Turkistarhalla näin omin silmin, kuinka eläinten olot ovat pahasti pielessä

Vierailin työkaverini kanssa turkistarhalla Ypäjällä 16.5.2019. Olin ollut hermostunut koko edellisen päivän, sillä kyseessä oli ensimmäinen vierailuni turkistarhalla.

Sokaistuin hetkellisesti luonnon kauneudesta. Jouduin muistuttamaan itseäni, ettei kyseessä ollut leppoisa tutustuminen tilallisen mansikkapelloille, vaan oikealle turkistarhalle. Kyseessä oli ala, jonka toimintaa olen kammoksunut ja vastustanut jo pienestä pitäen.

Muuttaisiko vierailu mielipiteeni turkistarhauksesta? Säästän lukijat jo heti jännitykseltä ja vastaan, että ei. Mielipiteeni siitä, että turkistarhaus on väärin, vain vahvistui. Hämmästyin, kuinka eläinten kannalta näin kieroutunut toiminta voi olla jonkun silmissä täysin normaalia. Vierailun loputtua totesin, että suomalaisilta turkistarhoilta aiemmin näkemäni kuvat ja todellisuus eivät eroa toisistaan.

Paikalla oli tarhan omistajan lisäksi Profurin edustajia, eläinlääkäri ja toinen turkistilallinen. Aluksi he kertoivat toinen toisensa jälkeen noin kymmenelle vierailijalle, kuinka suomalainen turkistuotanto poikkeaa muusta maailmasta erinomaisuudeltaan ja kuinka hyvinvoivia tarhojen eläimet ovat.

Ihmettelin puheiden aikana, mikä lintu rääkyy niin kamalasti. Hetken kuluttua ymmärsin, että ääni lähti turkiseläimistä. Tämä todisti minun olevan todellakin ensikertalainen.

Vierailijat olivat enimmäkseen eläinten oikeuksista kiinnostuneita. Yksi osallistujista kertoi ilmoittautuneensa mukaan Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton Helsingin Sanomien mainoskampanjan johdosta. Vierailun jälkeen hän totesi, että suhtautuu tästä lähtien yhä kriittisemmin turkistuotantoon.

Valokuvassa minkki poikasineen, Se elää verkkopohjaisessa häkissä ilman mahdollisuutta juuri mihinkään lajityypillisen tarpeen toteuttamiseen.
Tarhalla oli 2 600 minkkiemoa poikasineen.

Kettuemot saavat käyttää koppia vain penikoimisajan

Tarhalla oli 2 600 minkkiemoa, 280 kettuemoa ja siitosuroksia. Tutustuimme varjotaloihin pienissä ryhmissä. Olin pyynnön mukaisesti hyvin hiljaa ja vältin äkkinäisiä liikkeitä. Halusin tällä myös kunnioittaa eläimiä. Tämä olisi vähintä, mitä voisin tehdä. Astuisinhan hetkeksi turkiseläinten maailmaan, katsellen ja kuvaten niitä. Olin eläimille uusi, mahdollisesti pelottava henkilö.

Tarhaaja kehui, että he elävät symbioosissa turkiseläinten kanssa. Se oli mielestäni hassusti sanottu. Toinen elää vapaana, toinen täysin alistettuna. Mikä symbioosi se oikein on?

Minkit olivat juuri poikineet. En ollut ainoa, jolta lähti pieniä ihastuksen äännähdyksiä. Kaikki tuntui kuitenkin kieroutuneelta ja ristiriitaiselta. Ihastelin minkkejä ja heräsin jälleen todellisuuteen: minkit eivät kuulu häkkiin eivätkä kenenkään somisteeksi.

Kettujen kohdalla ajattelin omaa koiraani samaiseen häkkiin. Aloin voida huonosti. Mieleeni jäi erityisesti eräs tiineenä oleva kettu, joka oli apaattinen ja urisi minulle. Kettu oli järsinyt häntäänsä ja sen silmä oli tulehtunut. Hätäännyin tästä ja halusin ketulle huomiota. ”Kuka hoitaa ketun silmää? Milloin tippoja on annettu?” kysyin. Huoli yhdestä ketusta tuntui kuitenkin absurdilta, kun edessäni oli valtavasti muita apua tarvitsevia eläimiä.

Tarhaaja kertoi, että kettuemoilla koppi oli käytössä poikasten vieroitukseen asti. Mietin, että vähintä, mitä hän voisi kettujen hyvinvoinnin eteen tehdä, olisi tarjota koppi jatkuvaan käyttöön. Ymmärsin, että tällä alalla todellakin ratkaisee raha.

Valokuvassa kettuemo, joka oli jyrsinyt häntänsä karvattomaksi.
Kettuemon silmä oli tulehtunut. Se oli myös jyrsinyt häntäänsä.

Siitosuroksissa oli paljon ylijalostettuja kettuja

Kahvitarjoilu oli alkanut, mutta halusimme jatkaa kierrosta. Seuraavaksi näimme siitosketut. Heti ensimmäisessä häkissä olevan siitosketun iho oli pahasti poimulla. Se käveli niin, että ranteet taipuivat verkkopohjaa vasten. Ohjeistusten mukaan tällaista eläintä ei tulisi käyttää jalostukseen, mutta kompromisseja on kuulemma tehtävä.

Vierailun lopuksi jouduimme kuuntelemaan kahden tilallisen epäkunnioittavaa kuvausta kettujen keinotekoisista lisääntymismenetelmistä tarhoilla. Aloin voimaan fyysisesti pahoin ja poistuin tuohtuneena sivummalle. Puhukaa näistä alistetuista eläimistä edes kunnioittavasti!

Kotiin päästyäni mietin, että niin kauan kuin elän ja olen toimintakykyinen, pidän ääntä eläinten puolesta. En ole itsekään täydellinen, mutta opin jatkuvasti lisää eläimistä ja pyrin soveltamaan tietoa käytäntöön. Opitaan virheistämme.

Valokuvassa ylijalostettu siitoskettu.
Siitosketun etujalat olivat vääntyneet vaikeasti.

Kuvat: Laura Uotila.

Voit katsoa lisää kuvia turkistarhavierailulta Facebookista Animalian kuva-albumista täältä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: