Sosiologi Salla Tuomivaara perehtyi väitöstutkimuksessaan sosiologian eläinkäsityksen muotoutumiseen. Tutkimus valottaa myös ihmisen ja muiden eläinten välistä erontekoa.
Sosiologia on tieteenala, joka on kiinnostunut käytännössä kaikesta inhimillisestä toiminnasta. Salla Tuomivaaran mukaan eläimet ja ihmisen suhde eläimiin ovat kuitenkin jääneet sosiologiassa vähälle huomiolle, huolimatta siitä, että eläimet ovat kaikkialla ympärillämme ja muodostamme eläimiin monenlaisia erilaisia suhteita. Väitöstyö lähtikin liikkeelle miksi-kysymyksestä: miksi eläimet ovat lähes näkymättömiä sosiologisessa tutkimuksessa? Entä onko aina ollut näin? Tuomivaara väitteli toukokuun alussa Tampereen yliopistossa.
Durkheim ja Westermarck kirjoittivat eläimistä
Tuomivaara päätyi kahden varhaisen sosiologin, ranskalaisen Émile Durkheimin ja suomalaisenglantilaisen Edvard Westermarckin, ajatusten ja kirjoitusten äärelle. Molempien teksteissä puhutaan myös eläimistä. Tämä on Tuomivaaran mukaan erityisen mielenkiintoista sen vuoksi, että sosiologia syntyi tieteenalana juuri tuohon aikaan, 1800–1900-lukujen taitteessa.
Vuosisatojen vaihteessa käytiin kiihkeää keskustelua evoluutioteoriasta, ja samaan aikaan uskonnon ja kirkon valta alkoivat rapautua. Myös Westermarck ja Durkheim ottivat kantaa näihin kysymyksiin.
”1900-luvun alussa oltiin kriisissä: mitä ihminen sitten on? Uusi tieteenala, sosiologia, tarjosi uuden tavan selittää ihmisen asemaa”, Tuomivaara kertoo.
Moderni Westermarck
Tuomivaaran tutkimus kertoo, että eläimet mainitaan varhaisessa sosiologiassa yllättävän usein.
”Durkheim korosti ihmisen ja muiden eläinten välistä erontekoa. Westermarck oli monissa asioissa hämmästyttävän moderni. Hän omaksui paljon ajatuksia Darwinilta ja ajatteli, että muiden eläinten tarkkailu voi auttaa meitä ymmärtämään ihmistä paremmin. Durkheimista tuli sosiologian kaanonin suuri sosiologi. Sitä vastoin Westermarckin näkemykset ihmisten ja muiden eläinten välisistä suhteista ovat hävinneet sosiologisesta keskustelusta.”
Myös myöhemmät vaiheet sosiologian historiassa tarjoaisivat mielenkiintoisia tutkimuskohteita.
”Tässä olisi kiinnostava jatkotutkimuksen paikka. Milloin ja miksi eläin lopulta katosi sosiologisesta tutkimuksesta. Osa selitystä voisi olla Durkheimin määräävä asema sosiologian keskeisenä teoreetikkona. Hänhän perusteli, miksi sosiologia ei tarvitse eläintä. Westermarckin eläimiä koskevat pohdinnat taas asetettiin syrjään, kun darwinismi sain huonon maineen toisen maailmansodan jälkeen. Darwin ja darwinismi menivät hieman sekaisin. Siinä meni lapsi pesuveden mukana.”
Salla Tuomivaaran omat kokemukset kuvaavat hyvin sitä, kuinka varjoon tietyt Westermarckin ajatukset ovat jääneet.
”Olen ollut käytännössä koko ikäni kiinnostunut eläinsuojelusta, olen toiminut hyvin pitkään eläinoikeusliikkeessä ja olen suomalainen sosiologi. Silti en tiennyt, että Westermarckin kirjoituksissa eläin on näin vahvasti läsnä.”
Helppouden vuoksi
Tuomivaaran tutkimus vastaa myös kysymykseen, miksi eläimen ja ihmisen välinen raja on koettu tärkeäksi ja kuinka tätä rajaa on pyritty piirtämään sosiologian historiassa. Rajanveto ei ole vain sosiologien tieteellistä debattia, vaan samat ajatukset ovat liikkuneet ja liikkuvat yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kun näemme itsemme ainutlaatuisina ja parempina kuin ei-ihmislajiset eläimet, meidän on mahdollista käyttää muita eläimiä hyväksemme.
Salla Tuomivaaran mukaan eroa ihmisen ja muiden eläinten välille tehdään nykyisin tottumukseen ja tieteelliseen perinteeseen perustuen.
”Tämänhetkinen ihmisen ja eläimen eronteko ei vastaa nykyistä tieteellistä tietoa eläimistä eikä myöskään yhä useampien ihmisten eläinkuvaa.”
Vaikka tieteellinen tieto karttuu ja käsityksemme muista eläimistä muuttuvat, pidämme kiinni vanhoista tavoista ja tottumuksista. Tuomivaara sanoo, että muutoksen hitautta selittää helppous, kun emme joudu muuttamaan arkisia käytäntöjämme.
”Sitä vaativampaa arki on, mitä laajempaan joukkoon ulotamme moraalisen harkintamme. Identiteettimme ihmisenä rakentuu suhteissa muihin. Kun näemme itsemme ainutlaatuisina ja parempina kuin ei-ihmislajiset eläimet, meidän on mahdollista käyttää muita eläimiä hyväksemme. Meidän on helpompaa jatkaa arkista elämäämme, kun emme liikaa kyseenalaista ihmisen ja muiden eläinten välistä erottelua.”
