Turkisrehusekoittamon epäillään salakuljettaneen Suomeen rehua, jossa on koronariski

Tulli on kertonut elintarvikeketjuun liittyvästä rikostapauksesta, jossa epäillään pohjanmaalaisen turkisrehusekoittamon ostaneen ja tuoneen saastunutta eläinperäistä rehua Suomeen.

Lukuisat mediat kertoivat asiasta 28.6.2022. Ilkka Pohjalaisen pääkirjoituksessa todettiin, että rikosepäily on valtava isku muutenkin vaikeuksissa olevalle turkisalalle ja että tätä “pohjalaiset turkistarhat eivät olisi enää tarvinneet”.

Ylen uutisessa Tullin rikostoiminnan päällikkö Hannu Sinkkonen kertoo, että turkisrehusekoittamo on ollut tietoinen mahdollisesta tautiriskistä.

Tullin ja Ruokaviraston mukaan Tanskasta tuotua raaka-ainetta on varastoitu samassa laitoksessa kuin kuolleita minkkejä, minkä vuoksi siinä on ollut koronan ja eläintautien riski. Rehua on tuotu ainakin 1,3 miljoonaa kiloa ja sitä on toimitettu noin 50 turkistarhalle Pohjanmaalla kevään ja kesän 2021 aikana.

Rikosnimikkeenä on salakuljetus, eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen sekä sivutuotelakirikkomus. Eläimistä saatavia sivutuotteita ovat ne osat eläimistä, joita ei käytetä elintarvikkeeksi. Sivutuotteet jaetaan kolmeen luokkaan niiden aiheuttaman riskin vakavuuden mukaan, ja kyseinen rehuraaka-aine kuuluu luokkaan 2. Tähän luokkaan kuuluvien eläinperäisten sivutuotteiden tuonti Suomeen on kielletty niihin liittyvän eläintautiriskin vuoksi.

Lainvastainen menettely on aiheuttanut vakavan eläintautien leviämisriskin

Ruokaviraston mukaan lainvastainen menettely on aiheuttanut vakavan eläintautien leviämisriskin. Tällaisia tauteja ovat muun muassa erilaiset kalataudit, salmonella sekä korona. Luvattomasta tuonnista voidaan katsoa aiheutuneen vaaraa sekä ihmisten terveydelle että eläinten terveydelle.

Animalia on kertonut laajasti koko koronapandian ajan minkkitarhojen koronavirusriskistä. Koronavirusta on esiintynyt sadoilla minkkitarhoilla ympäri maailmaa, ja sen on todettu mutatoituneen tarhoilla sekä tarttuneen minkeistä ihmisiin ja luonnonvaraisiin eläimiin.

Suomessa rikoksista epäiltynä on kolme rehuyrityksen vastaavaa henkilöä. Vuosikymmeniä alalla toiminut turkisrehusekoittamo on toimittanut rehua useille kymmenille Pohjanmaan turkistarhoille.

Lisätietoa

Animalia-media: WHO, FAO ja OIE muistuttavat jälleen koronaviruksen leviämisen riskistä minkkitarhoilla

Lisätietoa muualla verkossa:

Animalia.fi 19.2.20121: Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto: minkkien turkistarhaus aiheuttaa koronavirusriskin

Animalia.fi 14.4.2021: Vuosi koronan puhkeamisesta eurooppalaisilla minkkitarhoilla – Järjestöt ja kansalaiset vaativat EU:lta toimia

Ilkka Pohjalainen 28.6.2022: Pohjalaisen rehusekoittamon rikosepäily on valtava isku muutenkin vaikeuksissa olevalle turkisalalle

Tulli 28.6.2022: Koronariskin sisältänyttä eläinrehun raaka-ainetta salakuljetettu Suomeen

Yle.fi: Tulli: Suomeen tuotu turkistarhojen rehuraaka-ainetta, jossa on koronariski – Tanskasta salakuljetettiin 45 rekkakuormallista kalajätettä

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: