Eläinjärjestöt ympäri maailmaa ottivat ilolla vastaan uutisen Serbian voimaan astuneesta turkistarhauskiellosta. Turkistarhaus kiellettiin kymmenen vuoden siirtymäajan jälkeen tammikuun 1. päivänä 2019.
Voimaan astunut kielto on kansalaisten, asiantuntijoiden ja eläinoikeusjärjestöjen sinnikkään työn tulos.
Serbian vuonna 2009 voimaan astunut eläinsuojelulaki kielsi turkistarhauksen kymmenen vuoden siirtymäajalla. Sen jälkeen turkisala ja sen sidosryhmät ovat yrittäneet kaikin voimin kumota kieltoa. Turkistuottajat onnistuivatkin saamaan kiellon kumoamisen parlamentin julkiseen keskusteluun viime kesänä.
Eläinjärjestöt ympäri maailmaa ovat vaatineet Serbian hallitusta pysymään päätöksessään turkistarhauksen kieltämisestä. Fur Free Alliance on tehnyt tiivistä yhteistyötä serbialaisen jäsenjärjestönsä Freedom for Animalsin kanssa. Yhteistyöllä on kumottu turkisalan levittämää virheellistä tietoa ja tuotu julkisuuteen tutkittua tietoa turkistuotannosta.
Serbian hallitus päätti kuunnella kansalaisten ja eläinoikeusjärjestöjen huolta ja pysyä päätöksessään kieltää tarpeeton ja julma turkistuotanto maassa.
”Olemme tehneet töitä turkistarhattoman Serbian puolesta jo 15 vuoden ajan. Vuonna 2009 säädetty eläinlaki kieltää eläinten pitämisen, kasvattamisen, viennin, tuonnin ja tappamisen vain niiden turkisten vuoksi. Kun tämä kielto nyt astui voimaan, saavutimme ison voiton. Se ei ole voitto vain Serbian turkiseläimille vaan koko Kaakkois-Euroopan alueelle. Se on myös valtava askel eläinten oikeuksien puolesta maailmanlaajuisesti”, sanoo Freedom for Animalsin johtaja Snezana Milovanovic.
Serbian turkistarhoilla on tapettu vuosittain noin 12 000 chinchillaa. Eläimiä on kasvatettu häkeissä, joissa niiden ei ole ollut mahdollista toteuttaa lajityypillistä käytöstään, kuten juoksemista ja hyppimistä. Lajityypillisten tarpeiden estäminen aiheuttaa vakavia hyvinvointiongelmia, joita on myös suomalaisilla kettu-, minkki-, ja supikoiratarhoilla.
Serbian tarhauskielto on linjassa eurooppalaisen kehityksen kanssa. Viime vuosikymmenten aikana 14 maata on äänestänyt turkistarhauksen kieltävän lain puolesta. Pelkästään viime vuonna suuri kettuturkisten tuottajamaa Norja kirjasi tarhauskiellon hallitusohjelmaansa ja lisäksi Belgia ja Luxemburg kielsivät tarhauksen. Tarhauskiellot ovat parlamentaarisessa käsittelyssä tällä hetkellä Puolassa, Irlannissa, Liettuassa, Tanskassa ja Virossa.
Fur Free Alliance on kansainvälinen turkistenvastainen yhteenliittymä, jonka jäsen Animalia on. Fur Free Allianceen kuuluu 40 eläinjärjestöä yli 30 maassa. Yhteenliittymä pitää yllä turkittomien liikkeiden ohjelmaa (Fur Free Retailer, FFR). Suomessa turkittomien liikkeiden listaa ylläpitää Animalia. Listalla on jo yli 900 turkitonta yritystä, kuten Gucci, Hugo Boss, Armani ja monta muuta.
Kuva: Flickr / GollyGforce CC BY 2.0.
Lisätietoa (muualla verkossa)
Animalia: Tarhauskiellot maailmalla.
Katso turkittomuuteen sitoutuneet merkit ja vaateliikkeet täältä.