Vietnamin sappikarhut odottavat uutta pelastuskeskusta

Päivi Tiittula

Animalian karhuryhmä auttaa Aasian sappikarhuja Animals Asia -järjestön kautta. Tänä vuonna haasteena on uuden pelastuskeskuksen rakentaminen Vietnamiin.

Animalian Karhuryhmä sai alkunsa vuonna 2006 Laura Karttusen aloitteesta. Luettuaan artikkelin Animals Asian työstä Laura tilasi järjestön videon ja lähetti sen toimittaja Mirja Pyykölle. Pyykkö näytti videon ohjelmassaan. Tämän jälkeen Laura sai paljon yhteydenottoja, ja Animalian avulla perustettiin sappikarhujen tukiryhmä.

Karhuryhmä auttaa entisiä sappikarhuja Animals Asia Foundation (AAF) kautta. AAF on Aasiassa toimiva eläinsuojelujärjestö, jonka toiminnan painopisteitä ovat sappikarhutarhauksen lopettaminen ja tarhoilla kärsivien karhujen pelastaminen sekä katukissojen ja -koirien auttaminen. Yhdistys auttaa myös muita vangittuna pidettäviä eläimiä, jotka elävät esimerkiksi eläintarhoissa, sirkuksissa ja safaripuistoissa. Järjestöllä on yksi sappikarhujen pelastuskeskus Kiinassa ja yksi Vietnamissa. Lisäksi Kiinassa on yksi karhujen turvakoti.

Vietnam lopettaa sappikarhutarhauksen

Vietnamin Tam Daossa sijaitseva pelastuskeskus on aivan omaa luokkaansa. Se sijaitsee kansallispuistossa ja on rakennettu ekologisesti. Esimerkiksi keskuksen käyttövesi puhdistetaan ja kierrätetään. Alueella on eläinsairaala, leikkaussali ja laboratorio. Alueelta löytyy myös yrttipuutarha, jossa kasvatetaan 54 eri yrttiä vaihtoehtoina karhunsapelle.

Pelastetut karhut kärsivät lukuisista terveysongelmista, jotka johtuvat aiemmista karuista eläinolosuhteista sekä julmasta sapen keräämisestä. Karhuja vaivaavat esimerkiksi vahingoittuneet sappirakot, vatsaontelon elinten arpeumat, ientulehdukset, salametsästyksen aiheuttamat raajojen puutokset, murtumat, nivelreuma, silmäsairaudet, sydänvaivat, kasvaimet, haavat sekä iho- ja korvatulehdukset.

AAF työllistää merkittävän määrän paikallisia ihmisiä. Hoitohenkilökunta seuraa karhujen terveyttä ja pyrkii kuntouttamaan karhuja mahdollisuuksien mukaan. Samalla kerätään tieteellistä aineistoa karhunsapen valuttamisen fyysisistä ja psyykkisistä vaikutuksista. Julkaistut raportit lisäävät tiedeyhteisöjen ja tavallisten ihmisten tietoisuutta karhujen tilanteesta.

Vietnamin hallituksen kanssa on allekirjoitettu sopimus, joka lopettaa sappikarhutarhauksen maassa pian kokonaan. Tarkoitus oli päästä rakentamaan uutta pelastuskeskusta viime vuonna, mutta koronavirus sotki suunnitelmat. Tam Daon 11 hehtaaria eivät riitä lopuille yli 400 pelastettavalle karhulle, sillä nykyisessä keskuksessa on jäljellä tilaa vain 11 karhulle. Vuoden 2021 tärkein tehtävä onkin saada uuden pelastuskeskuksen rakennustyöt vauhtiin nopeasti. Tavoitteena on, että uusi karhujen turvapaikka voisi avata ovensa 2022 alussa. Myös kolmas keskus on jo suunnitteilla Yok Donin kansallispuistoon Etelä-Vietnamiin.

Animalian karhuryhmä toimii Suomessa

Animalian karhuryhmä toimii sappikarhujen puolesta tiedottamalla ja keräämällä varoja karhuille. Karhuryhmä sai Animals Asian Rupert Silver Award -tunnustuksen vuonna 2019. Ryhmä tuli toiselle sijalle Euroopan tukiryhmistä varainkerääjänä. Suurkiitos kaikille rahaa lahjoittaneille!

Karhuryhmä on Animalian toimintaryhmä, jonka toimintaan ovat kaikki tervetulleita. Voit myös tukea Aasian karhutarhauksen vastaista toimintaa Animalian kautta.

Lähteet (muualla verkossa)

Animalian karhuryhmä

Animals Asia

Lahjoita karhuryhmän toimintaan

Kerro kaverillesi:

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on telegram
Telegram
Jaa artikkeli

Lisää aiheesta: