Turkistarhaajien tappioputki jatkuu

Saga Fursin vuoden ensimmäinen turkishuutokauppa meni perinteisellä kaavalla: turkikset kävivät kaupaksi, kunhan ne myytiin riittävän halvalla.

Saga Fursin huutokauppavuosi käynnistyi maaliskuun alussa. Myynnissä oli 3 miljoonaa minkinnahkaa ja 325 000 ketunnahkaa, joista myytiin noin 90 prosenttia.

Lähes kaikki huutokaupassa myytävät kettujen nahat ovat suomalaista alkuperää, sillä kettuja ei kasvateta enää juuri missään muualla. Huutokaupan tulos oli erityisen tappiollinen niiden osalta: sinikettujen keskimääräinen myyntihinta oli 53 euroa, joka kattaa korkeintaan hieman yli puolet nahan tuotantokustannuksista. Jokainen myyty ketunnahka tuotti siis turkistarhaajalle roiman tappion, kun tuotantokustannusten arvioidaan olevan 80–100 euroa nahkaa kohden. Keskihinta laski kaksi euroa vuoden takaiseen huutokauppaan verrattuna.

Minkinnahkoja myytiin aavistuksen korkeammilla hinnoilla, eli tappio yhtä tuotettua minkinnahkaa kohden jäi jonkin verran pienemmäksi. Minkinnahastakaan saatu hinta ei silti kata tuotantokustannuksia, vaikka nousua vuoden takaiseen huutokauppaan tuli 3–4 euroa nahkaa kohden. Nyt isoimman myyntierän eli ruskeiden minkinnahkojen keskihinta oli 33 euroa urosminkin nahasta ja 26 euroa naarasminkin nahasta. Tuotantokustannus yhtä nahkaa kohden on ainakin 35 euroa.

Huomioitavaa on sekin, että myyntihinnasta vähennetään vielä huutokauppayhtiön ottama osuus, eli tarhaaja ei saa suorana tulona ilmoitettuja myyntihintoja. Viime syksynä Saga Fursin varastoissa oli odottamassa myyntiä 9 miljoonaa minkinnahkaa ja yli 700 000 ketunnahkaa.

Kymmenen vuotta tappiota

Viimeksi turkisnahkojen tuotanto on tuottanut tarhaajille voittoa vuoden 2014 tienoilla. Sen jälkeen keskimääräinen myyntihinta on joka vuosi jäänyt sekä minkkien että kettujen osalta alle tuotantokustannusten. Niitä edeltäneet muutamat paremmin tuottaneet vuodet loivat yrityksille puskuria selvitä laskevista hinnoista, mutta on selvää, että raja on tullut vastaan jo monella. Turkistarhojen konkurssiaallon kiihtyminen ei tule pysähtymään tähänkään huutokauppaan.

Saga Furs itse kertoo tiedotteessaan reilusti kohonneista myyntihinnoista, mutta niitä katsoessa kannattaa huomioida se, että hintoja verrataan syyskuun huutokauppaan. Syksyllä myynnissä on heikkolaatuisempia nahkoja, jolloin keskihinta on yleensä kevään huutokauppaa alhaisempi. Tämä on nähtävissä tällä hetkellä erityisesti ketunnahkojen hinnoissa. Vuoden takaiseen huutokauppaan verrattuna myös huutokaupan kokonaismyynti jäi yli 40 miljoonaa euroa alhaisemmaksi.

Viime vuoden turkistarhojen tuotantomääriä ei ole vielä julkaistu, mutta oletettavaa on, että Suomen kasvatusmäärät ovat laskeneet roimasti. Tätä vauhditti myös lintuinfluenssa, joka johti lähes puolen miljoonan ketun ja minkin lopettamiseen taudin leviämisen ehkäisemiseksi sekä 72 tarhan toiminnan lakkauttamiseen vähintään väliaikaisesti. Valtiolle lintuinfluenssan torjunta turkistarhoilla tulee maksamaan ainakin yli 50 miljoonaa euroa.

Lue lisää (muualla verkossa)

Animalia-media 5.3.2024. Paisuvatko turkisalan saamat korvaukset jopa 100 miljoonaan euroon? 
Animalia. Turkistarhaus.
Kauppalehti 14.3.2024. Saga Furs myi pääosan huutokaupan nahoista Kiinaan.

Kuva: Salla Tuomivaara

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: