Käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Mirva Tolppanen pohtii yhdessä muiden teatterintekijöiden kanssa, miten eläinoikeuksia voidaan edistää teatterin keinoin.
Prologi
Näytelmä Valhe syntyi tarpeestani sanoittaa avuttomuudentunnettani ei-inhimillisen ja inhimillisen kohtaamattomuudesta, muunlajisten eläinten asemasta yhteiskunnassamme sekä halusta tehdä näkyväksi ilmaston- ja eläinsuojelutyöhön kohdistuvaa vihapuhetta. Teatterintekijänä koen vastuuta ja vapautta käydä näiden teemojen äärelle. Haastattelin näytelmäkirjailija Sanna Hietalaa (H), Pipsa Lonkaa (L) ja Timo Turusta (T), joiden näytelmissä muunlajisten asema ja suhteemme heihin on ollut keskeisessä osassa.
1. kohtaus
(Näyttämöllä kolme ihmiseläintä)
T: Näin 15-vuotiaana Animalian flyerissa kuvan tarhatusta ketusta ja se teki muhun suuren vaikutuksen.
H: Mun kirjoittamisen impulssit lähtee siitä, mikä mussa itsessä pyrkii pimentoon, tai on vaikealla tavalla käsiteltävää. Käsitys itsestäni eläinsuojeluhenkisenä ihmisenä oli varsin elähtänyt ja mua kiinnosti se osa-aikapsykopatia, jonka avulla häivytän omat väkivaltaiset valintani tietoisuudesta, jossa fantasioin olevani vaikkapa ”eläinrakas”.
L: Mä etsin ihmiseläimelle paikkaa maailmassa, jossa me emme ole itsestään selvästi kaiken keskuksia, ja etsin maailmalle tapaa tulla havaituksi paikkana, jossa on valtavasti muutakin elämää kuin vain ihmiseläimen.
(Katosta laskeutuu kolme suurta peiliä, joiden eteen H, L ja T asettuvat.)
H: Halusin Kettutytön paluussa tarkastella, millaisesta sisäisestä puheesta eläinsuhteeni rakentuu. Oli vaikeaa olla ottamatta yksiviivaista moraalinäkökulmaa aiheeseen. Eläinoikeuskysymys on hämmästyttävän tabu. Varsinkin naissukupuoleen yhdistettynä eläinaktivismi on edelleen vakava uskottavuusriski. Taiteen tekijän pitää säilyttää liikkumatila aiheensa suhteen, ja sitä on vähän hankauksessa suoraviivaisen aktivismin kanssa.
L: Mä etsin näytelmän mahdollisuuksia kutsua toislajiset eläimet osaksi kirjallisuutta ja teatteria, ja näytelmistäni on kehkeytymässä jatkumo, joka keskittyy erityisesti toislajisten eläinten kohtaamiseen ja käsittämiseen näytelmän sisällä. Tämä haastaa myös näytelmän muotokieltä. Toislajiset ovat omalla vastaansanomattoman toisenlaisella olemuksellaan vaatineet näytelmää muuttumaan sellaiseksi, jossa heille olisi edes hieman tilaa oleskella.
T: Laitoin Tilassa maatilan pojan ja punkkariaktivistin rakastumaan, jolloin aiheesta syntyi keskustelua kahden erilaisista taustoista tulevan ihmisen välille. Halusin näyttää, että vangittuina niin ihmiset kuin eläimet kärsivät. Eläinoikeusajattelu on osa mun maailmankuvaani. Kaikkea elävää ja tuntevaa tulisi kohdella kunnioittavasti ja itseisarvoisesti, vaikka emme jakaisi samaa kieltä tai kokemusmaailmaa.
(Näyttämölle nilkuttaa harvakarvainen supikoirahahmo, joka kirjoittaa peileihin kysymyksen: ”Onko teatterissa voimaa?”)
T: Nuorisolta saamani palauteen myötä uskon, että on. Aikuisyleisön suhteen olen epäileväisempi. Kasvettuaan ihminen on keskimäärin tavattoman haluton kyseenalaistamaan maailmankuvaansa.
H: Taide nostaa näkyviin eläinsuhteemme mustia pisteitä ja sillä tavoin tuo eläinoikeuskeskustelun tälle vuosituhannelle. Muunlajiset ovat ihmisen kulttuurien erottamattomia osallisia pyytämättään. Sekä kauniilla että aivan kauheilla tavoilla.
L: Taiteen vahvuus on hämärän ja sanoittamattoman alueella. Se voi tuoda näkyväksi virtauksia, joiden olemassaoloa on muuten hankala havaita. Toinen luonto- näytelmässä toislajiset eläimet ikään kuin katsovat näytelmään sisään, mikä kääntää totutun katseen suunnan ja tekee ihmisistä katseen kohteita. Huomion suuntaaminen on yksi arvon antamisen keinoja. On arvovalinta, minne katsomme, keitä kuuntelemme, ja keiden elämän todellisuuden otamme todesta.
(Ihmiseläimet kääntävät peilit kohti yleisöä.)
T: Eläin- ja ihmisoikeudet tukevat toisiaan. Ulottamalla empatiamme ja arvostuksemme myös eläimiin, voimme kohdata oman naapurimmekin uudella tavalla.
H: Kun asian antaa tulla iholle, se alkaa vaikuttaa.
(Esirippu laskeutuu. Pimeys.)
Epilogi
Teatteri kykenee liikkumaan rajapinnoilla, joiden näkyväksi tekeminen voi olla muutoin vaikeaa. On aika, että totuudenmukainen suhteemme muunlajisiin näkyy myös näyttämöllä ja parrasvaloissa. Ihmisyys ei ole tavoiteltavista asioista tärkein, eikä suurin. Maailma on täynnä ääniä, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Artikkeleissa mainitut näytelmät:
- Mirva Tolppanen: Valhe. Rakastajat-teatteri. Mahdollisesti lisäesityksiä syksyllä 2024.
- Sanna Hietala: Kettutytön paluu. Aurinkoteatteri. Lisäesityksiä syksyllä 2024.
- Pipsa Lonka: Neljän päivän läheisyys Espoon Teatteri. Palaa ohjelmistoon tammikuussa 2025.
- Timo Turunen: Tila. Kokkolan teatteri. Ohjaus ja sovitus Iiris Rannio.
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 2/2024. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Yläkuva: Sanna Hietala: Kettutytön paluu. Aurinkoteatteri. Kuvassa näyttelijät Wilhelm Grotenfelt ja Paul Holländer. Kuva Ada Halonen.
