Uusi-Seelanti kielsi elävien eläinten merikuljetukset

Elävien eläinten pitkiä teuraskuljetuksia vastaan on kampanjoitu ympäri maailmaa jo vuosia. Uudesta-Seelannista tuli maailman ensimmäinen maa, joka kieltää eläinten merikuljetukset. Siirtymäaikaa lain voimaantulolle on kaksi vuotta.  

Viimeisimmät uutiset eläinkuljetusten epäkohdista saatiin maaliskuussa, kun Suezin kanavaan jäi ainakin 20 karjaa kuljettavaa alusta jumiin. Hieman tätä ennen yli 2 000 nautaa hätäteurastettiin niiden vietettyä kolmisen kuukautta merillä, kun useat maat kieltäytyivät ottamasta niitä vastaan peläten niillä olevan sairauksia. Loppuvuonna 2019 Mustallamerellä Midian sataman edustalla tapahtui onnettomuus, jossa liki 15 000 lammasta jäi osittain uponneeseen laivaan.   

Uuden-Seelannin päätökseen vaikutti lisäksi erityisesti 2020 syyskuussa tapahtunut vakava onnettomuus, jossa Uuden-Seelannin Napierista Kiinaan lähtenyt karjankuljetusalus kaatui Itä-Kiinan merellä. Onnettomuus johti 6 000 eläimen ja 41 laivan henkilökunnan jäsenen kuolemaan. Tuolloin Uusi-Seelanti kielsi eläinten kuljetuksen väliaikaisesti. Nyt kyseessä on pysyvä kielto.  

Uusiseelantilainen 1 News -media kertoo, että vuonna 2020 lähes 110 000 eläintä kuljetettiin Uudesta-Seelannista Kiinaan. Määrä lähes kolminkertaistui edellisvuodesta.  

Elävien eläinten kuljetukset aiheuttavat kärsimystä 

Vaikka onnettomuuksia ei tapahtuisi, elävien eläinten kuljetus aiheuttaa suurta kärsimystä eläimille. Matkat ovat pitkiä, ja eläimet kärsivät usein kivusta, uupumuksesta, stressistä ja tilan puutteesta. Myös EU-alueelta lähtevissä kuljetuksissa on ollut useita puutteita. Animalia on yhdessä Eurofroup for Animalsin ja muiden eläinjärjestöjen kanssa kampanjoinut vuosia, jotta elävien eläinten kuljetuksista luovutaan kokonaan. 

EU-maissa elävien eläinten merikuljetuksia sääntelee EU:n eläinkuljetusasetus. Sen mukaan eläinkuljetuksia on valvottava määränpäähän saakka, vaikka se sijaitsisi EU:n rajojen ulkopuolella. Euroopan komissio julkaisi huhtikuussa 2020 tutkimuksen elävien eläinten merikuljetuksista EU:n alueella ja EU-maiden ja kolmansien maiden välillä. Tutkimus paljasti, että elävien eläinten kuljetukset rikkovat usein EU-lainsäädäntöä. 

Euroopan komissio ilmoitti toukokuussa 2020, että nykyinen eläinkuljetuksia säätelevä laki tullaan avaamaan ja tarkastamaan. Kesäkuussa 2020 EU-parlamentti perusti tutkintavaliokunnan, jonka on  määrä selvittää muun muassa, mitkä seikat vaikeuttavat elävien eläinten kuljetuksiin liittyvän lainsäädännön noudattamista ja valvontaa. 

Kuva: Christopher Burns

Lähteet (muualla verkossa)

1 News 13.4.2021. Exclusive: Government set to announce end to live animal exports 

Compassion in World Farming 14.4.2021. New Zealand bans Live Exports 

Animalia-media 31.3.2021. Eläinten merikuljetusten onnettomuudet korostavat alan eettistä kestämättömyyttä

Animalia-media 11.6.2020. EU-parlamentti alkaa selvittää eläinkuljetusten väärinkäytöksiä  

Artikkelia päivitetty 19.4.2021 vuoden 2020 onnettomuuden osalta. 

 

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: