Sain ensikosketukseni eläinoikeusaktivismiin 1990-luvun puolivälin tietämillä. Ensimmäiset turkistarhaiskut, haulikolla ammuskeleva turkistarhaaja, mediasirkus ja ”kettutyttö”-lööpit nostivat vastaan sanomattomasti eläinten oikeudet yleiseksi keskustelunaiheeksi. Median asenne aktivisteja kohtaan oli ylenkatsova, mutta yhtä kaikki, kissa oli nostettu pöydälle.
Vuosien myötä aktivistien toiminta muutti muotoaan ja löysi uusia kanavia. Vähitellen myös yleinen asenne aktivistien sanomisia kohtaan muuttui ja kuin huomaamatta puhe naiiveista kettutytöistä loppui. Mutta koska elämme huomiotaloudessa, vaatii media räväköitä ja raflaavia ulostuloja, jotta julkaisukynnys ylittyisi.
Reilu kymmenen vuotta ensimmäisten turkistarhaiskujen jälkeen julkinen keskustelu eläinoikeuksista saikin uuden herätyksen, kun aktivistien salaa kuvaamat videot ja kuvat tuotantoeläintiloilta päätyivät ensin A-Studioon ja sitten lähinnä kaikkialle mediaan.
Enää aktivistien viestiä ei pystynyt kuittaamaan haihatteluksi. Tosin kansakuntaa laajasti järkyttäneet kuvat osoittautuvat pääosin laillisiksi ja nyt todellakin tarvitaan laajaa ja avointa keskustelua tulevasta eläinsuojelulaista.
Kymmenisen vuotta noiden ensimmäisten suomalaisissa tuotantolaitoksissa otettujen salakuvien julkaisun jälkeen löydämme yhteiskuntamme tilanteesta, jossa vegebuumi on päällä ja uusia vege- ja vegaanivaihtoehtoja tuntuu ilmestyvän kauppojen hyllyille lähes päivittäin. Tätä voisi pitää jopa vallankumouksellisena muutoksena, vaikka ihan tämän kaltaista en ainakaan itse osannut edes toivoa.
Nyt olemme tilanteessa, jossa monet joutuvat pohtimaan prioriteettejaan odottamattomilla tavoilla. Jos on vuosia kritisoinut Mäkkärin kaltaisia elintarvikealan toimijoita, niin kuinka tulisi suhtautua näiden samojen yritysten tuottamiin vegaanituotteisiin? Olen vääntänyt jaakopinpainia itseni kanssa siitä, palkitsenko itselleni epämieluisan yhtiön yksittäisestä hyvästä tuotteesta. Tämän eksistentiaalisen kriisin keskellä auttaa, kun pitää mielessä, että juuri tämä on se vallankumous, jonka eteen olen itsekin tehnyt työtä.
Pitää vaan muistaa, että ei tämä maailma valmiiksi tule ja että meidän pitää jatkossakin vaatia parempaa.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2019. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
