Vegaaninen joulu suo joulurauhan myös eläimille 

Pauliina Peijonen & Raisa Jalasmäki

Kinkku. Kalat. Riisipuuro. Perinteiset jouluruuat mielletään vahvasti eläinperäisiksi. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin, ja loppuvuoden juhla onkin erinomainen tilaisuus antaa joulurauha kaikille eläville olennoille. 

Jouluun kuuluu vahvasti ajatus rauhasta, myötätunnosta ja ilosta. Joka joulu kuitenkin aivan liian moni eläin menettää henkensä, jotta ne voidaan tarjoilla joulupöydässä. Onneksi on keinoja loihtia herkullinen jouluateria tukematta yhdenkään elävän yksilön kärsimystä. 

Elli ja Sofia Uuksulainen seisovat Rakastan-kahvilan tiskin takana.Kahvila Rakastan Helsingissä on kahvilanpitäjä Maria Nuutisen pitkäaikainen unelma, joka ei olisi toteutunut ilman tytärten, Elli ja Sofia Uuksulaisen, lempeää sysäystä. Nyt nämä kaksi sukupolvea pyörittävät kahvilaa, jonka taustalla vaikuttaa ajatus hyvän tekemisestä.  

“Halusin kahvilan, jossa kaikilla on hyvä olla”, Nuutinen kertoo. 

Rakkaudellinen suhde elämään kulkee kahvilanpitäjien suvussa. Kahviloitsija kertoo lempeästi Meri-mummostaan, jolle Karjalan evakkona oli tärkeää lähimmäisenrakkaus ja luontosuhde. Mummon perintö on läsnä kahvilassa monella tavalla. Mikäli mummo eläisi nykyään, olisi hän kasvissyöjä, kahvilanpitäjä uskoo. 

“Mummo halusi jättää perinnöksi puhtaan luonnon”, Nuutinen muistelee.  

Kahvilan suosituimpia tuotteita ovatkin Meri-mummon perintönä karjalaiset perinneherkut, pullat ja piirakat. 

“Voit hyvällä mielellä istua ruokapöydässä, etkä tee syömisellä pahaa” 

Hankalinta kahvilanpitäjän mielestä vegaanisessa joulupöydässä on ollut korvaavan tuotteen keksiminen perinteiselle kinkulle.  

“Pikkuhiljaa on toki löytynyt kaikenlaisia vaihtoehtoja. Tänä vuonna kahvilassamme on aloittanut uusi työntekijä Anu Taivainen, joka on taitava valmistamaan seitania. Odotan innolla, minkälaisia herkkuja pääsemme maistelemaan.”   

Seitanin lisäksi idearikkaat kahvilanomistajat ovat kehitelleet tarjolle kattavan joukon jouluherkkuja joulun alle. Tarjolla on muun muassa munakoisosilliä, mustaherukkamehussa haudutettua punakaalia, omenaglaseerattua tofukinkkua, sienipataa ja perinteisiä laatikoita. Myös kahvilan karjalaiset juuret on huomioitu joulupöydässä.  

”Kattaukseen kuuluvat myös erilaiset leivät päällisineen. Se on perinteinen karjalainen tapa.”  

Kasvisruuan ystävän ei tarvitse pohdiskella omaa joulun mieluisinta vegaaniherkkuaan pitkään. 

“Sienisalaatti! Olen onnellinen, kun on ollut niin hyvä sienivuosi”, Nuutinen iloitsee.  

Vegaaninen joulu loihditaan Nuutisen mielestä yksinkertaisilla asioilla – tärkeimpänä rakkauden lähettiläs näkee hyvän tekemisen. 

“Voit hyvällä mielellä istua ruokapöydässä, etkä tee syömisellä pahaa. Vegaaninen joulu on myös eläinten joulu.”  

Nuutisen mukaan parasta joulussa onkin, että vähintään yhtenä päivänä vuodesta keskitytään miettimään rakkauden sanomaa ja hyvän jakamista. Vegaanista joulua Nuutinen kannustaa kokeilemaan nimenomaan hyvän tekemisen kautta. Tärkeää kahvilanpitäjän mielestä on myös ymmärrys siitä, mitä eläimet tuntevat ja kokevat.  

 “Joulu voisi olla hyvä päivä osoittaa hyvää tahtoa ihan kaikille eläville”, Nuutinen sanoo.  

Kahvila Rakastan 
Mannerheimintie 13 B, Helsinki 
Kotisivut & Instagram (aukeavat uuteen välilehteen)

Värikästä joulua kasviksista 

Café Terra Sipoossa on täysin vegaaninen ja gluteeniton lounaskahvila, joka on aloittanut toimintansa vastikään. Kasvisperäistä lounasta on ollut tarjolla arkisin kesäkuun alusta lähtien.  

Suvi Suovaara ja Heli Hassinen seisovat Cfe Terran edessä.Kahvilan omistaja Suvi Suovaara on pistänyt merkille, että asiakkaat kokevat saavansa kasvisruuasta vatsan täyteen ilman väsynyttä oloa, ja hänen on vaikea keksiä yhtäkään tuotetta, joka olisi vaikea korvata kasviperäisesti.  

“Haluan tarjota ihmisille herkullista ruokaa, joka on valmistettu itselleni luontaisista raaka-aineista. Erikoiskahvit teemme kauramaitoon ja proteiinina käytämme esimerkiksi paljon papuja, linssejä, tofua ja fermentoitua härkäpapua”, Suovaara sanoo.  

Café Terrassa kauppansa ovat tehneet esimerkiksi fermentoidusta härkäpavusta valmistetut pyörykät ja talon oma gluteeniton leipä. Suovaaran ruuanlaitto muuttui mielenkiintoiseksi, kun hän ryhtyi syömään kasviruokaa vuonna 1996.  

”Tavanomaisen jauhelihakastikkeen sijaan pääsee ilottelemaan ihanilla, värikkäillä asioilla.”  

Kahvilanpitäjän mukaan samaa ajatusta voi sovittaa myös joulupöytään. Kasviperäiseen jouluun Suovaara pohtii esimerkiksi värikkäitä hedelmiä, smoothieita ja mehuja, joilla joulupöytää voisi raikastaa. 

”Perinteisesti monet jouluruuat ovat kypsytettyjä. Joulupöydässä voisi olla enemmän raikkautta lämmittävän ruuan lomaan”, Suovaara sanoo.  

Joulupöytään kahvilanpitäjä odottaa innoissaan myös pornaislaisen Gary Renegade Oy:n fermentoidusta härkäpavusta valmistettuja tuotteita. 

Café Terraan joulu luodaan muun muassa koristuksilla, ja kahvilatilan suurista ikkunoista loihditaan jouluikkunat. Kaikkea Suovaara ei halua kuitenkaan vielä paljastaa, sillä joulunaikaan kahvilassa on luvassa myös yllätyksiä! 

Café Terra 
Kauppakuja 3 A, Sipoo 
Facebook & Instagram (aukeavat uuteen välilehteen)

Jouluun kuuluu hyvä ruoka ja yhdessäolo 

Tampereen Kalevassa sijaitseva lounaskahvila Papu ja Pata avattiin vuonna 2018, ja paikan vegaaninen lounas on ollut suosittu alusta asti. Kahvilassa on joka päivä tarjolla lounasbuffet, joka sisältää kaksi vaihtuvaa lämmintä ruokaa, salaattipöydän, leivän ja jälkiruuan. Suosittuja lounasruokia ovat esimerkiksi tofu- ja seitanwokit sekä mustapapupihvit.  

Kahvilassa tehdään monista liharuuista vegaanisia versioita korvaamalla liha erilaisilla kasviperäisillä proteiineilla, kuten soijasuikaleilla tai seitanilla. Tällaisia ruokia ovat esimerkiksi karjalanpaisti ja gulassikeitto. 

Mika Salminen seisoo kahvila Papu ja Padassa.Kahvilan työntekijä Mika Salmisen mielestä paras jouluruoka on hyvin yksinkertainen yhdistelmä: seitan ja sinappi. Myös salaatit, säilykeherneet ja laatikot kuuluvat Salmisen joulupöytään. Joulussa yhdistyy hänen mielestään hyvä ruoka ja välittäminen. 

“Jouluun kuuluu hyvä ruoka, empaattisuus, yhdessäolo, ystävät, perhe ja rauha – lämmin yhteishenki hyvän ruuan äärellä”, Salminen kertoo. 

Joulun aikaan kahvilassa on tarjolla erilaisia jouluherkkuja ja perinteinen joulubuffet, johon kuuluu muun muassa laatikoita, karjalanpaistia, seitania pippurikastikkeessa, joulusalaatteja, riisipuuro ja luumukiisseliä. Joulubuffet on niin suosittu, että ihmisiä on jonossa ovella. 

“Kannattaa kokeilla eläinperäisten ruokien korvaamista vegaanisilla vaihtoehdoilla joulupöydässä.  Kasvisruoka rikastaa joulua”, Salminen sanoo. 

Reseptivinkkejä voi löytää kysymällä vegaaneilta omassa lähipiirissä tai etsimällä netistä. Salminen uskoo, että monen vegaanin jouluostoksia helpottaisi, jos kaupoista löytyisi valmiina esimerkiksi vegaanista sienisalaattia ja porkkalaa. Porkkala on porkkanasta valmistettu kasvisversio savulohesta, ja sitä valmistetaan Papu ja Pata -lounaskahvilassa itse. Monia vegaanisia jouluruokia voi kuitenkin käydä metsästämässä kaupan hyllyiltä tai kysellä vegaanisista ravintoloista tai kahviloista. 

Papu ja Pata
Sammonkatu 15, Tampere 
Kotisivut & Instagram (aukeavat uuteen välilehteen)

Tilaa Animalia-lehti

Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2023. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Kuvat: Szabo Viktor / Unsplash, Pauliina Peijonen, Raisa Jalasmäki & Cafe Terra

Kerro kaverillesi:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: