeettomuuteen. Se on eurooppalaisten ja amerikkalaisten eläinsuojelujärjestöjen luoma kansainvälinen standardi eläinystävälliselle kosmetiikalle ja kodinkemikaaleille. Purkin kyljestä löytyvä pupulogo takaa, että tuotteen valmistuksessa ei missään vaiheessa ole käytetty eläinkokeita. Kuluttajan on kuitenkin hyvä olla tarkkana, sillä eri kosmetiikkabrändit käyttävät monenlaisia pupun kuvia tai cruelty free -sloganeita tuotteissaan, ja lupaus eläinkokeettomuudesta saattaa perustua vain yhtiön omaan sanaan. Animalian ylläpitämä kosmetiikkalista auttaa löytämään varmasti luotettavat tuotteet, jos juuri oikeanlaisen pupumerkin bongaaminen purkin kyljestä tuntuu vaikealta. Listan löytää netistä, mutta se on saatavilla myös painettuna esitteenä, joka kulkee helposti vaikka lompakossa.

Leaping Bunnyn käyttöä valvotaan, ja sertifikaatin saadakseen yhtiöön tehdään ulkopuolinen auditointi. Yrityksen tulee myös läpäistä vähintään kolmen vuoden välein tehtävä tarkastus.

Tutustu eläinkokeettoman kosmetiikan listaan täällä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kuvitus: Heta Kasurinen.

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: