Tuska on tarpeen





Animalia
Jenni Haukio
runoilija

Tieto lisää tuskaa. Siksi moni eläimiä rakastava ei kykene katsomaan tai lukemaan sellaisia aineistoja, jotka kertovat ala-arvoisista elinolosuhteista ja julmaakin julmemmasta kohtelusta. Silti: tuska on tarpeen. Silmien ummistaminen on inhimillinen puolustusmekanismi, mutta samanaikaisesti itsekästä ja ennen kaikkea passivoivaa. Jos haluamme aikaansaada eläinten hyvinvoinnin vallankumouksen, tarvitaan toimintaa ja toiminnan perusteeksi tietoa – vaikka se sitten aiheuttaisikin tuskaa.

Ihmisen väärinkohtelemista ja hyväksikäyttämistä, tuotantolaitoksiin koko elämäkseen tuomituista eläimistä väitetään usein, ettei niillä vankeuteen jo lukemattomissa sukupolvissa syntyneinä enää ole lajityypillisiä käytöstarpeita. Ettei tämä kettu tässä häkissä enää ole se sama eläin, joka luonnossa liikkuu useita kilometrejä päivässä ja elää sosiaalista elämää pienissä yhteisöissä. Ettei se enää kaipaa sinne, missä on vihreää ja maata. Sanotaan jopa: ”Ei se kärsi”.


Elämänhalu ja -ilo ovat koko maailmankaikkeuden ydinvoimaa.

Sosiaalisessa mediassa levisi tänä keväänä video, jossa 752 kanaa päästettiin ensimmäistä kertaa elämässään häkkiensä ulkopuolelle, tilaan ja vapauteen. Mitä nämä kanat tekivät? Ryhtyivät välittömästi kuopsuttelemaan maata jalkojensa alla, rakentamaan pesää ja pyrkimään piiloon munimaan. Kanan lajityypillistä käyttäytymistä. Tuotantoeläinten tutkijoilla on vastaavia havaintoja esimerkiksi metsään vapautetuista sioista, jotka samantien ryhtyivät tonkimaan maata ja tutkimaan ympäristöä kärsänsä avulla. Niin nousee maahan painettu ja alas lyöty. Elämänhalu ja -ilo ovat koko maailmankaikkeuden ydinvoimaa.

Ihmiselle eläin on tuotantoväline. Mutta se ei ole esine, se ei ole objekti, se ei ole materiaa. Sika on sika, kettu on kettu, kana on kana – elävä, ainutkertainen. Vuosituhansien ajan harjoitetusta jalostamisesta, hyväksikäytöstä ja vangitsemisesta huolimatta eläinten lajityypillinen käytös ei ole mukautunut eikä tule koskaan mukautumaan ihmisen niille luomiin tuotanto-olosuhteisiin. Ahtaassa häkissä tai karsinassa kyyhöttämisestä ei koskaan tule ketun, ei kanan, ei sian lajityypillistä käyttäytymistä. Se on maahan painamista, alas lyömistä. Sen ymmärtäminen on tuskallista, mutta välttämätöntä, sillä tuskan voi parantaa vain unelmoimalla ja unelman toteuttaa vain toimimalla.

…Jonain päivänä tulevaisuudessa on kohisevia luonnonvesiä, villejä metsiä, raikasta ruohoa ja humisevia puita. On tuoretta multaa, lajitovereita, sammalta ja vapaita maita. Jonain päivänä vielä, Sinä palaat sinne –

Jenni Haukion mukaan tarvitsemme tietoa, vaikka se aiheuttaisikin tuskaa.
Vieraileva kolumnistimme, runoilija Jenni Haukio. Kuva: TPK





Julkaistu: kesäkuu 1, 2014