Kun on puhe eläinkokeista, asiaa tuntematon ihminen tulee kokemukseni mukaan ajatelleeksi ensimmäiseksi lääketutkimuksia. Eläinkokeet saattavat vaikuttaa välttämättömiltä, sillä pakkohan lääkkeiden tehokkuus ja turvallisuus on testata, ihmiset ajattelevat.
Monelle tulee yllätyksenä, että suurin osa eläinkokeista tehdään kuitenkin perustutkimuksen puolella. Perustutkimuksessa tutkijoilla on enemmän valinnanvaraa kuin soveltavassa tutkimuksessa. Tarkoituksena on saavuttaa uutta tietoa jostain ilmiöstä, eikä lopulta vaadita edes varmuutta siitä, että saatavasta tiedosta olisi koskaan mitään käytännön hyötyä.
Omalla tieteenalallani, perinnöllisyystieteessä, koe-eläimiä käytetään perustutkimuksessa varsin paljon. Tieteenalalta ovat peräisin myös erityisen suurta kärsimystä tuottavat eläinkokeet, sillä geenimuuntelun avulla voidaan tuottaa eläimiä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia hyvään elämään. Voidaan esimerkiksi tuottaa hiiriä, joiden luut eivät koskaan luudu kunnolla ja jotka tuntevat siksi jatkuvaa kovaa kipua.
Koe-eläinten suuri määrä ja perustutkimuksen valinnanvapaus ovat ristiriidassa keskenään. Miksi tutkijat päätyvät eläinkokeiden tekoon, kun muitakin mahdollisuuksia olisi?
Esimerkiksi geenimuunneltujen hiirien käyttämiselle löytyy yleensä varsin vähän perusteluja. Se on hidasta ja kallista. Ihminen ja hiiri ovat toki koko evoluution mittakaavassa läheisiä lajeja, mutta elämänkaaremme, elintapamme ja kokemusmaailmamme ovat kuitenkin kaukana toisistaan. Geenimuunnellulle hiirelle voi esimerkiksi saada aikaan syövän samoilla geenivirheillä kuin ihmiselle, mutta hiiri elää syöpänsä kanssa korkeintaan vuoden tai pari, ihminen jopa kymmeniä vuosia.
Olen kiitollinen, että omassa väitöstyössäni syövälle altistavien geenivirheiden toimintaa tutkittiin koeputkessa, ei hiirissä, ja olen varma, että menetelmä oli paljon tarkempi kuin geenimuunneltujen hiirien käyttö olisi ollut.
Kun valitaan tutkittava ilmiö, on yhtä lailla tutkijoiden valittavissa, kuinka he lähtevät kohdettaan tarkastelemaan. Miksi niin moni tutkija siis päätyy edelleen käyttämään koe-eläimiä? Ehkä kyseessä on joihinkin laitoksiin tai tutkimusryhmiin vakiintunut tutkimuskulttuuri. Koe-eläinten käyttöön on tarjolla infrastruktuuri, josta ei osata luopua.
Tätä kulttuuria pitää purkaa kaikilla tieteenteon tasoilla.
Tiina Raevaara on kirjailija sekä perinnöllisyystieteestä väitellyt filosofian tohtori.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 4/2024. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Kuvat: iStock.com / filo & Lenita Susi
