Länsimaisessa ajatusmaailmassa rationaalisuutta ja asioiden tunteetonta pohdiskelua pidetään välttämättömänä totuuden ja järkevien argumenttien löytymiselle. Tunteisiin vetoaminen on vaarallista, tyttömäistä ja epäloogista. Tunteikkuus on totuudenmukaisuuden vihollinen – paha, jota on vältettävä kaikin keinoin.
Tämä asetelma pätee myös eläinoikeuskeskusteluun niin moraalifilosofiassa kuin oikeustieteissäkin. Eläinten oikeuksista keskusteltaessa useimmat vakavasti otettavat akateemiset ja lainopilliset kirjoittajat karttavat myötätunnosta, välittämisestä tai empatiasta puhumista ja vaihtavat ajatuksiaan ainoastaan järkiperäisin argumentein ja kylmän logiikan keinoin. Lähtökohtana näille keskusteluille onkin usein kiihkottomuuden korostaminen ja sitä kautta oman, kuivaan ja järjestelmälliseen pohdiskeluun perustuvan kannan ylistäminen.
On kenties syytäkin olla varovainen vaatiessaan, että eläimillä tulisi olla oikeuksia sillä perusteella, että “tunnen niitä kohtaan empatiaa” tai “olen hyväsydäminen ihminen”. Tästä huolimatta: onko eläinten oikeuksista vakavasti keskusteltaessa todella tarpeen irtisanoutua täysin myötätunnon, välittämisen ja empatian tunteista, jotka kuitenkin ovat useimmille meistä osasyynä siihen, miksi uskomme eläinten olevan moraalisten oikeuksien haltijoita, ja syy miksi niille kuuluisi myöntää myös juridisia oikeuksia?
Empatiaa ei voi erottaa järkeilystä
Miksi pelkäämme tunteita? Uskon syyn piilevän siinä, että länsimaisessa ajatusmaailmassa järki ja tunteet mielletään keskenään ristiriitaisiksi ja toisensa poissulkeviksi asioiksi. Järki on kiihkotonta, itsessään oikeutettua ja objektiivista, toisin sanoen oikeanlaista perustelumateriaalia, olipa kyse sitten mistä aiheesta hyvänsä. Tunteisiin vetoamisen tie on puolestaan täynnä vaaroja. Myös järkeily voi johtaa meitä harhaan tekemällä meistä liiallisen hyväuskoisia tai skeptisiä. Saatamme jättää kyseenalaistamatta auktoriteetit silloinkin, kun siihen olisi aihetta.
Mutta eiväthän tunteet voi olla osa lainsäädäntöä tai oikeuskäsitystämme. Eikö sentään näissä yhteyksissä järjen kuuluisi olla ainoa ohjenuoramme? Tässäkin menemme mielestäni harhaan, sillä tunteet ovat jo osa lainsäädäntöä. Tarjotessamme uhrille oikeutta ilmaisemme samalla myötätuntoa hänen menetyksensä johdosta. Kun puhumme rangaistuksesta rikosoikeudellisten seuraamusten perustana, ilmaisemme samalla vihaamme ja suuttumustamme rikoksentekijää kohtaan. Lievennämme rangaistuksia silloin, kun rikokseen on syyllistytty ylikuumentuneiden tunteiden tai mielenterveydellisten häiriöiden seurauksena. Esineoikeudessa suojelemme jopa kiintymyssuhteita antamalla menetetyistä tai vahingoittuneista perintökalleuksista erityiskorvauksia niiden tunnearvon vuoksi. Listan jatkamisen sijasta riittäneekin todeta tunteiden jo osaltaan vaikuttavan lainsäädäntöömme.
Saman tulisi päteä eläinten moraalisista ja juridisista oikeuksista puhuttaessa. On normaalia tuntea myötätuntoa eläimiä kohtaan ja eläytyä niiden kärsimyksiin. Evoluution tai kasvatuksen kautta – tai niiden yhteisvaikutuksesta - tällaisista tunteista on tullut normaali osa ihmisluontoa, eikä niitä voida lokeroida erilleen kyvystämme järkeilyyn. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi hylätä järjen käyttö. Pikemminkin meidän täytyy tunnustaa se, ettei tunteita voida jäsentää järjen ulkopuolelle, ja että niitä voidaan perustellusti käyttää pohjana moraaliselle ja juridiselle argumentoinnille. Niinpä eläinoikeusasioiden saralla myötätunnon, välittämisen ja empatian tunteitamme pitäisi kohdella käypinä syinä sille, miksi moraaliset ja juridiset oikeudet tulisi myöntää myös eläimille.
Tämä artikkeli on alkujaan julkaistu The Magazine Satyaissa vuonna 2000 (toukokuussa) ja perustuu osittain prof. Kelchin artikkeliin: The Role of the Rational and the Emotive in a Theory of Animal Rights (27 Boston College Env. Aff. L. Rev. 1/2000), jossa hän käsittelee aihetta tarkemmin.
Käännös: Salla Nalborczyk.
Kuvat: Wilhelmiina Keränen (artikkelikuva) & Kelchin arkisto (omakuva).
Tilaa Animalia-lehti
Juttu on julkaistu alun perin Animalia-lehden numerossa 1/2015. Haluatko lehden kotiisi? Voit tilata sen liittymällä Animalian jäseneksi tätä kautta (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
