Tuoreimmat tilastot kertovat, että koe-eläinten käyttömäärät EU:ssa ovat laskeneet vain muutamalla prosentilla vuosittain.
EU-komissio julkaisee kaikkien jäsenmaidensa sekä Norjan koe-eläinten käyttöä koskevat tilastot. Tilastot julkaistaan viiveellä ja nyt julkaistu tilasto koskee vuotta 2023. Edelliseen vuoteen verrattuna koe-eläinten käytössä on tapahtunut vain kolmen prosentin lasku.
Komission tilastojen mukaan EU:ssa ja Norjassa käytettiin 9,1 miljoonaa koe-eläintä vuonna 2023. Lukuun sisältyy eläinten käyttö tutkimuksessa, eläinten uudelleenkäyttö sekä geneettisesti muunnettujen eläinkantojen luominen ja ylläpito.
Eniten eläinkokeita tekevät maat ovat Ranska, Norja, Saksa ja Espanja. Ranskassa eläinkokeisiin joutui 2 miljoonaa eläintä, Norjassa 1,6 miljoonaa, Saksassa 1,5 miljoonaa ja Espanjassa 1,1 miljoonaa eläintä.
Lähes puolet eläimistä kokee vähintään kohtalaista haittaa
Hiiri on EU:ssa ja Norjassa yleisimmin käytetty koe-eläin: 45 prosenttia kaikista koe-eläimistä on hiiriä. Myös lohikaloja käytetään paljon, sillä niiden määrä kattaa 18 prosenttia kaikista koe-eläimistä. Näiden jälkeen suurimmat koe-eläinryhmät ovat rotat (7 prosenttia) sekä erilaiset kalat, kuten meribassi (5 prosenttia), seeprakala (4 prosenttia) ja muut kalat (7 prosenttia).
EU-maissa ja Norjassa tehdyistä eläinkokeista 9 prosenttia aiheutti eläimille vakavaa haittaa ja 39 prosenttia kohtalaista haittaa. Näiden molempien osuus laski selvästi edelliseen vuoteen verrattuna, mutta tästä huolimatta 3,7 miljoonaa eläintä joutui kärsimään vakavasta tai kohtalaisesta haitasta.
Perustutkimuksen takia eläinkokeisiin joutui 34 prosenttia eläimistä. Soveltavan tutkimuksen eläinkokeiden osuus oli 37 prosenttia koe-eläinten käytöstä ja lakisääteisten tutkimusten 18 prosenttia eläinten käytöstä. Lisäksi eläimiä käytettiin jonkin verran ympäristön- ja lajiensuojeluun liittyvässä tutkimuksessa sekä opetuskäytössä.
EU tarvitsee sitovan suunnitelman eläinkokeiden lakkauttamiseksi
EU-komissio on luvannut julkaista huhtikuun loppuun mennessä suunnitelma, jonka tavoitteena on lopettaa eläinkokeet kemikaalien turvallisuustestauksessa. Komissio sitoutui suunnitelman luomiseen vastauksena eläinjärjestöjen vuonna 2021 käynnistämään eurooppalaiseen End Animal Testing -kansalaisaloitteeseen, jonka allekirjoitti yli 1,2 miljoonaa EU-kansalaista. Animalia oli mukana kansalaisaloitekampanjassa.
Eläinkokeiden väheneminen EU:ssa on tällä hetkellä erittäin hidasta. Tämän vuoksi eläinjärjestöjen mielestä on välttämätöntä saada EU:n laajuinen suunnitelma eläinkokeiden lopettamiseksi. Suunnitelmassa tulee olla konkreettinen aikataulu ja sitovat välitavoitteet. Pian julkaistava suunnitelma tulee kattamaan todennäköisesti vain kemikaalien turvallisuustutkimuksen eläinkokeet, joiden osuus kaikesta koe-eläinten käytöstä on alle 10 prosenttia.
Lue lisää (muualla verkossa)
Animalia. Eläinkokeet.
EU-maiden ja Norjan koe-eläintilastot. ALURES-tietokanta.
Kuva: Jo-Anne McArthur / Te Protejo / We Animals




