Lukuisat eläinoikeusjärjestöt sekä yli 450 eläinkokeettomuuteen sitoutunutta kosmetiikkayritystä ovat lähettäneet Euroopan parlamentille, komissiolle ja neuvostolle avoimen kirjeen, jossa niitä pyydetään pitämään kiinni EU:n eläinkoekielloista kosmetiikkateollisuudessa. Animalia on yksi kirjeen allekirjoittaneista järjestöistä.
Kirjeessä moititaan Euroopan komissiota ja Euroopan kemikaalivirastoa kosmetiikan eläinkoekieltojen tehottomasta noudattamisesta. Tällä hetkellä useita laajasti käytettyjä kosmeettisia ainesosia testataan eläinkokeilla muun muassa kemikaalien rekisteröintiä ja arviointia koskevan REACH-asetuksen takia. Tämän vaatimuksen vuoksi tuhannet jyrsijät ja kanit joutuvat kärsimään testeissä, joissa niille pakkosyötetään kosmetiikkaan käytettäviä ainesosia.
”EU-kansalaiset ja heidän edustajansa Euroopan parlamentissa taistelivat kovasti näiden kieltojen puolesta. Kiellot ovat toimineet myös mallina monille muille maille. Kieltoja on kuitenkin noudatettava tarkoitetulla tavalla, jotta eläimet eivät joutuisi kärsimään enää kosmetiikan takia Euroopassa”, Kerry Postlewhite Cruelty Free Europe -järjestöstä sanoo.
EU on kieltänyt kosmetiikan eläinkokeet niin, että tällä kiellettyjä ovat paitsi eläinkokeet kosmeettisiin tarkoituksiin, myös EU:n ulkopuolella eläinkokein testatun kosmetiikan myynti EU-markkinoilla.
Kosmetiikan eläinkokeista pyritään eroon myös muualla maailmassa. Vuonna 2018 Euroopan parlamentti vaati maailmanlaajuista kosmetiikan eläinkokeiden kieltoa. EU-kiellon jälkeen kosmetiikan eläinkokeet ovatkin kieltäneet esimerkiksi Uusi-Seelanti, Intia, Norja ja Australia. Tuoreen tutkimuksen mukaan 84 % ihmisistä on sitä mieltä, että he eivät osta kosmetiikkatuotetta, jos tiedossa on, että se on testattu eläinkokeilla.
Kuva: Unsplash / Mohan Khadka
Lähteet (muualla verkossa)
Cruelty Free Europe 1.12.2020. Animal groups and cruelty-free brands working towards regulatory change defend EU animal testing ban.
Järjestöjen ja yritysten avoin kirje (pdf)
Kirjeen allekirjoittaneet järjestöt ja yritykset (pdf)
Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan lista