Animalia-lehden historia juontaa juurensa vuoteen 1975, jolloin julkaistiin ensimmäinen Koe-eläinten suojelu -niminen lehti. Lehti on siivittänyt Animalian kasvua tärkeäksi eläinasioiden vaikuttajaksi.
Vielä seitsemänkymmentäluvulla myös järjestön nimi oli Koe-eläinten suojelu.
“Nimestään huolimatta lehdessä käsiteltiin eläinsuojelun koko kirjoa ja eläinten oikeuksia, mikä oli 1980-luvulla radikaali ja tuntematon käsite Suomessa”, muistelee Kaarina Griffiths (ent. Kivivuori) Animalia-lehden alkuaikoja.
Griffiths aloitti lehden toimituskunnassa vuonna 1982 ja siirtyi vastaavaksi toimittajaksi 1980-luvun puolivälissä. Työ oli mielenkiintoista ja itsenäistä, välillä jännittävääkin.
“Joskus työ oli yksinäistä ja raskasta, kun eläinten kärsimyksen kohtaaminen löi yli tai jouduin napit vastakkain eläinkokeiden tekijän tai turkistarhaajan kanssa. Nostan hattua meille kaikille, jotka teimme pioneerityötä tuolloin, kun asenteet Suomessa olivat takapajuiset. Saimme osaksemme pilkkaa, uhkailua, väheksyntää – mutta jäsenkunta seisoi tukenamme ja Animaliasta kasvoi tärkeä vaikuttaja”, Griffiths kertoo.
Kaarina Griffithsin mukaan lehden tekeminen oli alkuvuodet teknisesti monimutkaista ja hidasta.
“Jutut kirjoitettiin kirjoituskoneella ja lähetettiin kirjapainoon. Sieltä tuli nippu taittovedoksia, joista lehti leikattiin ja liimattiin taittopohjille, sitten piirrettiin kuvien paikat ja laskettiin niiden koot kirjapainolle.”
Lehti oli kotikutoinen verrattuna nykypäivän Animalia-lehteen, mutta myös resurssit olivat vaatimattomat. Tuohon aikaan toimistolla oli Griffithsin lisäksi yksi osa-aikainen työntekijä, joka vastasi postituksesta. Lehden tekoon osallistuivat myös johtokunnan jäsenet.
Animalia-lehti oli mukana fysiologian laitoksen koe-eläinpaljastuksissa
Griffiths kävi tutustumassa eläinten pitoon kanaloissa, turkistarhoilla sekä navetoissa ja raportoi näkemästään lehdessä. Koe-eläinyksiköihin pääsy oli vaikeaa.
“Koe-eläinten suojelulla oli hankalan maine eläinkokeita tekevien tutkijoiden keskuudessa”, hän muistelee.
Lehden sisällöstä Griffithsille on jäänyt kirkkaimmin mieleen raportointi Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen epäinhimillisistä ja laittomista apinakokeista vuonna 1987.
“Laitoksella toiminut eläinhoitaja Tiina Laaksonen otti yhteyttä meihin ja kävi sitten Iltalehden kanssa kuvaamassa salaa häkeissä eläviä apinoita. Niiden kalloon oli istutettu elektrodeja, joiden avulla tutkittiin muun muassa unen riistoa. Nuo kuvat ovat varmaan piirtyneet monen lukijan muistiin. Paljastus johti suureen kohuun, kokeiden keskeyttämiseen ja valvonnan tiukentumiseen”, Griffiths kertoo.
Julkkiksia ja kansainvälisyyttä
Vaikka Animalialla oli pienet resurssit, toiminta oli aktiivista. 1980-luvulla Koe-eläinten suojelu ry järjesti hyväntekeväisyyskonsertin.
“Inga Sulinin, Carolan, Marjatta Leppäsen, Ami Aspelundin, Simo Salmisen, Matti Kuuselan, Erkki Liikasen ja monen muun esiintyjän saaminen liikkeelle eläinten oikeuksien puolesta oli ennennäkemätön saavutus sen ajan Suomessa”, Griffiths kertoo.
Vuonna 1986 sekä järjestön että lehden nimi muuttui Animaliaksi. Griffithsin työhön ison muutoksen toi toimistolle hankittu tietokone, joka nosti lehden teon ja jäsenrekisterin ylläpidon uudelle aikakaudelle.
Poliittista vaikuttamista ja kansainvälistä yhteistyötä tehtiin tiiviisti jo tuolloin. Vuonna 1991 Animalia julkaisi Peter Singerin Oikeutta eläimille -kirjan suomeksi ja Singer myös vieraili Suomessa.
“Vuonna 1994 Animalia järjesti myös tutustumismatkan Ruotsiin, jossa siipikarja-alan suomalaisille vaikuttajille esiteltiin häkkikanaloiden vaihtoehtoja. Mukana olivat muun muassa Siipikarjaliitto, Eläinlääkäriliitto, Munakunta, eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos, Ruotsin maatalousvirasto ja Maaseudun tulevaisuus -lehti.”
Griffiths iloitsee, kuinka paljon eläinoikeusliike on saanut muutettua asenteita Suomessa.
“Aika Animaliassa muutti myös minua ihmisenä, ehkä enemmän kuin mikään muu. Olen todella onnekas, että sain työskennellä tärkeän asian puolesta ja seurata noita kehityksen vuosia näköalapaikalta, joka oli välillä tosi tuulinen mutta ei koskaan tylsä.”
Animalia-lehdestä tuli tärkeä päättäjillekin
Elina Valkama jakaa Kaarina Griffithsin kokemukset. Valkama toimi muun muassa yli kymmenen vuotta Animalian hallituksessa, osan tästä ajasta Animalian puheenjohtajana, sekä seitsemän vuoden ajan Animalia-lehden päätoimittajana vuodesta 2001 alkaen.
Kun Valkama aloitti Animalia-lehden päätoimittajana, lehden ulkoasua ja formaattia oli juuri uudistettu. Hänen mukaansa tuolloin sisällöissä alkoi näkyä enemmän se, että lehti ei ollut vain jäsenille suunnattu järjestölehti, vaan jutuille tavoiteltiin laajempaa lukijakuntaa. Tämä näkyi myös siinä, että eläinsuojelulle myönteiset poliitikot antoivat mielellään lehdelle haastatteluja ja lehdessä olikin suosittu juttusarja, jossa esiteltiin ”eläinystävällisiä” poliitikkoja.
“Kävin itsekin useita heistä haastattelemassa ja kohtaamiset eduskunnan kuppilassa jäivät kyllä nuoren eläinaktivistin mieleen”, Valkama muistelee.
“Se oli aikaa, jolloin Animalia oli saavuttanut sellaisen aseman, että pääsimme vaikuttamaan asioihin sisältäpäin: kabinetteihin keskustelemaan, ministerin luo lobbaamaan ja kuultavaksi valiokuntiin. Tämä näkyi myös lehden jutuissa ja lainsäädäntöön vaikuttamistyönä. Animalia nosti myös näkyvyyttään Eurogroup for Animals -järjestössä”, Valkama kertoo.
Animalia-lehden jutuissa pyrittiin asiantuntevaan ja tietoa välittävään tyyliin, ei niinkään shokeeraamaan tai järkyttämään.
“Samalla tarjottiin kevyempääkin sisältöä kuten kasvisruokareseptejä, tuotearviointeja ja juttuja eläinystävällisestä elämäntavasta. Eläinkokeettoman kosmetiikan ja pesuaineiden listasta tehtiin myös lompakkoon mahtuva versio”, hän kertoo.
Lasten ja nuorten palstalla pyrittiin nostamaan uusien eläinsuojelijasukupolvien oma ääni esiin.
Kohti eläinten oikeuksia
Valkama kertoo, että 2000-luvulle siirryttäessä alettiin tuoda vahvemmin esille eläimen näkökulma. Mieleen on jäänyt muun muassa apinakokeita vastustava kampanja, joka näkyi lehdessäkin laajasti. Valkamasta on hienoa, että Animalia-lehti on tehnyt eläinkokeita korvaavaa vaihtoehtotutkimusta tutummaksi sekä tarjonnut yhden kanavan eläinetiikan sisällölle. Ääneen ovat päässeet niin eläinfilosofit kuin tutkijatkin.
Valkaman aikana tapahtui muutos aikakausilehtimäiseen tyyliin, jolloin kuvat ja lehden graafinen ilme kehittyivät näyttävämmäksi.
“Olin tosi ylpeä tästä muutoksesta, koska lehdestä tuli muutoksen myötä ‘eläinsuojelun aikakausilehti’, jonka kuka tahansa voi napata luettavaksi kirjaston lehtihyllystä”, Valkama iloitsee.
2010- ja 2020-luvuilla lehteä ovat luotsanneet Animalian eläinsuojeluasiantuntija ja lehden päätoimittaja Laura Uotila sekä Animalian viestintäpäällikkö ja lehden toimitussihteeri Taija Rinne. Tekemiseen osallistuvat myös muut työntekijät sekä iso vapaaehtoisten joukko, joka tuottaa merkittävän osan niin lehden artikkeleista kuin kuvituksistakin. Animalia on siirtynyt kohti eläinoikeuksien ajamista, mikä on muokannut myös lehden näkökulmia tukemaan entistä vahvemmin tätä tavoitetta.
Lehden ympärille luotu myös Animalia-media, jonka myötä painettu lehti on saanut rinnalleen sähköisen näköisversion sekä verkkomedian. Animalia-lehti on saanut myös ulkopuolista arvostusta, sillä vuonna 2020 Animalia-lehdelle myönnettiin Kultti ry:n Vuoden laatulehti -palkinto.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2024. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
