Yhä useampi suomalainen haluaa, että eläimiä kohdellaan paremmin. Eräät tunnetut suomalaiset kertovat, miksi he haluavat puolustaa eläimiä ja miksi eläinten oikeuksista puhuminen on tärkeää.
Tehotuotannossa eläin on kone
Ylellä 39 vuotta toimittajana työskennellyt Mirja Pyykkö luettelee useita kokemuksia, jotka tekivät hänestä sellaisen kuin hän on. Ihmisen, joka haluaa puolustaa eläimiä.
“Lapsena kadotettu kissanpentu ja vuosien ikävä. Aikuisena juttumatkalla nähty tehosikala, jossa siat mahtuivat juuri ja juuri kylki kyljessä seisomaan pimeässä. Heidät oli pakattu ahtaasti, ettei energiaa kulu liikkuessa. Uutiset eläinten pahoinpitelyistä, joiden rangaistukset hipovat asteikon alinta mahdollista. Hymyilevä pariskunta, joka piiskaa saksanpaimenkoiraansa nurkan takana, kun ei osaa opettaa sitä hihnassa kävelemään.”
Pyykön mielestä eläimiä ei kohdella hyvin, koska Suomen lait ovat jälkeenjääneitä. Ne sallivat käsityksen eläimestä tavarana. Raakuus lemmikkejä kohtaan kodeissa ja kaduilla voi kukkia, kun eläintään voi hakata muutaman kympin sakkorangaistuksella.
“Joillakin ihmisillä on tarve purkaa omat epäonnistumisensa puolustuskyvyttömään.”
Maatalouden tehotuotannossa eläin on alistettu koneeksi ihmisen ahneuden vuoksi.
”Olen kasvissyöjä. Säästän siis omalta osaltani muutaman tuotantoeläimen kärsimyksiltä. Annan heidän myös pitää turkkinsa. En enää osta uusia nahkatavaroita kuten käsilaukkuja, mutta vanhat on sama käyttää loppuun.”
Pyykkö näkee eläinten oikeuksiin liittyvässä keskustelussa myös myönteistä kehitystä.
“Kansalaisten asenteet ovat muuttumassa. 90 prosenttia suomalaisista sanoo pitävänsä eläinten nykyistä parempaa kohtelua tärkeänä asiana. Eri asia on, kuunnellaanko kansaa.”
Vegaani ei tue eläinten hyväksikäyttöä
Entisen jalkapalloilijan, nykyisen polku- ja ultrajuoksija Juuso Simpasen tuorein voitto on ykkössija lokakuun alussa juostussa Vaarojen Maratonin 130 kilometrin sarjassa. Aikaa meni 19 tuntia ja 10 minuuttia.
Tämäkin hillitön matka juostiin ilman eläinperäisiä ruoka-aineita, totta kai. Simpanen on vegaani. Vegaaninen ruokavalio sopii ultraurheilijan elämään Simpasen mukaan paremmin kuin hyvin.
”Toki ruokaa pitää syödä paljon. Urheilijalla voi olla vaikeuksia täyttää kulutettu energiamäärä, jolloin ravinnepitoisen ruokavalion tueksi kannattaa ottaa reilusti energiatiheämpiä ruoka-aineita, kuten kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä ja tofua.”
Juusolle eläintuotteiden jättäminen oli pitkä prosessi, kuin oppimismatka, joka alkoi vuonna 2012. Täysin vegaaniseen ruokavalioon hän siirtyi seuraavana vuonna.
”Minulla oli ollut suoliston kanssa ongelmia, ja halusin kokeilla, miten eri ruoka-aineet vaikuttavat suoliston toimintaan. Karsin eläintuotteita ja huomasin voivani koko ajan paremmin. Kiinnostukseni kasvisruokaa kohtaan kasvoi ja aloin hakea lisää tietoa veganismista etenkin Vegaaniliiton sivuilta. Lopulta päätin ryhtyä vegaaniksi katsottuani Earthlings-dokumentin ja kuunneltuani Youtubesta Gary Yourofskyn tunnetun puheen unohdetuista uhreista, eläimistä.”
Juuso Simpanen korostaa, että eläimet ovat viisaita ja tuntevia yksilöitä, joilla on omanlaisensa persoonat aivan kuten ihmisilläkin. Ne ansaitsevat elää vapaasti ja lajityypillistä elämää. Suurin epäkohta eläinten kohtelussa Suomessa on Simpasen mielestä turkistarhaus.
”En voi käsittää, kuinka se on edelleen Suomessa laillista toimintaa.”
Simpanen miettii, että loppuun palaminen jalkapallouran lopussa oli kova paikka, yhtä kärsimystä. Ja silti tärkeä kokemus, joka antoi elämälle sellaisen uuden varmuuden, ettei halua olla tukemassa kenenkään pahaa oloa. Eikä myöskään eläinten hyväksikäyttöä.
Löytöeläinten auttaja
Eläimet ovat tuoneet kirjailija, toimittaja ja terapeutti Anja Snellmanin elämään kumppanuutta ja lohtua, haasteita ja riemua.
”Niiden sekä inspiroiva että terapeuttinen merkitys on minulle suuri. Koirat ovat lähelläni, kun kirjoitan. Joskus koira on mukanani terapiavastaanotollani.”
Eläimet ovat aina kuuluneet Snellmanien perheeseen. Hänen vanhempansa ja sisarensa olivat hyvin eläin- ja luontorakkaita, ja perheessä oli aina useita eläimiä. Tälläkin hetkellä Snellmanilla on useita eläimiä, esimerkiksi seitsemän koiraa, kun perheen koirat saivat jälkeläisiä.
Onnea koiranpennuista varjostaa huoli lukuisista niistä eläimistä, joilla ei ole mahdollisuutta hoivata poikasiaan tai muuten elää säällistä elämää.
”Monet ihmiset esineellistävät eläimiä. Jokin suosikkirotuinen koira voi olla cool, asusteen ja brändin jatke. Aika moni ihminen ajattelee edelleen, että ”eläimellä ei ole sielua” tai että eläin ei tunne tuskaa, mielihyvää tai pelkoa.”
Tuotantoeläinten ja tarhattujen eläinten olosuhteet riipaisevat syvältä.
”Erityisherkkänä ihmisenä minun on vaikea edes ajatella, millaisissa olosuhteissa eläimiä vieläkin Suomessa pidetään, kun halutaan säästää kustannuksissa ja saada mahdollisimman suuret tuotot elinkeinolle.”
Jokapäiväisessä elämässään Snellman on eläinten puolella tukemalla löytöeläinten avustusprojekteja niin Suomessa kuin Kreetalla, jossa hän viettää pitkiä aikoja.
”Tapanani on myös käydä ravintoloissa sisällä ilmoittamassa, jos koira on liian kauan kytkettynä ovenpieleen tai terassin kaiteeseen. Olen monesti melkein saanut turpaani tästä hyvästä!”
Snellman on ollut kasvissyöjä 17-vuotiaasta lähtien.
”1970-luvulla kasvissyöjä sai monissa ruokapaikoissa pelkkiä pakastevihanneksia. Vasta Kasvisravintolan tultua Helsinkiin ja biodynaamisen ruokakulttuurin tultua tutummaksi saattoi Helsingissä saada muutamissa harvoissa ruokapaikoissa hyvää kasvisruokaa. Olin aikamoinen kummajainen siihen aikaan koulukaverieni joukossa: joogaava kasvissyöjä.”
Silmien sulkeminen on helppoa
Kirjailija ja toimittaja Risto Isomäki kirjoitti jo 1980-luvun alussa yhdysvaltalaisesta tehotuotannosta. Myöhemmin heräsi ymmärrys myös suomalaisen tuotannon epäkohdista.
”Minulta meni jälkeenpäin ajatellen aivan liian kauan ennen kuin ymmärsin, että myös suomalainen kotieläintalous oli kehittynyt isoin ja nopein askelin samaan suuntaan. Sillä ei enää ollut paljoakaan tekemistä mummolan pihalla juoksennelleiden kanojen tai lehmien kanssa.”
Isomäki ymmärsi tilanteen kamaluuden kuitenkin kunnolla ensimmäisen kerran vasta 1990-luvulla.
”Tuolloin noussut uusi eläinoikeusliike pakotti minut katsomaan asiaa silmästä silmään. Nykypäivänä ehkä kaikkein kamalin yksittäinen asia suomalaisessa eläintuotannossa on broilerien jalostaminen niin painaviksi, että niiden jalat eivät enää kestä niiden painoa, vaan alkavat murtua jo kauan ennen kuin ne lopulta tapetaan. Kakkossijasta kilpailevat ehkä turkistarhaus sekä emakkojen tiineytys- ja porsimishäkit.
Isomäki sanoo, että ihmiset ovat hyviä sulkemaan ikäviä asioita tietoisuutensa ulkopuolelle. Jos ihminen on esimerkiksi syönyt lihaa pitkään, hänen ei ole helppoa myöntää olleensa osallisena jossakin, joka on tuottanut eläimille kärsimystä.
”Tällöin hänen pakko kyseenalaistaa myös oma hyvyytensä. Kaikki mikä helpottaa tämän pohjattoman mustan kuilun ylittämistä olisi hyväksi. Voisiko antaa vaikka kasvissyöntilahjakortteja, joilla vanhemmat, sisarukset tai ystävät voisivat ilmoittaa lahjansaajalle, että syövät pelkkää kasvisruokaa tai vegaanista ruokaa esimerkiksi kuukauden tai kahden kuukauden ajan? Tämähän olisi monille suurin piirtein kaikkein mieluisin joululahja mitä heidän rakkaansa voisivat koskaan heille antaa.”
Kuvat: Jo-Anne McArthur / Djurrättsalliansen, Joska Pyykkö, Juuso Simpasen arkisto, Katja Lösönen & Pertti Nisonen.
