Elokuvan eläinkuvasta ovat fiktio ja fantasia kaukana. Harmittomana viihteenä näyttäytyvien tarinoiden vaikutukset ulottuvat kauas.
Lapsena rakastin Kotia kohti -elokuvan koirakaksikkoa ja kiivasta kissatyttöä. Samoin muistan ihastelleeni puhuvan Babe–possun ja muiden idyllistä maatilaelämää viettäneiden kotieläinten sattumuksia, Walt Disneyn animoiduista eläinsankareista puhumattakaan. Nämä esimerkit ovat harmitonta koko perheenviihdettä, jotka samalla tutustuttavat nuoret katsojat eläinten maailmaan. Vai ovatko sittenkään?
Ei olekaan lainkaan samantekevää, millaisten esitysten läpi tarkastelemme todellisuutta. Elokuvien eläinhahmoja on tulkittu pääasiassa metaforina, symbolina jollekin muulle. Harvemmin kuulee kysyttävän, mitä elokuviin valikoituvat eläinrepresentaatiot kertovat eläimistä itsestään – ja ennen kaikkea ihmisten näkemyksistä, mitä tulee muihin lajeihin.
Eläin on paha
King Kong, verenhimoinen valkohai, jättimäiset hämähäkit, itikat ja käärmeet. Eläimet elokuvissa ovat sekä symboloineet jotain maailmanjärjestystä uhkaavaa että olleet itse konkreettinen ihmisen olemassaoloa uhkaava voima.
Yksi tunnetuimmista ”pahan eläimen” kuvauksista on Tappajahai-elokuvan hai. Kauhutarina idyllisen rantakaupungin rauhan rikkovasta murhaajahaista myös aloitti 1970-luvun monster horror –elokuvien buumin Hollywoodissa. Tuon vuosikymmenen amerikkalaiselokuvissa eläimet symboloivat erilaisia poliittisia ideologioita ja kuvastivat elokuvantekijöiden sitoumuksista riippuen joko konservatiivioikeiston, liberaalivasemmiston tai hippien ja feministien muodostamaa uhkaa. Jotain meidän ihmisten ajatusmaailmasta kuitenkin kertoo, että valitsemme pahuuden kuviksi kerta toisensa jälkeen nimenomaan eläinhahmot.
Eräs tehokkaimmista tavoista tehdä jako meihin ja muihin on hyvän ja pahan akseli. Niin kauan kuin ajattelemme olevamme merkittävästi erilaisia verrattuna muihin lajeihin, on pahuus helppo ulkoistaa muiden eläinten ominaisuudeksi.
Eläin on auttaja
Valpas Lassie-koira herättää isäntänsä tulipalon syttyessä, ja ihmekoiraksikin kutsuttu Rin Tin Tin suorittaa valkokankaalla mitä monimutkaisimpia pelastusmanöövereitä. Riiviömäinen mutta hellyttävä Marley-labradorinnoutaja saa omistajapariskuntansa ymmärtämään, mikä elämässä oikeastaan on tärkeää.
Eläin on ”hyvä” niin kauan kuin se tuottaa ihmiselle hyötyä.
Näkökulma on kylmän käytännöllinen. Eläin on ”hyvä” niin kauan kuin se tuottaa ihmiselle hyötyä. On huomionarvoista, että usein elokuvien eläinsankareilla on tarinan päättyessä kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäisessä ihminen joko ”vapauttaa” apurinsa, mutta tämä haluaakin vapaaehtoisesti jatkaa yhteistä rinnakkaiseloa ihmistä avustaen. Toisessa vaihtoehdossa eläimen on aika kuolla, kun ihmisen ongelmat on saatu ratkaistua. Onhan eläinapurista ollut ihmiselle valtavasti hyötyä, joten ainakaan kuolema ei ollut turha. Eihän?
Eläin on kuin ihminen
Antropomorfismissa eli ihmisenkaltaistamisessa ei-ihmisiin liitetään ominaisuuksia, jotka tyypillisesti mielletään ihmisille kuuluviksi. Tyyppiesimerkki on kieltämme puhuva muunlajinen eläin, kuten päähenkilöt jutun alussa mainituissa Kotia kohti tai Babe, urhea porsas –elokuvissa.
Ihmisenkaltaistaminen on ihmisille luonteva tapa jäsentää tuntematonta. Antropoformismin haitoista ja hyödyistä on väitelty paljon. Se voi auttaa huomaamaan samankaltaisuuksia ihmisten ja muiden eläinten välillä, toisaalta ihmisenkaltaistaminen vie muunlajisilta eläimiltä mahdollisuuden tulla nähdyiksi niiden omilla ehdoilla.
Jos olemme tottuneet katsomaan muunlajisia eläimiä vain lavastetuissa tilanteissa, on vaikeaa ymmärtää erilajien todellisia tapoja olla. Harmittomaksi mielletyllä perheviihteellä voikin olla kauaskantoisia seurauksia.
Disney-piirrettyjen sankarit tai Kotia kohti -elokuvan Chance, Shadow ja Sassy johdattavat nuoret katsojat jo varhain ihmiskeskeisen maailmankuvan äärelle. Lähtöoletus on, että muunlajisten eläinten kuuluu käyttäytyä ihmisen tavoin. Se saattaa myöhemmin vaikuttaa siihen, kuinka helposti lapset pystyvät omaksumaan tieteellistä tietoa muunlajisten eläinten elämästä ja käyttäytymisestä.
Kuten eläinten valitseminen pahuuden kuviksi tai eläinten esittäminen palvelualtteina apureina, myös ihmisenkaltaistaminen estää todenmukaisen ja kunnioittavan eläin- ja luontosuhteen muodostumisen. Jos olemme tottuneet katsomaan muunlajisia eläimiä vain lavastetuissa tilanteissa, on vaikeaa ymmärtää erilajien todellisia tapoja olla. Harmittomaksi mielletyllä perheviihteellä voikin olla kauaskantoisia seurauksia.
Kuvitus: Monika Jurczyńska.
