Suomessa ruokakalaksi kasvatetaan eniten kirjolohta. Mitä syötäväksi kasvatettu kala käy läpi ennen teurastusta?
Ihmisravinnoksi kasvatetun kalan käsittelystä ennen teurastusta on hankala löytää tietoa. Informaatiota löytyy esimerkiksi kirjolohen kasvatuksen alkuvaiheista, mutta niiden jatkokasvatuksen olosuhteet ja teurastamista edeltävät toimenpiteet jäävät kuluttajille suunnatuissa teksteissä huomioimatta. Mitä meille jätetään kertomatta ja miten suuresta ilmiöstä on oikein kysymys?
Miljoonia kirjolohia
Suomessa kasvatettiin ihmisravinnoksi noin 14,4 miljoonaa kiloa kalaa vuonna 2016, mistä yli 90 % oli kirjolohta. Suomalaiset syövät kotimaista kasvatettua kirjolohta vuodessa noin 6,6 miljoonaa kiloa. Tämä tarkoittaa noin 3,3 miljoonaa kalayksilöä, jos kirjolohen keskimääräisenä teuraspainona pidetään 2 kiloa. Tämä on varovainen arvio, sillä osa kirjolohista teurastetaan noin kilon painoisina.
Vuonna 2016 Suomessa oli 158 ruokakalan kasvatuslaitosta, joissa kalojen kasvatus tapahtuu suurissa altaissa, eli kasvatusyksiköissä. Niissä kalatiheys on erittäin suuri.
Vuosia rajattua elämää
Kirjolohta kuvataan kestäväksi kalaksi, joten se joutuu sietämään monenlaisia olosuhteita ja käsittelyä. Kalankasvatuksen eläintiheydelle ei ole määrätty raja-arvoja, koska rajojen määrittelemisen sanotaan olevan vaikeaa. Kalojen määrä siis vaihtelee kasvatusyksiköissä, sillä kasvatustiheyteen vaikuttavat esimerkiksi kalalaji, kasvatustapa ja -vaihe, veden lämpötila ja ympäristön olosuhteet.
Elintarvikkeiksi tarkoitettuja kirjolohia kasvatetaan 2–3 vuotta. Kalat siirretään poikasaltaista jatkokasvatukseen ensimmäisenä elinvuotenaan, missä ne elävät ahtaasti pitkään. Kyseessä ei ole pieni kalalaji, vaan yhdeksän kuukauden ikäisen kirjolohen pituus voi olla 30-40 cm.
Kirjolohen keskimääräisenä kasvatustiheytenä voidaan pitää erään lähteen mukaan 30 kiloa kuutiometrissä. Tämä tarkoittaa, että kuutiometrille mahtuu noin 15 kalayksilöä, jotka painavat kukin kaksi kiloa. Tällöin yksi kala ui noin seitsemässä ämpärillisessä vettä. Kalatiheydestä on myös suurempia arvioita, jopa 50 kiloa, mikä ahtaa kuutiometrille 25 kalaa.
Olosuhteisiin liittyviä hyvinvointiongelmia
Eläinten kipukokemukseen perehtynyt professori Outi Vainio kuvaa ruokakalojen kasvatusympäristöä sellaiseksi, jossa kalat uivat ehkä jopa koko elämänsä samaan suuntaan. Tällöin kaloilla rispaantuvat ne evät, jotka ovat lähinnä altaan laitaa. Hän pitää toiselta puolelta vahingoittuneita eviä merkkinä alentuneesta hyvinvoinnista ja mahdollisesti stressistä.
Aikuisiässä kirjolohi viihtyy enemmän yksin, mutta ahtaassa kasvuympäristössä se ei voi tätä lajityypillistä tarvetta toteuttaa. Ahdas parvi altistaa kalan stressille, sairauksille, vahingoittumiselle ja stereotyyppiselle käyttäytymiselle. Ruokakalatuotannon kasvatusympäristö on myös virikkeetön. Esimerkiksi ruoka tarjotaan kuivarehuna, joten ruuan saalistuksen tuoma aktiviteetti jää kokematta.
Hyvinvointiongelmia koituu kasvatetuille kirjolohille myös esimerkiksi liian lämpimästä vedestä ja veden matalasta happipitoisuudesta. Etenkin hellejaksojen aikana kalat voivat kärsiä hapenpuutteesta. Kalan hapen tarve kasvaa lämpötilan noustessa, mutta korkeammassa lämpötilassa vesi sisältää vähemmän happea. Toisin kuin luonnossa, altaassa kala ei voi hakeutua itselleen parhaiten sopiviin lämpötilaoloihin. Lisäksi loiset ja muut taudinaiheuttajat viihtyvät paremmin lämpimässä vedessä.
Kirjolohi stressaantuu myös ennen teurastusta tehtävistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi ruokinnan lopettamisesta useita päiviä ennen tainnutusta. Paastotusta perustellaan hygieniasyillä. Monet asiantuntijat ovat todenneet, ettei paasto saisi ylittää 72 tuntia. Se on riittävä aika siihen, että kalan suolisto on tyhjä. Pidempi paastoaika vaarantaa kalojen hyvinvoinnin. Kuitenkin Suomessa kasvatetun kirjolohen paaston vähimmäispituus lähtee kuudesta vuorokaudesta.
Muista kaloille stressiä aiheuttavista toimenpiteistä voi lukea lisää jutusta ”Kun happi loppuu” (linkki aukeaa samaan välilehteen).
Miltä tuntuu haukkoa henkeä kuusi minuuttia?
Suomessa yleisin kirjolohien tainnutustapa on hiilidioksidi, joka aiheuttaa kaloille tukehtumisen tunteen. Hiilidioksiditainnutus on ahdistava, tuskallinen ja hidas kokemus, mikä aiheuttaa voimakkaita pakoreaktioita, pään ja pyrstön ravistelua ja stressiä.
Pahimmillaan kirjolohilla voi kestää kuusi minuuttia siihen, että ne menettävät tajuntansa hiilidioksidivedessä. Eräillä lohilajeilla pään ja pyrstön ravistelun on havaittu kestävän jopa 9 minuutta.
Raju liikehdintä voi aiheuttaa verenvuotoa kiduksissa. Kirjolohilla tainnutuksen yhteydessä on myös todettu lisääntynyt liman erittyminen, mitä pidetään yhtenä stressin oireista. Kalojen on myös huomattu yskivän limaa kiduksistaan.
Hapen hiljalleen loppuessa kala pyrkii ottamaan sitä pinnasta ja väsyy. Hiilidioksidi tekee lopulta kalan liikkumattomaksi, muttei välttämättä tainnuta sitä. Onkin suositeltu, että kalat jätettäisiin tainnutusaltaaseen taintumaan 10 minuutiksi, jotta tajuttomuus ja tuntemiskyvyn menettäminen varmistetaan. Käytännössä kalat kuitenkin siirretään perkauslinjalle noin 2-3 minuutin päästä, kun liike on lakannut. Tällöin on uhka siitä, että kala verestetään tajuissaan.
Kirjolohen teurastamista edeltävien toimenpiteiden ja teurastamisen aiheuttama stressi on havaittavissa myös voimakkaasta kuolonkankeudesta, mikä heikentää lihan laatua kala-alan yritysten näkökulmasta.
Oikeus humaaniin kuolemaan
On tärkeää, että kalankasvatuksen ympäristövaikutuksia on tutkittu laajasti. Toivomme, että huomiota kiinnitetään myös kasvatus- ja teurastusprosesseihin, joihin liittyy ongelmia kalan hyvinvoinnin kannalta. Alalle syntyy innovaatioita koskien esimerkiksi kannattavuuden parantamista, mutta tutkimusta esimerkiksi siitä, miten paljon kärsimystä eri lopettamiskeinot kalalle tuottavat, ei ole riittävästi olemassa.
Maailman eläintautijärjestö OIE on tarkastellut kalojen hiilidioksiditainnutukseen liittyviä hyvinvointiongelmia ja suosittelee siitä luopumista.
Kehittyvä teknologia antaa mahdollisuudet tutkia kalojen kokemuksia tarkemmin. Kalojen kasvatustiheydestä ja tainnuttamisesta tulee määrätä säädöksissä, ottaen huomioon ensisijaisesti eläinten hyvinvointi. Hiilidioksiditainnutus on kiellettävä. Esimerkiksi sähkötainnutus ja mekaaninen tainnutus johtavat syvään tajuttomuuteen sekunnin sisällä, ja vaihtoehtoisia tainnutusmenetelmiä onkin tutkittava lisää.
Hiilidioksiditainnutus on halpa, mutta ei eettinen tainnutusmenetelmä. Maailman eläintautijärjestö (World Organisation for Animal Health, OIE) on tarkastellut kalojen hiilidioksiditainnutukseen liittyviä hyvinvointiongelmia ja suosittelee siitä luopumista. Iso osa Suomeen tuodusta kasvatetusta lohesta on peräisin Norjasta, jossa hiilidioksiditainnutus on jo kielletty vuonna 2007.
Kuvituskuva: Anni Mäkelä.
Kuva: Flickr / Jason Ippolito CC BY 2.0.
Lähteet (muualla verkossa)
Eläinten hyvinvointikeskus: Eläintenpito Suomessa.
Euroopan unionin neuvosto: Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle mahdollisuudesta ottaa käyttöön tiettyjä vaatimuksia, jotka koskevat kalojen suojelua lopetuksen yhteydessä (pdf).
Euroopan komissio: Kirjolohi (pdf).
Fishfarm Project: Handbook on European Fish Farming (englanniksi, e-lehti).
Food and Agriculture Organization of the United Nations: Fisheries and Aquaculture Department. Oncorhynchus mykiss (englanniksi).
Food and Agriculture Organization of the United Nations: Fisheries and Aquaculture Department. Small-scale rainbow trout farming (englanniksi, pdf).
Ilmasto-opas: Ilmastonmuutos tuo kalankasvatukselle haasteita Suomessa.
Lapin kalatalouskeskus: Kirjolohi.
Luonnonvarakeskus: Vesiviljelytilasto.
Niinimäki, Juhani. 2015. Vesiviljely; kalat, äyriäiset, nilviäiset, levät.
Ruokavirasto: Viljeltävät kalat.
Ruokavirasto: Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokous (pdf).
Suomen kalankasvattajaliitto ry: Kalanviljely (pdf).
Ympäristöministeriö: Kalankasvatuksen ympäristönsuojeluohje (pdf).
