Palasin takaisin töihin perhevapailta huhtikuussa. Lapsen syntymä on varmaankin kaikille vanhemmille monella tavalla ihmeellinen ja elämää mullistava asia. Eläinoikeustaustani johdosta se on saanut minut myös pohtimaan ja havainnoimaan raskautta, lapsen syntymää ja hoivaa suhteessa omaan eläimyyteemme.
Ihminen on yksi eläinlaji muiden joukossa. Normaalitilanteessa tämä voi tuntua kaukaiselta ajatukselta; niin suureen ja perustavanlaatuiseen erontekoon koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu. Lasta odottaessa ja häneen tutustuessa koin kuitenkin itseni monella tapaa juuri eläimeksi, nisäkkääksi, joka odottaa ja sitten hoitaa poikastaan. Kutsuin lastani lempinimellä ’poskieläin’, koska siltä hän minusta näytti. Pieni isoposkinen nisäkäs, joka tuhisee, hamuaa ruokaa, nukkuu ja tutkii. Niin paljon samaa eläinmaailman muiden nisäkäspoikasten kanssa.
Samuudesta puhuttaessa mietitään usein vaaroja, jotka muunlajisten inhimillistämiseen liittyy. Emme ole samanlaisia. Ihmiset ovat lajina omanlaisiaan. Aivan kuten ovat muutkin lajit, ainutlaatuisia. Pohdin muunlajisten eläinten olemuksen sijaan juuri omaa eläimyyttämme. Olen eläin, olen nisäkäs, olen kädellinen. Mitä kaikkea se tarkoittaa ja mitä toisaalta ei? Minkälainen eläin ihminen on? Minkälainen eläin minä olen? Miten arvioida omaa eläimyyttämme niin, että samalla sisällyttää siihen ihmiselämän moninaisuuden ja välttää ”luonnollisuus”-argumentilla asioiden perustelun? Lapsenkin voi saada monin tavoin ja vanhemmuus on kirjavaa, niin ihmisten kesken kuin eläinmaailmassa laajemminkin.
Kyse on myös rajoista. Eronteoista itsemme ja muiden välillä. Mitä rajoja oman eläimyyden kokeminen voi rikkoa? Eläinmaailman jatkumojen ja yhteyksien kokemista konkretisoi oman biologisen olemassaolon havainnointi. Tämä taas voi auttaa kaatamaan ”toisiin” kohdistuvan väkivallan mahdollistavia raja-aitoja.
Animalian työssä keskitymme erityisesti tuotantoeläimiin. Eläintuotanto perustuu eläinten lisääntymisen valjastamiseen kaupallisiin tarkoituksiin. Emot nähdään tuotantokoneina, joiden poikaset ovat tuotannon materiaalia. Tuotantoeläimiltä riistetään hengen lisäksi oikeus omien poikasten hoivaan ja perhesuhteiden ylläpitoon. Eläintuotannossa suurin osa eläimistä myös tapetaan hyvin varhain, vielä poikasina.
Animalia haluaa muuttaa sitä, miten suhtaudumme muunlajisiin eläimiin. Oman eläimyyden havainnointi ja tunnistaminen voi auttaa näkemään samuutta muissa eläimissä. Samuuden ja yhteyksien näkeminen taas voi auttaa kokemaan myötätuntoa muita kohtaan. Mutta myös omaa lajiamme ja itseämme kohtaan.
Haluan, että kaikilla pienillä poikasilla on oikeus hyvään hoivaan ja elämään. Siksi Animalia.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2018. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
